Tässä ollaan viime aikoina oltu huolestuneita. Ollaan oltu huolestuneita tiettyjen ulkomaalaistaustaisten väestönosien pakkautumisesta tietyille asuinalueille suuremmissa kaupungeissa, ghettoutumisesta siis.
Ollaan oltu huolestuneita myös ulkomaalaistaustaisten nuorten kantaväestöä heikommasta koulumenestyksestä ja ulkomaalaistaustaisten nuorten lisääntyneestä väkivallasta, jopa jengiytymisestä. Huolta on herättänyt myös ulkomaalaistaustaisten ylikorostunut osuus sosiaalituen saajista, jopa toisessa sukupolvessa.
Kyllä huolenaiheita riittää kansainvälistyvässä Suomessa. Nyt etsitään sitten syitä näihin nousseisiin huoliin. Onko syy suomalaisen yhteiskunnan? Jotkut haluavat nähdä asian juuri niin, eikä muita selityksiä kaivata.
Voisiko syy kuitenkin olla jossain muuallakin? Integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei oikein tunnu onnistuvan, mitä ikinä sitten integroitumiselta toivommekaan.
Yhteiskunnassa voi olla vikaa, kyllä. Vikaa voi olla myös uusissa maanmiehissämme. Tai sitten se on yhdistelmä molempia. Yksi selitys voi olla, että emme oikein vaadi mitään, mutta annamme auliisti, tai sitten...
Onnistunut integraatio vaatii halukkuutta integroitumiseen. Se vaatii myös uuden asuinmaan, tässä tapauksessa Suomen, arvomaailman hyväksymistä ja jonkin asteista mukautumista siihen. Tämä ei tällä hetkellä toteudu kaikilta osin toivotulla tavalla.
Maahanmuuttajia ja pakolaisia (teen tarkoituksella erottelun tällä kohdin) ei tule kohdella avuttomina ja hyysättävinä avun kohteina, vaan yksilöinä, joilla on omat motiivit ja oma kyky toimia tavoitteellisesti.
Yhteiskuntamme, kuten monet muut länsimaat, on enemmän tai vähemmän epäonnistunut integraatiopolitiikassa ja syy ei todellakaan ole yksinomaan omassa yhteiskunnassamme. Väitän, että monilta maahanmuuttajilta puuttuu aito halu integroitua. Tästä kielii mm. tiettyjen maahanmuuttajaryhmien halu hakeutua asumaan lähelle omia maanmiehiään. Tästä oli HS artikkeli keväällä.
Muista kulttuureista tulevat mahtuvat vaivatta yhteiskuntaamme mukaan, kunhan he hyväksyvät ja omaksuvat ajatuksen: "maassa maan tavalla". Emme välttämättä tarvitse Suomeen vieraita rinnakkaiskulttuureja kilpailemaan oman kulttuurimme kanssa, vaan ennemminkin toivoisin näkeväni meille rantautuneen kulttuurisen rikkauden sopeutuvan omaan yhteiskuntaamme ja antavan sille väriä positiivisella tavalla.
Faktaa kansainvälistyvästä Suomesta
1990-luvun alussa ulkomaalaisia oli Suomessa vain puoli prosenttia väestöstä, mutta vuonna 2013 lähes neljä prosenttia. Helsingin asukkaista maahanmuuttajia oli Tilastokeskuksen mukaan tällöin yli kahdeksan prosenttia.
Nyt koko Suomessa ulkomaalaistaustaisten osuus on jo vajaa kahdeksan prosenttia ja pääkaupunkiseudulla vajaa 17 %. Heistä ensimmäisen polven maahanmuuttajia on 83 % ja toisen polven 17 %. Lisääntyvä maahanmuutto ja kantaväestöä huomattavasti korkeampi syntyvyys muuttavat yllättävänkin nopeasti näitä suhdelukuja ja samalla väestörakennetta.
Noin kolme neljäsosaa pääkaupunkiseudun väestönkasvusta on tänä vuonna tullut ulkomaalaistaustaisista. Joka seitsemäs lapsi Suomessa syntyy jo ulkomailta muuttaneelle äidille, Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla jopa joka neljäs. Osuus on kasvanut nopeasti viime vuosina.
Kehitys on nopeaa ja suunta selvä. Suomi kansainvälistyy. Suomi ei kuitenkaan eurooppalaistu väestön suhteen, päinvastoin. Virolais ja venäläistaustaisten syntyvyysluku (suurimmat ulkomaalaisryhmät) on sama kuin suomalaisilla, afrikkalaistaustaisilla yli kaksinkertainen. Tämä johtaa väistämättä aika nopeaan muutokseen väestörakenteessa.
Vieraskielisten lasten määrä Helsingissä on kasvanut nopeasti. Joka viides alle kouluikäinen helsinkiläislapsi puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea.
Kehitys on hyvin erilainen sen mukaan, missä osassa Helsinkiä asuu. Kun Pohjois-Helsingin Länsi-Pakilassa noin 98 % lapsista puhuu äidinkielenään kotimaisia kieliä, Itä-Helsingin Kallahdessa osuus on noin 44 %. Toisin päin sanottuna, Kallahdessa 56 % lapsista puhuu äidinkielenään ulkomaata.
