Kokemuksia eroperheen vuoroasumisen järjettömyyksistä

Eron jälkeinen vuoroasuminen yleistyy hiljalleen Suomessa. Nyt jo vajaa kolmasosa eroperheistä on valinnut “viikko-viikko -järjestelyn” lasten asumiseen. Tämä on oikeasti melkoinen määrä lapsia ja vanhempia, noin 100 000 perhettä.

Valitettavasti lainsäädäntö ei ole pysynyt tässä mukana. Toisen vanhemmista on edelleen oltava määritelty ns. lähivanhemmaksi, vaikka lapsi tai lapset viettäisivät yhtä paljon aikaa molempien luona. Tämä tuottaa usein melkoisia käytännön ongelmia toiselle, etenkin silloin, jos ei ole liikaa rahaa tai toinen tekee vaikkapa vuorotyötä.

Vuoroasuminen on tehty hankalaksi

Kerronpa omiin kokemuksiini perustuvan esimerkin, niin pääset paremmin jyvälle näistä käytännön hankaluuksista. Kun vuonna 2005 päätin erota silloisesta aviomiehestäni, oli kotonamme kolme alle kouluikäistä lasta. Vuoroviikkoasuminen ei silloin ollut vielä kovin yleistä, mutta tutustuttuani asiaan lähemmin, halusin kokeilla moista systeemiä uutena osana arkeamme.

Miettiessäni vuoroasumista arjen järjestämisen vaihtoehdoksi, ei mieleeni tullut, että mahdollisena etävanhempana joutuisin kohtaamaan niin monta kantoa kaskessa uuden arkisen elämäni varrella.

Toimin niihin aikoihin lentoemäntänä, jolloin se tarkoitti kolmen viikon sykleissä elämistä ja toiselta puolelta myös joustavuutta. Säännöllinen viikko-viikko- systeemi ei olisi toiminut epäsäännöllisen kolmivuorotyöni takia. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin olivat yhtä paljon luonamme.

Ensimmäinen järjettömyys, jonka kohtasin oli se, että minä pienemmällä palkalla etävanhempana (minä lopulta tein päätöksen erosta) jouduin maksamaan 800 euron kuukausittaisia elatusmaksuja, vaikka lapsemme olivat keskimäärin yhtä paljon molempien luona joka kuukausi.

Toinen asia, jonka kohtasin oli se, että tarvitsin yhtä ison kodin lapsilleni, kuin mikä heillä oli isänsä luona (hän jäi asumaan vanhaan asuntoomme). Koska minun luonani ei ollut yhtään lasta kirjoilla, Kela vaan nauroi asumistukihakemukselleni. Asuin heidän mukaansa liian isossa asunnossa ja lapsillahan oli jo koti. Sen pituinen se.

Isää pienemmästä palkastani siis maksoin elatusavut, ruoat lapsille, asunnon ja osan lasten harrastuksista ja mm.päivähoitomaksut. Monet itkut itkin, kun äitinä oloa kyseenalaistettiin etävanhemmuuden myötä. Ainoa todellinen syy siihen oli se, että minä lähdin yhteisestä kodistamme viereiseen kortteliin ja vuorotyön vuoksi minun katsottiin olevan vähemmän kykenevä olemaan lähivanhempi.

Rahat oli koko ajan tiukalla, eikä yhtään silloista tukimarkkaa tililleni tullut, koska minun katsottiin Kelan silmissä olevan yksin asuva aikuinen, ilman lapsia. Lapsia ei nähty missään Kelan tilastoissa osana elämääni.

Vuosia olen ajanut lähivanhempien sekä lasten hyvinvointia tämän asian suhteen. Monesti käy juuri niin, että toinen vanhempi elää taloudellisesti helpompaa elämää asumistukineen ja lapsilisineen. Minulle kaikki nämä termit olivat aina vain katkeransuloisia sanoja ja mietin, että onpa kyllä systeemi syvältä.

Tällainen järjestelmä ei missään tapauksessa palvele perheiden eikä lasten hyvinvointia. Minäkin elin velaksi, yksinkertaisesti rahani eivät riittäneet peruselämiseen, enkä äitinä suostunut Kelan vaatimuksista huolimatta muuttamaan yksiöön, koska se olisi merkinnyt sitä, että kasvavat lapseni eivät enää olisi luokseni tulleet.

Sama toistui, kuin perheeni kasvoi neljännellä lapsella vuonna 2013. Asuimme kolmen lapseni kanssa kolmiossa (teinitytöllä oli oma huone, minä, kaksi poikaa ja vauva jaoimme yhden makuuhuoneen). Nuorimmaiseni heräsi useamman kerran yössä ja näin alkoi jo häiritä alakoululaisten poikieni yöunia.

Jouduimme lopulta muuttamaan isompaan asuntoon ja taas tappelin Kelan kanssa asiasta. En saanut osakseni sympatiaa, en ymmärrystä vaan kylmää kyytiä: “Miksikös hyvä rouva asut vauvasi kanssa liian suuressa asunnossa. Ei tipu teetä, eikä sympatiaa. Ja taas oli sama raharumba edessä. Aika monta yötä meni miettiessä, että miten tästä selvitään. Tilanne ajoi minut ajoittain jaksamisen äärirajoille. Talouteni on ollut miinuksella jo vuosia ja olen elänyt lainarahalla pelkästään sen takia, että voin tarjota lapsilleni samat oltavat ja yhtä hyvän vanhemmuuden kuin toinen vanhempi.

Pitäisikö lakeja muuttaa, kun perinteinen perhekäsityskin on muuttunut?

Vuoroasumisen toista vanhempaa syrjivä asetelma on suuri epäkohta, joka olisi pitänyt korjata jo aikoja sitten. Meillä on hirveä kiire muuttaa henkilötunnukset ja liikennemerkit sukupuolineutraaleiksi ja keskustella sukupuolten lukumäärästä lainsäädännön suhteen, mutta samaan aikaan noin 100 000:a vuoroasumisperhettä kohdellaan edelleen kaltoin.

Nyt, kun yksi toisensa jälkeen aikuistuu ja menoni mm. elatusapujen suhteen ovat pienentyneet, helpottuu elämäni melkoisesti, mutta edelleen joudun asumaan liian suuressa asunnossa. Koska edelleen kaksi poikaani, toinen täysi ikäinen ja toinen 16 v., sekä ekaluokkalainen tyttö asuvat luonani edelleen vuoroviikoin, tai miten se nyt vuorotyöläisellä meneekään, mutta silti.

No nyt on laskun maksamisen aika. Kun täysverisestä eroperheen vanhemmuudesta joutuu vuosia maksamaan, on laskukin lopulta suuri. Nyt maksellaan, varmaan hautaan asti, mutta maksetaan silti, koska se on ollut sen arvoista, vanhemmuus. Lapset ovat meillä aikuisilla vain lainassa. Minä olen tästä laina-ajasta joutunut vuosien saatossa maksamaan aika suuren rahallisen korvauksen. Eihän sen näin pitäisi mennä?

Ei nimittäin ole kenenkään etu, että toinen vanhempi ajetaan taloudellisesti sekä henkisesti ahtaalle kivikautisen lainsäädännön takia, joka ei jousta, eikä mitenkään ota huomioon maailman ja perheiden kirjon muuttumista. Itse tulen ajamaan tulevaisuudessa muutosta tähän vanhempien asemaa epätasa-arvoistavaan lainsäädäntöön. Lakiuudistus olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tehdään se nyt, ettei minun kaltaisiani sivuutettuja vanhempia tule enää lisää.

Linkki uutiseen jonka seurauksena ajattelin avata itsellenikin kipeätä aihetta.

Pieni- ja keskituloisten asialla?

 

Hyvinvointia työllä vai verotuksella?

Poliittisella kentällä on totuttu siihen, että vasemmisto puolustaa korkeaa veroastetta, voimakasta veroprogressiota ja veronkorotuksia oikeudenmukaisuudella ja hyvinvoinnin jakamisella - välittäminen "pienestä ihmisestä" osoittaa vain suurta sydäntä ja korkeaa moraalia. Siksi pitää "ottaa rikkailta ja jakaa köyhille" ja samalla puolustetaan pieni- ja keskituloisia.

Oikeisto puolestaan vetoaa siihen, että yrittämisen ja työn tekemisen tulee aina olla kannattavaa ja suoda mahdollisuus vaurastumiselle. Se toimii hyvänä motivoijana, kun taas tasapäistäminen passivoi. Veroja maksetaan toki ihan mielellään (vai maksetaanko?), kunhan verorahat käytetään hyödyllisesti - hyvinvointivaltion ylläpitämiseen ja maamme kehittämiseen. Tässä on toki omat kipurajansa.

Nyt Vasemmistoliitolta tuli Li Anderssonin johdolla taas uusia vaatimuksia Robin Hoodin keinovalikoimaan. Tällä kertaa kyse on omistamisen veronkiristyksistä. Hyvinvointivaltiolla on tietysti hyviä vaikutuksia kaikille. Sitä ei kukaan kiistä. hyvinvointivaltion asukkailla on perinteisesti ollut mahdollisuus päästä elämässä pitkälle, riippumatta taustasta ja taloudellisista muskeleista.

Olemme pieni- ja keskituloisten asialla - mitä se tarkoittaa?

Usein, etenkin vasemmiston suunnalta, kuulee sanottavan, että meidän puolueemme ainakin on pieni- ja keskituloisten puolella. Kukapa ei olisi "vähäosaisten" puolella - tai paremminkin riistokapitalisteja vastaan, keitä he sitten ovatkaan - sillä vähempiosaisten auttaminen tuo paljon irtopisteitä poliittiseen laariin. Tämä on oikeastaan melkoista populismia, sillä suurin osa suomalaisista on pieni- ja keskituloisia.

Moni ei välttämättä tule ajatelleeksi, että 94 prosenttia suomalaisista on pieni- ja keskituloisia. Tilastokeskuksella on kriteeristö sille, mihin tuloluokkaan ihminen sijoitetaan. Pienituloisiin kuuluu 26 % kansasta, keskituloisiin 68 %. Suurituloisten osuudeksi jää näin vajaa 6 %. Enpä ole ainakaan kokoomuksen suusta kuullut, että ajavat etenkin suurituloisten asiaa, vaikka poliittiset vastustajan usein näin haluavat sanoa.

Syrjäytymistä tulee ehkäistä ja pulaan joutuneita auttaa. Tämä on jo veteraaneilta tuttu ajatus: "Kaveria ei jätetä". Uskon, että tämän asian takana seisovat kaikki puolueet. Keinot tämän toteuttamiseen ovat sitten erilaiset, tai vähintäänkin keinovalikoiman painotukset.

Uusia veroja - ahkeruus- ja onnistumisvero?

Veropolitiikka taitaa nykyään olla suurin ideologinen vedenjakaja oikeiston ja vasemmiston välillä. Vasemmisto ja AY-liike toteavat, että verotuksella luodaan hyvinvointia. Oikeiston näkemyksen mukaan yrittäminen ja työn tekeminen luovat hyvinvointia, jota verotuksella tasataan.

Vasemmistolainen veropolitiikka ja ideologia oikeastaan ruokkivat edelleen luokkajakoa työväestön ja porvarien välillä, vaikka koko tällainen jaottelu on jo vanhentunut. Keskiluokkaan katsotaan Suomessa kuuluvan 68 % väestöstä. Aika suuri porvarilauma, jota vastaan lähdetään verotuksen avulla luokkataistoon.

Työllä ja yrittämisellä kerätyn vaurastumisen pitäisi olla tavoiteltavaa. Markkinatalous toimii parhaiten silloin, kun yksilöt saavat työnteostaan reilun korvauksen ja pystyvät vaurastumaan. Yrittäminen puolestaan luo niitä työpaikkoja ja yrittäjän vaurastuminen tai vähintäänkin pärjääminen on edellytys talouden pyörimiselle. Omistamista ei saa verotuksen keinoin rangaista, vaan sitä pitää edesauttaa. Nyt tavoitetila tuntuu olevan päinvastainen.

Jos olet tehnyt työtä ja saanut omilla taidoilla ja ahkeruudella luotua varallisuutta, niin siitä pitäisi jatkossa rangaista verotuksen muodossa. Ainakin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan. Hän toteaa, että on epäreilua, jos jotkut omistavat enemmän kuin toiset ja sitä pitää jatkossa tasata entistä rankemmalla omaisuusverolla. Myös SDP on esittänyt etenkin omistamisen verotuksen kiristämistä. Puolueen vero-ohjelmassa ajetaan kiristyksiä muun muassa pääomatulojen verotukseen ja perintöveroon ja listaamattomien yritysten verotukseen. Demarien veronkiristysohjelma on suorastaan hengästyttävää luettavaa.

Veronkorotusten ja julkisten menojen lisäämisen tielle lähteminen merkitsisi pitkässä juoksussa lopulta sitä, että nykytasoinen hyvinvointivaltio jouduttaisiin unohtamaan.

Näinkö se nyt menee? Tällä tavallako Suomi nyt nostetaan koronan aiheuttamasta talouskriisistä? Oma järkeni sanoo, että tälle ajattelulle on kyllä vaihtoehtoja. Mitenkä olisi, jos vaikka alettaisiin puhua verojen alentamisesta ja saataisiin taloudelle lisää vauhtia? - Veroista vapautuvia euroja kiertoon ja vaikka investointeihin. Tämä olisi ainakin yksi omista lääkkeistäni, ei veronkiristykset ja julkisten työpaikkojen luominen.

Minun Espooni - Mistä hyvä arki rakentuu?

 

Aina saa vähän unelmoida ja ehkä pitääkin. Haluan ottaa kantaa ja kertoa tarkemmin siitä, mistä tekijöistä hyvä ja sujuva arki minun näkökulmastani Espoossa voisi rakentua. En kuvaile todellisuutta, vaan omaa näkemystäni unelma-Espoostani, pitäen kuitenkin ajatukseni realistisina ja maan pinnalla.

Olen asunut Espoossa jo 90-luvun lopulta alkaen ja kaupunki on muuttunut paljon niistä päivistä. Jo pelkästään vajaa 100 000 uutta asukasta ja lukematon määrä uusia yrityksiä ja työpaikkoja on väistämättä muuttanut kaupunkiamme ihan toiseksi verrattuna siihen Espooseen, mihin aikanaan muutin. Välillä asuin maailmalla, mutta aina palasin, koska Espoo on kotini.

Oma hyvä arkeni rakentuu tietysti ennen kaikkea niistä ihmisistä, joita ympärilläni on ja, jotka elämääni valitsen - perhe, sukulaiset, ystävät ja työkaverit. Tässä en kuitenkaan lähesty hyvää arkea ihmissuhteiden kautta, vaan siitä näkökulmasta, millaiset puitteet oma kotikaupunkini hyvän ja sujuvan arjen elämiseen tarjoaa. Millaiset reunaehdot pitää olla, että voin pitää Espoota asumisen arvoisena kaupunkina ja mistä asioista täytyy pitää huolta, että se myös pysyy sellaisena?

Kestävästi kasvava Espoo

Kasvu on muuttanut kaupungin kuvaa ja nykyään meillä on viisi elinvoimaista kaupunkikeskusta. Nuo viisi kaupunkikeskusta, eli kehityksen painopistealuetta, ovat länsimetron varteen sijoittuvat Tapiola, Matinkylä-Olari ja Espoonlahti sekä kaupunkiradan läheisyyteen sijoittuvat Leppävaara ja Espoon keskus.

Näihin keskuksiin keskittyy suurin osa asunnoista ja palveluista sekä työpaikoista. On hyvä, että kaupunkia kehitetään tällä periaatteella. Liikenneverkon läheisyyteen sijoittuvat kasvukeskukset mahdollistavat monella tapaa elinympäristömme kestävän kasvun ja kehityksen. Julkisen liikenteen verkosto ja hyvin suunnitellut aikataulut pitävät ilman autoa olevat mukana menossa myös kasvukäytävien ulkopuolella. Espooseen kuuluvat kiinteästi myös viihtyisät omakotitaloalueet ja myös maaseutumainen ympäristö. Julkisen liikenteen verkko palvelee myös niitä asukkaiden tarpeista lähtien.

Vaikka asumme kaupungissa, luonto on aina lähellä. Se on minulle tärkeää. Ei tarvitse kauas kävellä, kun pääsee lähimetsään pienelle virkistystauolle kaupunkimiljööstä. Myös liikuntarajoitteiset on huomioitu hyvin.

Vaikka Espoo tuo mieleen omakotitalot ja venepaikat, sieltä löytyy muutakin kuin hulppeita asuinalueita ja suuryritysten toimistoja. Kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävä kasvu merkitsee minulle turvallista ja viihtyisää asumista koko kaupungissa ja myös sitä, ettei meille synny "ei-toivottuja" kaupunginosia, sellaisia, joihin kasautuu suuri määrä maahanmuuttajaväestöä ja sosiaalisia ongelmia. Koko Espoo on turvallinen, siisti ja viihtyisä, riippumatta asuinalueesta.

Kestävää arkea ja tulevaisuutta luodaan yhdessä asukkaiden, yritysten ja muiden kumppanien kanssa. Minulle on tärkeää, että kaupungilla ja sen päättäjillä on jatkuva keskusteluyhteys asukkaiden ja yritysten kanssa - ne luovat kaupungin.

Palveleva Espoo

Lapsiperheiden elämä on hienosti otettu huomioon kaikissa kaupunginosissa. Arki rullaa niin, että jokaiselle pienelle ja isommalle löytyy oma päivähoitopaikka ja mieluinen koulu lähiympäristöstä. Päiväkodeissa on riittävä määrä osaavaa henkilökuntaa ja kouluissa opettajilla riittävät resurssit antaa tarpeeksi yksilöllistä huomiota kaikille oppilaille - heille, jotka tarvitsevat erityistä tukea ja myös heille, joiden koulunkäynti on helppoa ja jotka tarvitsevat ehkä lisähaasteita.

Minun Espoossani huolehdimme siitä, että lapset ja nuoret saavat vaikeissakin tilanteissa kasvaa turvallisessa ympäristössä. Apua perheille, lapsille ja nuorille on helppo löytää ja helppo saada, matalalla kynnyksellä, mutta liikaa holhoamatta. Nuorille suunnatut tukimekanismit ovat oikein kohdennettuja myös peruskoulun jälkeen, kun nuori alkaa asteittain ottaa yhä suurempaa vastuuta itsestään ja arjestaan.

Kaupungin terveys- sosiaali- ja hyvinvointipalvelut ovat ajan tasalla ja oikein resursoidut - apua saa jonottamattakaikkiin niihin tarpeisiin, mitkä kulloinkin ovat ajankohtaisia, on kyse sitten perheistä, yksin asuvista, lapsista, nuorista, aikuisista tai senioreista. Kaikki asukkaat saavat arvoisensa ja tarvitsemansa palvelut laadukkaasti ja ilman turhia viiveitä, koska varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluissa avun oikea-aikaisuus on tärkeää ja myös taloudellisin tapa tuottaa palvelu.

Innovatiivinen ja yrittävä Espoo

Otaniemen kampus on maailmanluokan tiedeyhteisö, startup-kulttuurin kehto Suomessa, joka on myös tuhansien opiskelijoiden koti. Sieltä lähtee liikkeelle menestystarinoita ja uusia työuria. Samalla maailmalle lähtee tarinoita Espoosta.

Espoo tunnetaan muualta muuttaneista, töiden perässä Espooseen päätyneistä ihmisistä, jotka arvostavat asumisen väljyyttä, mutta Espoo on paljon muutakin.

Espoolaisuus on harvalle samanlainen identiteettikysymys kuin esimerkiksi stadilaisuus. Silti Espoon tulee kehittää omaa identiteettiään ja brändiään. Tämän eteen tehdään työtä, koska tiedetään, että se on tulevaisuuden kehittämisen kannalta äärettömän tärkeää. Haluamme nimittäin pysyä listauksessa korkealla, kun yritykset ja asukkaat miettivät päätöstä sijoittumisestaan pääkaupunkiseudulle.

Globalisaatio on aikamme megatrendi ja se on parissa kymmenessä vuodessa muuttanut Suomen ja Espoonkin kansainvälisemmäksi paikaksi. Espoo on pysynyt hyvin kehityksessä mukana ja tunnetaan yhtenä Suomen innovatiivisimmista ja yritysystävällisimmistä kaupungeista. Se on koko kaupungin kehityksen ja kestävän taloudenpidon kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Minun Espoossani yritysystävällisyys ja yrittäjämyönteisyys on yksi tärkeimmistä olemassaolon kulmakivistä, koska vain yritystoiminnalla ja työnteolla pystymme luomaan ja ylläpitämään hyvinvointia.

Työllisyystilanne Espoossa on maamme parhaiden joukossa. Työtä löytyy tekijöille ja tekijöitä löytyy. Työllisyys on talouskasvun, ihmisten hyvinvoinnin ja julkisen talouden kestävyyden keskeinen tekijä. Siksi työllisyyttä edistävä palvelukokonaisuus Espoossa onkin aito ja toimiva apu niin yrityksille kuin työttömille, nuorille ja kokeneemmille.

Tässä on minun Espooseeni kuuluvia tärkeitä rakennuspalikoita. Tällainen on tavallaan näiden minulle tärkeiden asioiden suhteen unelma-Espooni. Voisin toki lisätä listaan vaikka mitä muutakin, mutta näidenkin parissa meillä on vielä paljon tekemistä.

Suomalaisuudesta, eurooppalaisuudesta, kulttuurisesta rikkaudesta ja integraatiosta

Tässä ollaan viime aikoina oltu huolestuneita. Ollaan oltu huolestuneita tiettyjen ulkomaalaistaustaisten väestönosien pakkautumisesta tietyille asuinalueille suuremmissa kaupungeissa, ghettoutumisesta siis.

Ollaan oltu huolestuneita myös ulkomaalaistaustaisten nuorten kantaväestöä heikommasta koulumenestyksestä ja ulkomaalaistaustaisten nuorten lisääntyneestä väkivallasta, jopa jengiytymisestä. Huolta on herättänyt myös ulkomaalaistaustaisten ylikorostunut osuus sosiaalituen saajista, jopa toisessa sukupolvessa.

Kyllä huolenaiheita riittää kansainvälistyvässä Suomessa. Nyt etsitään sitten syitä näihin nousseisiin huoliin. Onko syy suomalaisen yhteiskunnan? Jotkut haluavat nähdä asian juuri niin, eikä muita selityksiä kaivata.

Voisiko syy kuitenkin olla jossain muuallakin? Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei oikein tunnu onnistuvan, mitä ikinä sitten integroitumiselta toivommekaan.

Yhteiskunnassa voi olla vikaa, kyllä. Vikaa voi olla myös uusissa maanmiehissämme. Tai sitten se on yhdistelmä molempia. Yksi selitys voi olla, että emme oikein vaadi mitään, mutta annamme auliisti, tai sitten...

Onnistunut integraatio vaatii halukkuutta integroitumiseen. Se vaatii myös uuden asuinmaan, tässä tapauksessa Suomen, arvomaailman hyväksymistä ja jonkin asteista mukautumista siihen. Tämä ei tällä hetkellä toteudu kaikilta osin toivotulla tavalla.

Maahanmuuttajia ja pakolaisia (teen tarkoituksella erottelun tällä kohdin) ei tule kohdella avuttomina ja hyysättävinä avun kohteina, vaan yksilöinä, joilla on omat motiivit ja oma kyky toimia tavoitteellisesti.

Yhteiskuntamme, kuten monet muut länsimaat, on enemmän tai vähemmän epäonnistunut integraatiopolitiikassa ja syy ei todellakaan ole yksinomaan omassa yhteiskunnassamme. Väitän, että monilta maahanmuuttajilta puuttuu aito halu integroitua. Tästä kielii mm. tiettyjen maahanmuuttajaryhmien halu hakeutua asumaan lähelle omia maanmiehiään. Tästä oli HS artikkeli keväällä.

Muista kulttuureista tulevat mahtuvat vaivatta yhteiskuntaamme mukaan, kunhan he hyväksyvät ja omaksuvat ajatuksen: "maassa maan tavalla". Emme välttämättä tarvitse Suomeen vieraita rinnakkaiskulttuureja kilpailemaan oman kulttuurimme kanssa, vaan ennemminkin toivoisin näkeväni meille rantautuneen kulttuurisen rikkauden sopeutuvan omaan yhteiskuntaamme ja antavan sille väriä positiivisella tavalla.

Faktaa kansainvälistyvästä Suomesta

1990-luvun alussa ulkomaalaisia oli Suomessa vain puoli prosenttia väestöstä, mutta vuonna 2013 lähes neljä prosenttia. Helsingin asukkaista maahanmuuttajia oli Tilastokeskuksen mukaan tällöin yli kahdeksan prosenttia.

Nyt koko Suomessa ulkomaalaistaustaisten osuus on jo vajaa kahdeksan prosenttia ja pääkaupunkiseudulla vajaa 17 %. Heistä ensimmäisen polven maahanmuuttajia on 83 % ja toisen polven 17 %. Lisääntyvä maahanmuutto ja kantaväestöä huomattavasti korkeampi syntyvyys muuttavat yllättävänkin nopeasti näitä suhdelukuja ja samalla väestörakennetta.

Noin kolme neljäsosaa pääkaupunkiseudun väestönkasvusta on tänä vuonna tullut ulkomaalaistaustaisista. Joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. Osuus on kasvanut nopeasti viime vuosina.

Kehitys on nopeaa ja suunta selvä. Suomi kansainvälistyy. Suomi ei kuitenkaan eurooppalaistu väestön suhteen, päinvastoin. Virolais ja venäläistaustaisten syntyvyysluku (suurimmat ulkomaalaisryhmät) on sama kuin suomalaisilla, afrikkalaistaustaisilla yli kaksinkertainen. Tämä johtaa väistämättä aika nopeaan muutokseen väestörakenteessa.

Vieraskielisten lasten määrä Helsingissä on kasvanut nopeasti. Joka viides alle kouluikäinen helsinkiläislapsi puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.

Kehitys on hyvin erilainen sen mukaan, missä osassa Helsinkiä asuu. Kun Pohjois-Helsingin Länsi-Pakilassa noin 98 % lapsista puhuu äidinkielenään kotimaisia kieliä, Itä-Helsingin Kallahdessa osuus on noin 44 %. Toisin päin sanottuna, Kallahdessa 56 % lapsista puhuu äidinkielenään ulkomaata.

Sama kehitys on nähtävissä muuallakin Euroopassa. Se, miten tähän suhtaudutaan, on jo ihan toinen juttu. En keskity nyt siihen. Otan kuitenkin kantaa väestön jakautumiseen pääkaupunkiseudulla. Lisääntyvä etnis-kulttuurinen segregaatio ei nimittäin palvele ketään. Se on ennemminkin huolestuttava kehityssuunta ja johtaa pahimmillaan eriytyvien rinnakkaiskulttuurien syntymiseen ja pahentaa alueellista epätasa-arvoa ja syventää sosiaalisia ongelmia. Tästä on huonoja kokemuksia muualta Euroopasta.

Itse odottaisin, että edellytämme uusilta maanmiehiltämme samaa mitä vaadimme itseltämme - vastuuta itsestä ja aitoa pyrkimystä osallistua, tehdä työtä ja integroitua, rakentaa ja tulla osaksi meidän yhteiskuntaamme. Nyt kehitys ei valitettavasti kaikilta osin toteudu näin.

Millainen olisi Suomi, missä haluan asua?

Kuvailen usein itseäni liberaalikonservatiiviksi. Minulle se tarkoittaa sitä, että olen monella tapaa arvokonservatiivi ja elämänarvoni liittyvät läheisesti perinteiseen arvokolmioon: koti, uskonto ja isänmaa. Tähän liittyy myös näkemykseni sellaisesta yhteiskunnasta, jonka eteen haluan tehdä työtä ja missä haluan elää.

Haluan kertoa arvoistani lisää, sillä nuo kolme klassisen konservatiivista arvoelementtiä eivät välttämättä avaudu kaikille samalla tavalla. Liberaali-termiä käytän etuliitteenä, koska en kuitenkaan ole muutosvastarintainen ja hyväksyn maailman moninaisuuden ja erilaisuuden. Kaikki eivät ole samanlaisia ja meille kaikille on täällä tilaa. Meillä on aina varaa kehittyä ja kehittää yhteiskuntaamme, mutta muutos muutoksen vuoksi ei mielestäni ole tavoittelemisen arvoista. Tämän vuoksi en pidä itseäni arvoliberaalina.

Vaikka Kokoomuksen jäsenenä katson maailmaa tavallaan oikealta käsin, pidän itseäni ja puoluetta silti pehmeiden arvojen puolustajana. Ns. kovassa markkinataloudessa katsotaan yleisesti, että ihminen on oman onnensa seppä ja putoaminen elintasossa on siten omaa syytä. Suomessa taas vallitsee yhteisvastuun ja heikoista huolehtimisen perinne: kaikkien pitäminen kiinni yhteiskunnassa ja kohtuullisessa elämässä on yhteinen asia. Veteraanit pukivat sen aikoinaan sanoiksi periaatteessaan ”Veljeä ei jätetä”.

Veteraanit puolustivat isänmaatamme ja sodan jälkeiset sukupolvet jatkoivat samassa hengessä ja rakensivat meille hyvinvointiyhteiskunnan. Se on isänmaani, jota minä haluan vuorostani puolustaa ja suojella, itselleni ja tuleville sukupolville. Tämä on meidän maamme ja siksi kannatan myös kohtuullisen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Hyväksyn monikulttuurisuuden, enkä ole muukalaispelkoinen, mutta monikulttuurisuus itseisarvona ei mielestäni ole tavoittelemisen arvoinen asia.

Kotini on Suomessa ja pidän siitä turvallisuuden ja välittämisen ilmapiiristä, mikä maassamme on. Pidän myös vapaudesta, minkä itsenäisyys ja maamme perustuslaki meille tarjoaa. Samalla se edellyttää meiltä kaikilta vastuuta itsestämme, perheestämme ja myös naapureistamme. Yksilölle tule tarjota vapaus ja vastuu itsestään ja valtion ei tule olla holhoojamme.

Koti muodostaa minulle elämänpiirin, jossa hoidetaan lähimpiä ihmissuhteita ja saadaan lepoa työn vastapainoksi. Koti on välittämisen, rakkauden ja hoivan jakamista varten. Lapsiperheille koti on lasten kasvattamisen ja yhteiskunnan uusintamisen paikka. Jos kodit eivät kykene hoitamaan tätä tehtävää, se jää yhteiskunnan hoidettavaksi kalliilla hinnalla. Mikään ei kuitenkaan korvaa kotien tehtävää, sillä kodeista saamatta jääneet hoiva, rakkaus, käytännön taidot ja arvot jättävät jälkeensä huonot valmiudet selviytyä, sekä osattomuutta ja syrjäytyneisyyttä. Siksi haluan, että yhteiskunta tarjoaa tukea hyvän kodin ylläpitämiselle silloin kun se on vaikeaa.

Kodin tehtävät – kasvatus ja hoiva -ovat kuitenkin jo siirtyneet yhä enemmän yhteiskunnalle, samalla kun monia koteja uhkaavat tänä päivänä erillisyys, kiire ja erilaiset ristiriidat. Maamme elää historiansa korkeimman aineellisen hyvinvoinnin aikaa. Yhteiskunnan hyvinvointipalvelut ovat kattavammat kuin koskaan.

Uskonto merkitsee minulle ennen kaikkea kristilliseen perinteeseen ja valistuksen ajan filosofiaan pohjautuvia arvoja. Jokaisella ihmisellä on jakamaton ihmisarvo riippumatta sukupuolesta, kulttuurista tai muusta taustasta. Se edustaa minulle myös moraalia. Työn tekemisen ja ahkeruuden tulee olla palkitsevaa. Yrittäjyyden tulee olla kannattavaa. Valtion tulee tukea yritteliäisyyttä, ei rangaista siitä. Yritykset ja työnteko pitävät Suomen pyörimässä ja ylläpitävät maamme kilpailukykyä. Suomen rooli globaalitaloudessa perustuu korkeaan osaamiseen. Siksi haluan vaalia laadukasta koulutusta jo ensi metreiltä alkaen.

Tällaisiin arvoihin perustuu Suomi, missä minä halua asua ja mihin haluan lapseni kasvattaa.

Kokoomuslainen nationalisti

Suomi, hallinnollisena yksikkönä ja itsenäisenä valtiona, on perustettu suomalaisten itsensä toimesta, ja on olemassa perustajiaan, omia kansalaisiaan, varten. Tämän ei kenellekään pitäisi olla epäselvää.

Suomen kansa eli satojen vuosien ajan Ruotsin valtakunnan alaisuudessa ja sen jälkeen vielä yli sata vuotta Venäjän alaisena. Tarve omalle hallinnolle oman kansan parhaaksi ja omien etujen ajamiseen oli olemassa molempien suurvaltojen alaisuudessa. Niinpä vuonna 1917 lopulta perustettiin itsenäinen Suomen tasavalta, Suomen kansan toiveesta ja kansan parhaaksi. Se on reilun sadan vuoden aikana tainnut meille mahdollisuuden kehittyä yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja onnellisimmista maista.

Tämänkin pitäisi, vähänkin maamme historiaa tuntevalle, olla ilmiselvää. Välillä jouduimme puolustamaan oikeuttamme olla olemassa sodan kautta. Se runteli maamme ja kokonaisen sukupolven. Silti olemme edelleen olemassa, yksi kansa, yksi valtio.

Yhä useammin minusta on alkanut tuntua siltä, että tämän itsenäisen olemassaolomme oikeuden puolustamisessa on jotain väärää. Suomi on edelleen olemassa omaa kansaa ja omia kansalaisiaan varten, jotta voisimme ylläpitää sitä johtoasemaa, minkä yli sadan vuoden työllä olemme saavuttaneet.

Kun sanon "Suomi suomalaisille", en tarkoita, että haluan laittaa rajamme kiinni. Suomi ei elä eristyneenä saarekkeena globaalitalouden maailmassa. Emme edes tulisi toimeen ilman muualta maailmasta tulevaa osaamista. Kaikki muutkin valtiot ovat osa tukevasti rakentunutta kansainvälistä talous- ja valtioverkostoa, missä kaikilla alueilla ja valtioilla on omat erityispiirteensä.

Kun avaan aamun lehden, hörppään kuumaa kahvia ja katson ikkunasta ulos, ajattelen, että täällä minä haluan olla. Toivon tietysti, että muualla maailmassa asuva ihminen kokisi omana aamunaan samoin. Näin ei valitettavasti aina ole.

Maailmassa on aivan liikaa sotaa, nälkää, sotaa ja muita kauheuksia. On siis lottovoitto voida avata aamun Hesari täällä.

Hädässä olevaa ihmistä pitää auttaa. Suomessakin on hädänalaisia. Hätä ja köyhyys ovat suhteellista asioita. Suomalainen köyhä olisi jossain toisaalla miltei upporikas. Siksi on myös ymmärrettävää, että äärimmäisestä köyhyydestä halutaan suomalaiseksi tai ruotsalaiseksi köyhäksi. Se on kosmisen suuri muutos parempaan sille absoluuttisen köyhälle.

Entropian lakia mukaillen järjestys on poikkeama ja lopulta kaikki ajautuu järjestyksestä kaaokseen. Epäjärjestyneiden tilojen todennäköisyys on aina niin paljon suurempi kuin järjestyneiden, että lopulta väliaikaisesti syntynyt järjestys vajoaa kaaokseen. Kun katsoo ihmiskunnan historiaa, niin maailmanvaltoja nousee ja ne sortuvat.

Tunnustan, että pidän tästä eurooppalaisesta järjestyksestä, turvasta, ihmisarvosta ja oikeuskäsityksestä niin paljon, että haluan puolustaa sitä. Yhtä paljon, tai vieläkin enemmän, haluan puolustaa sitä suomalaisversiota. Siksi voin kutsua itseäni isänmaalliseksi, jopa nationalistiksi. Haluan puolustaa suomalaista tapaa olla ja elää myös omille lapsilleni, koska uskon sen aidosti olevan yksi parhaista koko maapallolla. Ei ole siis ihme, että tätä poikkeuksellista hyvinvointia haluaisi tulla jakamaan myös moni muu.

Väestö kasvaa eniten niissä paikoissa, joissa hyvinvoinnin taso on erittäin alhainen. Suuri perhe on ainoa eläkevakuutus, siinä yksinkertaisin syy. Kun väestönkasvu on suurinta niillä alueilla, missä olot ovat huonoimmat, on selvää, että parhaat ja vahvimmat lähtevät etsimään parempaa elintasoa jostain muualta (vrt. 2015 pakolaiskriisi). Samalla kyseinen lähtömaa menettää parhaat kykynsä ja mahdollisuutensa katkaista kurjuuden kierre. Tämä ei tule vähenemään, päinvastoin.

Palaan siihen, mistä aloitin.

Suomi on olemassa suomalaisia varten. Suomen valtion ensisijainen tehtävä on pitää huolta kansalaisistaan ja edistää heidän hyvinvointiaan. Tämä tapahtuu järjestämällä kansalaisille yhdessä sovittuja julkisia palveluita, edistämällä yritystoimintaa (se rahoittaa julkisen sektorin), luomalla vakautta ja turvallisuutta maamme rajojen sisään, sekä pitämällä huolen siitä, että kansalaistemme, yritystemme ja maamme etua edistetään ja ylläpidetään myös kansainvälisissä yhteyksissä. Tähän liittyy myös maahanmuuttopolitiikka.

Kannatan maahanmuuttoa. Kannatan maastamuuttoa. Kumpaakaan en kannata kaikissa muodoissaan, enkä rajoittamattomana, koska se murtaisi Suomen ja rikkoisi sen tutun ja ennen kaikkea sen turvallisen yhteiskunnan, jonka tunnen ja jossa haluan itseni ja lasteni voivan elää.

Kannatan hyödyllistä maahanmuuttoa, mikä palvelee sekä Suomea, että parhaassa tapauksessa myös maahanmuuttajan lähtömaata.

Hyödyllisessä maahanmuutossa tai siirtolaisuudessa kyse ei ole ainoastaan koulutustasosta tai tilipussista. Meillä on aloja, joilla jo tänä päivänä on pulaa työvoimasta. Työttömiä meillä on riittävästi omasta takaa. Meillä on moraalinen velvollisuus hyväonnisena auttaa huonompiosaisia, myös kansainvälisissä yhteyksissä. Silloinkin tavoitteena tulisi olla huono-osaisuuden vähentäminen. Se onnistuu parhaiten, jos autettavalla on aito halu jollain aikavälillä osallistua Suomen rakentamiseen. Tällainen luo uskoa myös auttamisen mielekkyyteen. Jos tämä ei onnistu ja vähintäänkin jonkin asteinen suurimittainen integroituminen epäonnistuu, saamme tulevaisuudessa alkaa varautua yhä epävakaampaan omaan yhteiskuntaan. Tällainen on haitallista maahanmuuttoa ja hyväuskoisen suomalaisen höynäyttämistä. Nyt maassamme jo vuosia asuneet ja maamme auttamat pakolaiset ovat myös itse nyt äärettömän tärkeän tehtävän edessä: Auttakaa nyt myös itse itseänne ja maanmiehiänne ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa sukupolvessa, jotta puheet haittamaahanmuutosta voidaan lopettaa. Muuten suomalainen auttamisen halu lopulta heikkenee. Onko se entropian alkua?

Tämä reflektiona viime päivinä käytyyn keskusteluun ulkomaalaisten nuorisojengien väkivaltakäyttäytymiseen liittyen ja saatteeksi myös ghettoumiskeskusteluun.

Bonusolento

 

Juttua koirista, ihmisistä, oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä siitä kaikesta mitä tapahtuu, kun innostumme liikaa ja teemme muutamia huonoja valintoja. Mitä voimme oppia omista ja muiden virheistä sekä onnistumisista. Katson hieman taaksepäin vanhoja blogikirjoituksiani ja tulkitsen maailmaa ja viime päivien tapahtumia Suomessa ja Helsingissä. Voinko edelleen seistä kaiken sen takana, mitä olen kirjoittanut ennen siirtymistäni Kokoomuksen riveihin. Sille, joka ei jaksa lukea enempää, sanon jo etukäteen, että voin. Kannattaa silti lukea tämä ensimmäinen kokoomuslainen blogikirjoitukseni. Minä, eivätkä arvoni ole muuttuneet.

Koirista

Jos kaikki maailman koirat kerättäisiin yhdelle suurelle eristäytyneelle saarelle ja annettaisiin niiden lisääntyä keskenään muutaman sataa vuotta, mitä tapahtuisi? Todellinen tilanne olisi varmasti monimutkaisempi kuin esittämäni keskivertovastaus, mutta lopulta olisi vain yhdenlaisia koiria, mitkä olisivat keskivärisiä, keskikokoisia ja luonteeltaan keskimääräisiä. Yksilöiden välisiä eroja varmasti olisi, suuriakin, mutta varsinaiset merkittävät koirarotujen väliset erot häipyisivät ajan kanssa, kun kaikki olisivat kuitenkin keskimääräisen sekarotuisia. Koiria. Monia populaatioita, joiden välillä saattaisi olla joitain selvästi havaittavia eroja. Koiria kuitenkin. Jotkut populaatiot olisivat vahvempia ja yrittäisivät laajentaa reviiriään muiden kustannuksella. Ihmiset osaavat saman homman, jopa paremmin kuin koirat.

 

Ihmisistä

 

Ei kannata pelästyä, en aio kirjoittaa ihmisroduista, koska vallitsevan tieteellisen käsityksen mukaan biologisia ihmisrotuja ei ole. On tosin eri alueilla vuosituhansia eläneitä populaatioita, joiden välillä on selvästi havaittavia ulkoisia eroja. Ihminen on kyvyiltään ja henkisiltä ominaisuuksiltaan aivan eri maata, kuin yksikään toinen maapalloa asuttava hyönteis- tai eläinlaji. Siksi ihmisestä voidaan puhua, riippuen otetaanko näkemyksen pohjaksi teologinen vai biologinen näkemys, luomisen tai evoluution huipputuotteena, joka tapauksessa aivan erityisenä olentona.

 

Maapallon ekologian kannalta kaikilla luontokappaleilla on oma tärkeä tehtävänsä ekologisen tasapainon ylläpidon kannalta aina kasveista, iilimadoista ja majavista susiin saakka… paitsi ihmisellä. Me olemme vähän kuin bonusolento, joka on sitten suuressa viisaudessaan päättänyt ottaa raamatullisen totuuden vähän liiankin tosissaan: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu. Jumala sanoi vielä: Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät.”

 

Ja niinhän me teimme. We are the top product, so we make the rules! Me hallitsimme ja vallitsimme. Suuressa viisaudessamme kehitimme koko ajan jotain uutta ja hallitsimme vielä vähän lisää. Juu, lisäännyimme ja täytimme maan ja otimme sen valtaamme. Bonusolento on saanut aikaan ongelmia. Ongelmat alkavat aina heti, kun unohdamme, että oikeasti olemme osa luontoa, ei irrallaan siitä. Ilmastokriisi, otsonikato, vesistöjen saastuminen, mikromuovi, valtamerten muovi, liikakalastus, metsäkadot, ekologinen epätasapaino, kasvillisuuden yksipuolistuminen, ilmansaasteet. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 

Sitten on se, mitä teemme toisillemme. Läpi koko ihmiskunnan historian olemme kulkeneet vuorotellen läpi sotaisempien ja rauhallisempien kausien. En tätä listaa nyt yritä edes aloittaa. Joka tapauksessa joku on yrittänyt vallata maailmaa tai alueita toisilta kansoilta läpi ihmiskunnan historian. Hyviä syitä löytyy aina. Se tarina ei ole kaunis, koska sodat synnyttävät aina liudan muita ongelmia ja valtavan määrän inhimillistä tuskaa. Tämä johtaa usein kansainvaelluksiin.

 

Viime kädessä kyse lienee siitä, että yksilö pyrkii maksimoimaan onnellisuutensa. Jokainen kansa koostuu kuitenkin joukosta yksilöitä, jotka tietyn historiallisen ajanjakson ja yhteisen näkemyksen pohjalta yhdessä pyrkivät yksilön onneen ja tasapainoon. Usko oman kansan parhauteen ja oman kulttuurin, ideologian tai uskonnon paremmuuteen on synnyttänyt suurimmat murhenäytelmät. Pahimmat esimerkit löytyvät Saksasta ja entisestä Neuvostoliitosta, tai… Kamputsea, Kiina, Ruanda, Etelä-Afrikka, Persia, Assyria, Egypti, Rooma. Eurooppalaisten siirtyminen uudelle mantereelle kadotti kokonaisia kulttuuripiirejä ja kansoja.

 

Oikeuksista ja velvollisuuksista

 

Ihmisarvo tarkoittaa kaikilla ihmisillä ihmisyyteen perustuvaa yhtäläistä ja pysyvää arvoa. Ihmisarvon käsite on ilmaus ihmisten vahvasta halusta kunnioittaa jokaisen ihmisen loukkaamattomuutta hänen teoistaan, aikaansaannoksistaan, sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan, ihonväristään, kansallisuudestaan, uskonnostaan tai yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta.

 

Yllä kuvatulla tavalla Diakonissalaitos määrittelee ihmisarvon. Hyväksyn tämän täysin, olenhan länsimaalaisen hyvinvointivaltion jäsen, oikeuksineen ja velvollisuuksineen (tärkeä huomio, palataan tähän kohta). Tässä perusteena on YK:n ihmisoikeusjulistus. YK:n ihmisoikeusjulistus pohjautuu länsimaissa syntyneeseen kristilliseen ja valistuksen aikana muovautuneeseen humanistiseen ihmiskäsitykseen. Siksipä islamilaiset maat eivät määrittele ihmisarvoa samalla tavalla, eivätkä yleisesti ole hyväksyneet ihmisoikeusjulistusta naiivina, Koraaniin sopimattomana ja liian länsimaisena. Ne laativat vuonna 1990 saariaan perustuvan Kairon julistuksen.

 

Eurooppalainen tai länsimaalainen käsitys ihmisarvosta on naiivi?

 

Siksi piti laatia YK:n ihmisoikeusjulistukselle vastakkainen Koraanin ihmis- ja oikeuskäsitykseen perustuva Kairon julistus. Minä näen tämän hieman hankalana asetelmana, myös ajatellen Helsingissä yhä suuremmaksi kasvavaa nuorisojengiongelmaa. Kyse on kuitenkin suurimmalta osin islamilaisista kulttuuripireistä tulevista nuorista. Onko kyse siitä, että oikeasti olemme naiiveja ja uskomme, että Kairon julistus lopulta haudataan humaanin ihmiskäsityksen puolesta? Näin tuskin tulee käymään. Tuskin päiden katkomiset Ranskassakaan tulevat loppumaan. Siinäkin kyse on länsimaisen ja islamilaisen ihmis- ja oikeuskäsityksen eroista. Yhden käsityksen mukaan profeetan pilkkaaminen kuuluu sananvapauden piiriin ja on korkeintaan paheksuttavaa. Toisen käsityksen mukaan profeetan pilkkaajalta tulee katkaista pää, sillä selvä. Me tulimme ja meidän sääntöjen mukaan mennään, koska te ette ymmärrä ja olette naiiveja. Naiivit ovat heikompia ja me olemme vahvempia.

 

Maamme sisäisestä turvallisuudesta ja poliisitoiminnasta vastaava sisäministeri Ohisalon (vihr.) tulkinta Helsingin nuorisojengien aiheuttamasta yhä suuremmasta turvallisuusuhasta keskittyy tulkintaan, että yhteiskuntamme on epäonnistunut kotouttamisessa, maahanmuuttajien integroimisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. Syynä on oma yhteiskuntamme ja samalla länsimainen ihmiskäsitys. Näinkö tämä tulisi tulkita? Hallitus on hanakasti vaatimassa toimia tilanteen korjaamiseksi. Ehkä ennaltaehkäisevää työtä pitäisi lisätä, on yksi ehdotuksista. Yhdenkään ministerin suusta en ole vielä kuullut, että pitäisi ottaa kovempi linja käyttöön, vaikka kyse on alaikäisistä. Huoli on suuri ja yhteinen lausuma on, että jotain pitäisi tehdä, mutta sormi menee suuhun ja syyllisiä etsitään omasta yhteiskunnastamme. Hallituksella on kaikki avaimet kädessään. Hehän johtavat lainvalmistelutyötä ja pystyvät nopeallakin aikataululla ehdottamaan konkreettisia toimia jo pitkään jatkuneen kehityksen katkaisemiseksi.

 

Ex-oikeusmininisteri, Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on hieman eri linjoilla ja toivoo hallitukselta nopeita ja konkreettisia toimia jengiväkivallan kitkemiseksi. IS -Artikkeli

 

– Nyt Suomessa pitäisi heti herätä tähän ongelmaan. Tämä on rakentunut pitemmän aikaa, ja nyt alkaa olla hälytysmerkit päivänselvät. Kaikkien puolueiden pitää viheltää peli poikki. Tässä on syntymässä rinnakkaisyhteiskunta, jossa meillä alkaa olla henkilöitä, jotka eivät enää pelaa suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan, Häkkänen sanoi IS:n haastattelussa

 

– Jos meillä alkaa olla ulkomaalaistaustaista nuorisoa, jossa esiintyy virkavallan ja lain noudattamisen väheksymistä. Ilmiö on sama kuin Ruotsissa, pienemmässä mittakaavassa vielä. Ruotsi, Belgia ja osittain Ranska ovat esimerkkejä maista, joissa on epäonnistuttu maahanmuutossa. Kontrolli on pettänyt ja kotouttamisessa on oltu liian sinisilmäisiä, Häkkänen jatkoi.

 

Olen valmis asettumaan Häkkäsen kannalle. Olen valmis asettumaan myös kovempaa reagointia kannattavan Halla-ahon kannalle. Hänen mukaansa asiaa on tarkkailtu jo 15 vuotta ja huomattu, että integroituminen ei onnistu. Ei ole onnistunut Ranskassa, Hollannissa, Saksassa eikä Ruotsissakaan, joissa ongelma on tällä hetkellä jo ihan eri luokkaa. Me tarkkailemme nyt huolestuneena tilanteen kehitystä ja koitamme kehittää ratkaisumallin, mitä edellä mainitut maat eivät ole löytäneet… tai löydämme itsemme vähän ajan kuluttua pirun hankalasta tilanteesta, tarkkailtuamme tilanteen kehittymistä ja yrittämällä tehostaa integroitumista erilaisin hankkein, koska yhteiskunnassammehan täytyy olla jotain vikaa, kun integroituminen ei onnistu.

 

Marinin hallitusohjelmassa todetaan mm., että:

”Suomalainen demokratia nojaa oikeusvaltioon, jossa perustuslaki antaa vahvan suojan jokaisen yksilön ihmisarvolle ja koskemattomuudelle sekä muille perusoikeuksille. Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia sekä EU:n perusoikeussäännöksiä. Oikeusvaltion ytimessä on laadukas perus- ja ihmisoikeudet turvaava lainsäädäntö, jota sovelletaan riippumattomissa tuomioistuimissa. Oikeusvaltioon kuuluu oikeuksien rinnalla myös yksilöiden velvollisuudet toisiaan sekä yhteiskuntaa kohtaan.” Valtioneuvoston hallitusohjelma

 

Oikeusvaltioon kuuluu oikeuksien rinnalla myös yksilöiden velvollisuudet toisiaan sekä yhteiskuntaa kohtaan. Yksikään valtio tai yhteisö ei pysy kasassa, jos yhteisön jäsenillä ei ole velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Loputon yhteiskunnan sääntöjen rikkominen lopulta rikkoo yhteiskunnan. Siksi meillä on myös rikoslaki.

 

Ylen tämänpäiväisessä haastattelussa sisäministeri Ohisalo toteaa, että asiantuntijoiden mukaan Helsingin rikolliset nuoret ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia – “Huolestuttava kehitys, johon monien viranomaisten yhteistyöllä pyritään puuttumaan”. Ohisalon mukaan ongelmia ennaltaehkäistään esimerkiksi sekoittavalla asuntopolitiikalla, jolloin asuinalueet eivät pääse eriytymään liikaa toisistaan.

 

Se, että liian moni uusi yhteiskunnan jäsen päättää olla noudattamatta lain kirjainta ja yhteisömme sääntöjä ja toistuvasti, ei näkemykseni mukaan ilmaise, että integroitumiseen olisi aitoa halua. Se on myös osoitus siitä, että velvollisuutta yhteiskuntaa ja sen jäsenyyttä kohtaan ei tietyissä ryhmissä oteta vakavasti. Jos sitä esim. kulttuurisista syistä ei oteta vakavasti, kertoo yksinomaan siitä, että tällaista mallia ei ole omaksuttu kotoa. Siinä ei asuntopolitiikka tai ennaltaehkäisevät tukitoimet auta, ainakaan riittävästi. Olemme Ruotsin tiellä, jos tätä ei tunnusteta ja ryhdytä toisenlaisiin toimiin. Tästä ovat ainakin Kokoomus ja Perussuomalaiset samaa mieltä.

 

Koirista ja ihmisistä

 

Koirilla, eikä muillakaan eläimillä, ei ole pitkälle kehittynyttä jäsenneltyä kognitiivista ajattelua, mutta ne kyllä oppivat. Niiden ajattelu on pitkälti reaktiivista.

 

Ihmisellä puolestaan on kehittyneet aivot, joiden ansiosta ihminen kykenee abstraktiin ajatteluun, kieleen ja itsetarkkailuun. Ihmiset ovat muiden kädellisten tapaan luonnostaan yhteisöllisiä, mutta ihmiset ovat erityisen kyvykkäitä käyttämään viestintää ja kieltä ideoiden välittämiseen sekä menneisyyden ja tulevaisuuden pohtimiseen.

 

Ihmiset muodostavat monimutkaisia yhteistyötä tekeviä ja kilpailevia sosiaalisia ryhmiä, perheistä aina kansakuntiin asti. Ihmisyhteisön perustan muodostavat kielen kautta välittyvät rituaalit, traditiot, arvot ja lait. Ihmisyhteisöt ovat vuosituhansien saatossa kilpailleet toistensa kanssa, sotineet ja valloittaneet toistensa yhteiskuntia ja alueita. Aina ei ole tarvittu sotaa. Joskus on riittänyt edistyksellisyys tai voimakastahtoisuus, vaha sisäinen integraatio.

 

Kysyn näin lopuksi: Emmekö kykene reaktiiviseen oppimiseen kuten Pavlovin koirat, kun lukemattomat esimerkit vuosien saatossa monissa Euroopan maissa kertovat yhtä ja samaa? Integroituminen onnistuu ainoastaan, jos integroituvalla on halu integroitua.

 

Onko käynnissä pitkäkestoinen maailmanvalloitus ilman sotaa? Suomi ei ole yksin Euroopassa, eikä Eurooppa yksin maailmassa. Minä, yksi ajatteleva ja huolestunut bonusolento, ainakin opin ja olen huolestunut.

 

Nationalismi, globalismi ja Suomen kolonialistinen historia

Nationalismista on tullut uusi kirosana jota vihataan ja pelätään. Sitä pyritään nykyään käyttämään vain negatiivisessa yhteydessä. Nationalistiset voimat uhkaavat globalismia, joka puolestaan tuntuu olevan hyveistä suurin. Globalismista puhuvat hyväosaiset solidaariseen maailmankansaan uskovat liberaalit ja he tuomitsevat nationalistit taantumuksellisina konservatiiveina. Konservatiivisuus on myöskin kirosana liberaalipiireissä. Perkele vieköön, kiroilu on lisääntynyt näinä aikoina!

Jos nationalismia ei olisi, ei olisi myöskään Suomea, emmekä olisi hyvinvointivaltiosta käsin pähkäilemässä nationalismin kamaluutta, ainakaan suomeksi. Venäjä, tsaareilla tai ilman, olisi kyllä olemassa ja luultavasti myös Ruotsi, Tanska, Hollanti, Ranska, Britannia ja Itävalta (hmm... ehkä).

Saksa olisi muutama saksaa puhuva kuningaskunta, luultavasti. Belgiasta, EUn kehdosta, on hyvin vaikea sanoa mitään, koska, vaikka kuningaskunta onkin, se on eurooppalainen epävaltio, minkä jakavat flaamit ja frankit. Ehkä se on reliikki siitä nationalismia edeltäneestä territoriaalisesta kuningaskuntamaailmasta.

Espanjaa yhtenä valtiona tuskin olisi, vaan ainakaan ei Italiaa, ei missään tapauksessa, sillä vasta Giuseppe Garibaldi sai italiaa puhuneet pikkuvaltiot yhdistymään. Palataan siihen pienen syrjähypyn jälkeen.

Nuori Italia (la giovine Italia) -järjestön tavoitteena oli Italian vapauttaminen Itävallan hallinnasta, aivan samalla tavoin kuin fennomaanit samoihin aikoihin alkoivat puuhata Suomen vapauttamista Venäjän sorron alta.

Venäjän alaisena oleminen näyttäytyi alkuun houkuttelevana vaihtoehtona, koska Ruotsi oli kolonialisoinut itäistä osaansa satoja vuosia. Verot maksettiin emämaahan, jos näin saa sanoa. Tsaari lupasi Itä-Ruotsille ja sitä asuttavalle suomea puhuvalle kansalle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. No eihän niitä saatu. Veronkerääjä tosin vaihtui ja tätä pääosin suomenkielistä territoriota alkoi kolonialisoimaan idässä oleva ruhtinaskunta.

Tsaarien alla oleva Suomen kansa (nykyään ei positiivisessa mielessä saa kansa-sanaa oikein käyttää) oli siis ollut joukko Suomenmaalla pääosin suomea puhuvia ihmisiä. Maaniset ruotsia puhuvat tyypit alkoivat yhä kovemmin äänenpainoin vaatia tsaarilta erioikeuksia. Suomi suomalaisille!

Perkele vieköön, en olisi arvannut, se alkoi jo noin kauan sitten, sanoisi globalistiliberaali tänään. Ei Suomea, ei rajoja, vaan Eurooppa ihanainen. Tai miksi piirtää rajat Euroopan laitamille, otetaan koko Aasia ja Afrikka mukaan.

Runeberg, Lönnroth, Snellman ja Topelius olivat suomalaisia maanisia kansankiihkoilijoita, fennomaaneja. He nostivat miekat pystyyn (kynät itse asiassa) ja alkoivat taistella nationalistista taistelua, jotta Suomen kansa pääsisi kolonialistisista riistoherroista eroon. Kun nyt kiroillaan, niin antaa mennä, perkeleen etnonationalistit!

Italiaan takaisin, per favore! Ranskan hävittyä Napoleonin sodat järjestettiin vuonna 1815 Wienin kongressi, joka piirsi uudelleen Euroopan rajat. Kongressi jakoi Italian niemimaan pieniin osiin. Pohjois-Italian Lombardia ja Venetsia tulivat osaksi Itävaltaa ja muu osa nykyistä Italiaa jaettiin kuuteen valtioon, jotka olivat Sardinian kuningaskunta, Parma, Modena, Toscanan suurherttuakunta, Kirkkovaltio ja Molempain Sisiliain kuningaskunta. Sitten tuli se hemmetin Garibaldi, joka yhdisti italiaa puhuvan porukan yhdeksi kansallisvaltioksi. Garibaldi oli kansallissankari, joka lopetti pienten kuningaskuntien nahistelun ja loi edellytykset valtion teollistumiselle ja yhtenäiselle kulttuurille. Kysynpä nyt ja lopetan Italiasta jankuttamisen: Onko se paha juttu, että Italia on olemassa yhtenä valtiona italialaisen kulttuurin kehtona?

Tällaisena loukkaantumisen aikana (loukkaantumisesta on tullut yksi moraalihyveistämme ja jaloimpana se esiintyy toisen puolesta loukkaantumisena), on vaarallista puhua positiiviseen sävyyn kansallisylpeydestä ja nationalismista. Siitä puhuvat ja ilosta Suomen lippua heiluttavat tuomitaan hyvin herkästi fasisteiksi, vähintään persuiksi. Persu-sanasta on tullut vielä yksi uusi kirosana, perkele!

In the ghetto - Kontula, Suvela, Kirstinmäki ja Korso?

Getto tai ghetto on asuinalue, joka on eriytynyt tietyn etnisen tai kulttuurisen ryhmän alueeksi. Getto on usein kaupungin köyhempää aluetta. 

Ghetto tai getto on juutalaiskorttelin nimitys. Sana tuli alkujaan italian valimoa tarkoittavasta sanasta: vuonna 1516 Venetsian juutalaiset pakotettiin asumaan valimon alueelle, Venetsian ghettoon. 

Gettoutumisesta ja segregaatiosta puhutaan usein samassa merkityksessä ja asiayhteydessä. Segregaatio, sosiaalinen segregaatio eli eriytyminen on termi, joka tarkoittaa eri sosiaalisten ryhmien eriytymistä toisistaan omille alueilleen kaupungin sisällä. Se viittaa eri alueiden välille syntyviin eroihin, joita voivat olla esimerkiksi erilaiset elämäntavat, tuloerot, hyvinvointierot, kulttuurilliset ja kielelliset erot sekä muut sosiaaliset erot. Ilmiötä on yleisesti pidetty ongelmallisena. 
Suomessa segregaatio on perinteisesti ollut poikkeuksellisen vähäistä, mutta 2000-luvun alkupuolelta lähtien se on kiihtynyt suuremmissa kaupungeissa. 
Jos ilmiötä pidetään kielteisenä ja ongelmallisena myös Suomessa, siihen pitäisi puuttua. Toistaiseksi en ole havainnut juuri mitään sen suuntaisia yrityksiä. Mistä se johtuu? Kaupungin tai kunnan maankäyttö- ja asuntopolitiikalla tähän kielteiseen ilmiöön voidaan vaikuttaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä että siihen ei olla osattu tai haluttu puuttua tarpeeksi jämäköin ottein. Miksi? 
Tukholman, Malmön ja Oslon esimerkit osoittavat, että kyseessä on erittäin tärkeä turvallisuuteen ja asumisviihtyvyyteen liittyvä asia. Tämä puolestaan on erittäin tärkeä kaupungin houkuttelevuuteen liittyvä asia ja vaikuttaa mm. yritysten sijainti- ja investointipäätöksiin, täten myös syntyviin työpaikkoihin ja työllisyyteen. 
Kaupunkien lisääntyvää segregoitumista ei siis kannata sivuuttaa. Espoossa 2/3 uusista muuttajista on vieraskielisiä, joista suuri osa muuttaa mieluiten "omiensa" pariin. Se synnyttää gettoja. Kannattaisiko nyt entistä tarmokkaammin puuttua tähän ongelmaan. Minä puhun nyt siis ongelmasta, joka kasvaa yhä suuremmaksi.  
Kun lumipallo vyöryy alaspäin, niin alussa se on helpompi pysäyttää.  Toimitaan siis jo nyt! 

Hallituksen toiminta ei edistä integraatiota 

Kun hallitusohjelmassa puhutaan esimerkiksi asumispolitiikan yhteydessä segregaation eli alueellisen eriytymisen estämisestä yhtenä tärkeänä poliittisena tavoitteena ja toisessa kohdin yksilön velvollisuuksista toisiaan ja yhteiskuntaa kohtaan niin miksi katsomme läpi sormien yhä kiihtyvää gettoutumista? 

Tällä tarkoitan, että etenkin pääkaupunkiseudulle on syntymässä voimakkaasti eriytyneitä maahanmuuttajien valtaamia alueita. 

Valtaosa Suomeen muuttaneista somaleista ja arabiankielisistä ovat tyytyväisiä siitä, että heidän uudessa naapurustossaan asuu pääasiassa maahanmuuttajia. 

Kaupunginosien muuttuminen kantaväestön ja maahanmuuttajien alueiksi tuottaa ongelmia. Tämä estää tehokasta integroitumista, mikä on hallituksen tavoite. Hyvä tapa taistella gettoutumista vastaan olisi asettaa vaikka aikaraja integroitumiselle. Kuinka kauan täällä saa olla, ettei tiedä, kuka on presidentti eikä osaa asioida kaupassa suomeksi??? Meidän pitää vaatia integroitumista perusasioissa. 

Kaikki haluavat asettua asumaan kasvukeskuksiin, vain harva pakolainen tai muu maahanmuuttaja suunnittelee jäävänsä asumaan Syrjä-Suomeen. Nyt maahanmuuttajat valuvat esimerkiksi kotikaupunkiini Espooseen ja alkavat hitaasti vallata omia asuinalueita, koska siihen ei puututa tarpeeksi kovalla kädellä, päinvastoin. Kaupungin vuokra-asuntopolitiikan tukemana he saavat pääosan kaupungin vuokra-asunnoista tietyillä alueilla. 

Olen käsitellyt tätä jo aiemmin blogissani. Tutkailin hallitusohjelmaa ja totesin, että integroituminen ja segregaation välttäminen ovat keskeisiä asioita hallituksen tavoitteissa. Nyt tavoitteet eikä käytäntö mielestäni kohtaa, vai mitä mieltä olette??? 

Pitäisikö viranomaisten puuttua kovemmalla kädellä gettoutimiseen? 

Pitäisi, sanon minä.