Sama kehitys on nähtävissä muuallakin Euroopassa. Se, miten tähän suhtaudutaan, on jo ihan toinen juttu. En keskity nyt siihen. Otan kuitenkin kantaa väestön jakautumiseen pääkaupunkiseudulla. Lisääntyvä etnis-kulttuurinen segregaatio ei nimittäin palvele ketään. Se on ennemminkin huolestuttava kehityssuunta ja johtaa pahimmillaan eriytyvien rinnakkaiskulttuurien syntymiseen ja pahentaa alueellista epätasa-arvoa ja syventää sosiaalisia ongelmia. Tästä on huonoja kokemuksia muualta Euroopasta.
Itse odottaisin, että edellytämme uusilta maanmiehiltämme samaa mitä vaadimme itseltämme - vastuuta itsestä ja aitoa pyrkimystä osallistua, tehdä työtä ja integroitua, rakentaa ja tulla osaksi meidän yhteiskuntaamme. Nyt kehitys ei valitettavasti kaikilta osin toteudu näin.
Kulttuurinen rikkaus? - Kebab ja pizza
Hahah. No ei sittenkään. Maahanmuuttajia on monenlaisia. Suomi ei ole mikään New York, ylipäätään siirtolaisuuden pohjalle syntynyt paikka. Eikä Eurooppaakaan voi oikein verrata Yhdysvaltoihin.
Koko USA on rakentunut eri taustoista tulevien siirtolaisten pohjalle ja on siten kulttuurien sekalainen sulatusuuni. On erilaisia eurooppalaisia kulttuuripiirteitä (vallitseva "valkoinen kulttuuri", mikä oikeasti on enemmistökulttuuri tai paremminkin monia eurooppalaisperäisiä enemmistökulttuureja), latinoja, african americans (hienovarainen termi), kiinalaiset, korealaiset, japanilaiset (kun ei nuo aasialaiset kulttuuritkaan ole mikään yhtenäinen kulttuuri) ja sittemmin myös islamilais-arabialainen vähemmistökulttuuri.
USA on aivan omanlaisensa kulttuurinen sekasotku, eikä sen tulisi millään muotoa olla esikuva eurooppalaisille valtioille. Meillä on paljon pidempi historia, mikä perustuu erilliskulttuureille.
Eurooppa nimittäin perustuu kansoihin ja kansallisvaltioihin, joilla on eri tavat ja perinteet ja niiden myötä syntynyt fyysinen ympäristö. Slovakia poikkeaa Englannista ja Italia Saksasta. Näin soisin jatkossakin olevan, noin pääosin. En halua, että Suomalainen yhteiskunta muuttuisi tyyliltään italialaiseksi, vielä vähemmän arabialaiseksi. Tämä erilaisuus ja erottuvuus on Euroopan kulttuurinen rikkaus. Siksi matkailu jopa Euroopan sisällä avartaa.
Kulttuurinen rikkaus Suomessa tulee esiin varmaan parhaiten esim. työpaikoilla, yliopistoilla ja muissa oppilaitoksissa sekä tutkimuslaitoksissa. Tarvitaan uusia tuulia, näköaloja, ajatuksia ja toimintatapoja, sekä tottumista globaaliin yhteistyöhön. Muuten pölyynnymme tänne itseksemme. Maailma on vaan nykyään sellainen paikka, että ilman kansainvälisyyttä jää lopulta vähän syrjään. Sitähän emme halua.
Suomalaisia asuu työnsä perässä paljon maailmalla ja se on hyvä juttu. Kyllä tännekin mahtuu kansainvälistä porukkaa, mutta samalla haluan, että suomalaisuuden leima säilyy. Sekin on rikkaus kansainvälisesti. En vaatinut esim. Meksikossa tai Englannissa asuessani yhteiskunnan sopeutumista minun tarpeisiini. Minä sopeuduin, enkä syyttänyt sikäläisiä syrjimisestä.
Maassa maan tavalla, väristä ja uskonnosta riippumatta. Sitä ainakin minä odotan. En silti odota oman kulttuuriperimän hylkäämistä. En minäkään ulkomailla hylkää suomalaisia juuriani. Kaikkien tänne tulevien ja etenkin meidän itsemme tulisi hyväksyä, että Suomessa valtakulttuuri on suomalainen ja valtaväestö valkoihoista. Se on tosiasia, eikä mitenkään rasistinen tosiasia, vaikka jotkut piirit tuntuvat haluavan näin nähdä.
Jos ei suomalainen Suomi kelpaa asuinpaikaksi, niin ei kannata tulla ja saa vaihtaa maisemaakin. Minulle Meksiko kelpasi, Ruotsikin. Palasin kuitenkin Suomeen, koska tämä on suomalaisille paras maa. Itse sen rakensimme.
Nyt, kun muista kulttuureista tulijoita ja muihin kulttuureihin kuuluviin perheisiin syntyviä on koko ajan enemmän, odottaisin, että hekin alkavat rakentaa meidän kaikkien yhteistä Suomea, ihan sellaista, minkä tunnistaa Suomeksi vielä vuonna 2030.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti