Sutena syntynyt pakko

Pakko ei korvaa motivaatiota

Oppivelvollisuus tai vanhanaikaisesti sanottuna koulupakko on tuttu meille kaikille suomalaisille. Jos oppivelvollinen ei koulussa jaksa käydä, niin yhteiskunta ryhtyy pakkotoimiin tämän velvollisuuden täyttämätöntä ja perhettään kohtaan. Kaikki ovat varmaan kuulleet myös koulukodeista, joihin menneinä vuosina tämän velvollisuuden rikkojat vietiin pakolla täyttämään velvollisuuttaan. Nykyään keinot ovat huomattavasti inhimillisemmät; kuraattorit, koulupsykologit, lastensuojelu ym vain muutamia tärkeimpiä auttamistahoja oppivelvollisuuden täyttämisen tueksi. Lisäämällä muutamalla vuodella tätä pakkoa, emme saa ratkaistua uusien yhteiskunnan toivojen lisääntyneitä koulunkäynnin motivaatioon liittyviä ongelmia.

Auttaako oppivelvollisuuden pidentäminen TODELLISUUDESSA koulupudokkaiden selviytymistä ja pärjäämistä. Kouluunlähdön motivaation heikkeneminen tulee monissa tapauksissa esiin jo paljon ennen kuin toisella asteella, eli jo valmiiksi pakollisen peruskoulun puolella. En vastusta missään tapauksessa oppivelvollisuutta, päinvastoin. Onhan yhteiskuntamme annettava hyvät perusvalmiudet perukoulun aikana kaikille nuorille, jotka sitten elämäänsä ja opintojansa jatkavat kuka milläkin suunnalla. Toinen asia onkin sitten se, pitäisikö tätä oppivelvollisuutta ja pakkokoulunkäyntiä jatkaa aina täysi-ikäisyyteen saakka.

Jotkut ovat kätevämpiä käsistään ja toiset tykkäävät älyllisten pähkinöiden pureskelemisesta. Pakotetaanko nyt kaikki täysi-ikäisyyttä kohti kulkevat kansalaiset jatkossa näpräämään sormillaan ja pureskelemaan älypähkinöitä seuraavat pari kolme vuotta peruskoulun jälkeen, vaikka tämä ei johtaisi mihinkään? On vain pakko, koska laissa näin määrätään.

Minulla on itsellä kaksi poikaa, joiden peruskouluun liittyvän oppivelvollisuuden täyttämisessä on ollut jo tähän asti täysi työ. Oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle ulottuvaksi on ainoastaan yksi pakko lisää näiden nuorten elämässä, jotka tarvitsisivat jotain aivan muuta tukea kuin pakkotukea.

Poikani on Omniassa ("ammattikoulu" Espoossa) kolmatta vuotta ja opiskelee jo toista opintokokonaisuutta, kun eka ei kiinnostanut. Nyt on jo toisen kanssa hankaluuksia, kun sekään ei oikein kiinnosta. Tai kiinnostaisi kyllä, mutta opettajia ei oikein näy ja itse pitäisi itseohjautuvasti kerätä kasaan mahdollinen työviikon ohjelma ja opiskella itsenäisesti kotona. Muutos on äärimmäisen selvä menneeseen verrattuna. Muutosajankohdan pystyn sijoittamaan ammatillista opetusta koskevan lain uudistukseen ja samassa yhteydessä tehtyihin merkittäviin kustannusleikkauksiin ammatillisessa opetuksessa.

Itse opettajana olen sitä mieltä, että teinipojan elämään uusia pakkoja tuomalla ei tätä hiljattain luotua opetetuksen rakenteellista ongelmaa pystytä korjaamaan. 16-vuotias miehenalku ei useimmiten ole itseohjautuva ja aloitteellinen, eikä tällaiseksi muutu, vaikka olisi PAKKO.

Oppivelvollisuuden pidentämiseen liittyvät kustannukset, jos tähän on varaa, olisi syytä käyttää kokonaisuudessaan oppilastukeen ja esimerkiksi lähiopetuksen lisäämiseen.

Ammattikoulutuksen uudistuksen myötä, kun vähennettiin lähiopetusta ja uskottiin oppilaiden itseohjautuvuuteen, unohtui yksi äärimmäisen tärkeä oppimisen tavoite ja muoto. Ryhmäytyminen ja ryhmätoiminta. Aiemmin ammattikouluissa syntyi opiskeluporukoita, jotka kulkivat usein koko opintopolun enemmän tai vähemmän yhdessä. Yhteinen porukka toimi vetovoimatekijänä ja loi painetta sille, että tänäkin aamuna mennään kouluun ja nähdään kaverit ennemmin kuin paineta pää syvemmälle tyynyyn itseohjautuvasti. Työpaikoilla on työporukoita, kouluun syntyy opiskeluporukoita, tämä on äärimmäisen tärkeä tajuta ja oppia jo siellä koulussa. Useimmiten työnteko on porukkatoimintaa ja tätä ei opi itseohjautuvasti yksin.

Nyt, kun puuhataan oppivelvollisuuden pidentämistä, tulisi pitää mielessä, että pakollinen koulussa istuminen ja pakkopuuhastelu ei vie näitä nuoria eikä kansakuntaamme piiruakaan eteenpäin. Opiskeluympäristöön ja opetuksen muotoon sekä oppimisen tukeen olisi sitä vastoin suunnattava lisää resursseja. Tämä ei itse asiassa oikeastaan ole edes joko-tai -kysymys. Maailma on muuttunut menneistä vuosista ja koululaitoksen tulisi seurata aikaa ja tarjota järkeviä tukipalveluita niille, jotka lisätukea tarvitsevat. Valtaosa koululaisista käy edelleen koulupolkunsa enemmän tai vähemmän ongelmitta, mutta niiden oppilaiden lukumäärä, joille koulupolulla tulee mutkia matkaan, on nykyajan muuttuneessa virikempäristössä lisääntynyt. Heille tarvitaan lisäresursseja ja tukea. Mielelläni pitäisin kaikki mukana yhteisessä kelkassa, siten että kelkkaan haluttaisiin kyytiin, ei pakolla.

Paras tilanne olisi se, että opiskelijat haluaisivat lähteä aamulla kouluun, oli lähtemisen syy sitten kavereiden tapaaminen, kaveriporukan luoma ryhmäpaine tai aito kiinnostus oppiainetta kohtaan läsnäolevat opettajan johdolla, joka sitten myös auttaisi opiskelijoita ohjautumaan entistä paremmin itsenäisesti. 17-vuotias tarvitsee lähitukea itseohjautuvuudessa ja tätä vastuuta ei voida siirtää heittämällä opiskelijat itseohjautumaan työpaikoille oppimaan ammattitaitoja ja työnteon vaatimaa itseohjautuvuutta.

Lopuksi vielä yksi oleellinen kysymys. Mitä tässä uudessa "koulupakossa" tekisimme niille, jotka eivät pakosta huolimatta pidennettyä oppivelvollisuuttaan haluaisi täyttää? Poliisit ovelle hakemaan aamulla kouluun? Sisäoppilaitokseen tai ammattikoulukotiin tai johonkin muuhun pakkolaitokseen täyttämään oppivelvollisuus vaikka virkkauksen ja muiden puhdetöiden parissa? Pakkohan se on laissa määrätty velvollisuus jotenkin täyttää, jos ei muuten, niin vaikka vartijan vieressä virkkuukoukun kanssa. Jos laissa määrätään joku velvollisuus tai sääntö, pitäähän sille myös seuraamus olla, jos sääntöä ei noudata, muuten lailla ei ole merkitystä. UGH! Olen puhunut!

Jussi Halla-aho on nostanut paljon muitakin tärkeitä kysymyksiä tähän aihepiiriin liittyen omassa kirjoituksessaan ja tämä blogiteksti syntyi suurelta osin hänen ajatustensa innoittamana. Kannattaa myös hänen Facebook-kirjoituksensa lukaista ja pysähtyä miettimään, mistä tässä oppivelvollisuuden iän nostossa on oikeastaan kysymys.

Hevosella kohti Albaniaa

Vapaus valita auto tai autottomuus... Timo Harakka on pahasti hakoteillä sanoessaan, että vapaus valita auto on itse asiassa pakko ja kaikkea muuta kuin vapautta. Hän toteaa myös, että jos tämä pakko on totta niin olemme pahasti epäonnistuneet liikennejärjestelmän suunnittelussa.

Saman logiikan mukaan, voidaan kysyä, onko jokaisen työssäkäyvän pakko omistaa kännykkä ja olla tavoitettavissa miltei koko ajan? Ulotetaan tämä nyt vielä kaikkiin muihinkin kuin työssäkäyviin. Onko meidän pakko omistaa kännykkä ja olemmeko pahasti epäonnistuneet yhteiskuntamme suunnittelussa, jos tämä on pakko ja emme voi elää ilman kännyköitä ja älylaitteita. Suomi ei elä eristyneenä muusta maailmasta, kuten aikoinaan Enver Hoxhan Albania.

Olemme siis riippuvaisia myös siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu ja millaiseksi maailma on muodostunut. Ilmastomuutoksen ehkäisyn hengessä ajatus autottomasta Suomesta on tietysti jalo. Maailmaan mahtuu muitakin jaloja ja toteuttamiskelvottomia ajatuksia. Aluepoliitiikan ja säästöjen nimissä tehdyt haja-asutusalueiden leikkaukset palveluissa ovat tehneet monilla alueilla autottomuuden täysin mahdottomaksi. Ei tarvitse matkustaa Lappiin asti todetakseen Harakan ajatuksen mahdottomuuden. Esimerkiksi Tammisaaren sairaala uhataan sulkea. Hangossa asuvat autottomat eivät pääse lähisairaalaan Lohjalle edes julkisilla, bussi sinne kulkee aamuisin ja iltaisin. Juna ei lainkaan.

Raideliikenteen ulottaminen koko Suomeen siinä laajuudessa, mikä turvaisi mahdollisuuden autottomuuteen on täysin kuolleena syntynyt absurdi ajatus. Jo suunnitteilla olevat ratahankkeet, Tampereen ratikkahanke ja pääkaupunkiseudun Jokeriradan rakentaminen ovat niin suuria taloudellisia ponnistuksia, että budjetit paukkuvat näiden vuoksi jopa kymmeniä vuosia. Jotta voitaisiin päästä autottomaan tulevaisuuteen - ilmastomuutos on suuri uhka tulevaisuudellemme - pitäisi itse asiassa koko maailman muuttua jokseenkin autottomaksi. Tätä emme voi tietenkään muulta maailmalta vaatia, joten miksi vaatisimme tätä itseltämme. Ajaisimme itsemme vapaaehtoisesti ikuiseen taantumaan ja palaisimme kansainvälisessä kilpailukyvyssä menneen ajan Albanian tasolle.

Toisaalta, Harakalta verrattoman kiehtova ulostulo. Tätä kannattaisi varmaan huulipunahallituksemme viedä suomalaisena kärkiehdotuksena Brysselin neuvottelupöytiin. Näin Eurooppa voisi kantaa oman todella paksun kortensa kekoon ilmastomuutoksen torjunnassa. Kenties tämä innoittaisi kehittyviä maita seuraamaan Euroopan esimerkkiä.

Tästä linkistä voit lukea enemmän liikenneministerimme ajatuksia asiasta

Räsäsen noitavaino

O TEMPORA, O MORES – Oi aikoja, oi tapoja

Vaikka katolinen kirkko synkeinä keskiajan vuosina itse syyllistyi julmiin noitavainoihin, ei tässä kirjoituksessa enää syyllistetä kirkkoa, päinvastoin. Vuosisatojen saatossa kristinusko valistuksen ajan mankeloimana on muodostanut koko länsimaisen yhteiskunnan arvoperustan. Nyt Päivi Räsänen on "edistyksellisten ja suvaitsevaisten"  tahojen tähtäimessä ja suoranaisen noitavainon uhri. Joka viikko löytyy uusia syytekohtia ja väärää ajattelua, mihin hän on syyllistynyt.

Päivi Räsäsen tapaus osoittaa, että maailma on menossa hulluksi. Kun tarpeeksi moni huutaa: ”Vihapuhe! Vihapuhe! Väärinajattelija! Ottakaa kiinni!”, viranomaiset pelästyvät ja alkavat kuunnella lynkkausjoukon huutoja peloissaan. Räsänen ”otetaan kiinni” ja laitetaan todistamaan syyttömyytensä – syyllinen, ellei kykene syyttömyyttään todistamaan. Seurauksena on, että kohta kukaan ei enää uskalla sanoa mitään järkevää tai ainakaan olla jotain mieltä, eri mieltä kuin mitä niin sanotut suvaitsevaiset ovat.

Maailman historiassa on monta kauhistuttavaa esimerkkiä virallisen totuuden vaalimisesta ja vaatimisesta: vasemmalla kiihkomielisen kommunismin ajan Neuvostoliitto, Kiina ja DDR ja toisessa ääripäässä oikealla Italian fasistit, kansallissosialistisen Saksan natsit ja vaikkapa USA:n kommunistien vainoajat, jotka pilasivat lukemattomien ihmisten elämät mustalistaamalla heitä. Kansanjoukot ovat tässä olleet mukana. Eivät Stalin, Honecker tai Hitler yksin tai pienen uskotun joukon kanssa olisi hirmuhallintojaan ylläpitämään.

Demokratia toteutuu ja kansan ääni tulee kuulluksi, jos vallalla on huutelu ja pelottelutaktiikka. Tällä luodaan tarpeettomia vastakkainasetteluja ja lukematon määrä kansanvihollisia (lue: meidän puolemme vihollisia). Toki molemmat puolet, eli ns. suvaitsevaisto ja ns. kansallismieliset, syyllistyvät samaan huuteluun. En tosin ole vielä huomannut, että suvaitsevaisten ja ”oikeaoppisten” olisi vielä tarvinnut olla huolissaan käräjille joutumisesta, vaikka syyllistyvät vieläkin pahempaan kansan provosointiin ja lynkkausmielialan lietsomiseen kuin Räsänen todetessaan, että Raamatussa sanotaan näin…

Huolestuttavinta tässä ilmiössä on, että oikeaoppinen suvaitsevaisuus on muotia. Demokraattisesti valitut kansanedustajamme hallituksesta käsin muokkaavat kansamme riveihin oikeaoppista suvaitsevaisuusajattelua ja tämä tulee samalla kirjattua myös lakeihin. Eduskunnan tärkein ja oikeastaan ainoa juridisesti säädetty tehtävä on säätää lakeja, ohjenuoraa suomalaisille siitä, kuinka yhteiskunnassamme käyttäydytään ja mikä on sopivaa, mikä ei.

Ministeriöissä hallituksen johdolla virkamiehet laativat uusia lakeja ja uudistavat vanhoja ajan hengessä. Jos virkamies vahingossa on eri mieltä herra ministerin kanssa, saattaa hän seuraavaksi löytää itsensä kellarikerroksesta tärkeistä arkistonsiivoustehtävistä. Väärin! Otetaan uusiksi: Ministeriössä hallituksen johdolla virkahenkilöt laativat uusia lakeja ja uudistavat vanhoja ajan hengessä. Jos virkahenkilö on eri mieltä neitirouvaherra ministerin kanssa, jne… Meniköhän tuo nytkään aivan oikein?

Palataan siis asiaan. Lainsäädäntömme heijastelee kansakuntamme arvoja. Tämän päivän oikeaoppisiin suvaitsevaisuusarvoihin noin esimerkin luonteisesti ei enää kuulu sukupuolisuus. Nyt siis ajan hengessä siivotaan lakiuudistusten yhteydessä lakiteksteistä tuo virheellinen sukupuoliajattelu kokonaan pois ja täten kitketään vähittäin virheellinen ajattelu pois myös kansasta.

Samassa tiskivedessä voitaisiin pyyhkäistä pois myös vanhakantaiset arvot: koti, uskonto ja isänmaa. On vanhanaikaista ajatella, että maamme yksi perusyksiköistä enää olisi perinteinen perhe: isä, äiti ja lapset. Yhtä vanhanaikaista on ajatella, että kristinuskon länsimaista ajattelua muokanneet arvot olisivat enää ajankohtaisia. Paavalihan kirjoitti, että Jeesus on lain loppu (vanha laki, joka koski Israelin kansaa) ja toi mukanaan uuden lain, anteeksiannon, armon, sovituksen ja suvaitsevaisuuden (tämä nyt vaan on vääränlaista suvaitsevaisuutta). Jeesus sanoi, että älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi… Jäljelle jää isänmaa, tuo menneen ajan reliikki; olemmehan eurooppalaisia, kansainvälisiä, innovatiivisia ja moderneja. Onhan Euroopassa tietysti slovakkeja, saksalaisia, ranskalaisia ynnä muita, mutta me olemmekin eurooppalaisuuden etujoukoissa. Turhaan nuo veteraanit oikeastaan taistelivat, tai ei sittenkään… hehän taistelivat eurooppalaisten arvojen puolesta. Hei! Mitä ovat eurooppalaiset arvot? Poikkeavatko esimerkiksi ranskalaisten arvot suomalaisten arvoista? Hei hoi isänmaa! Saahan Suomea kai kannustaa vielä lätkän MM-kisoissa?

No tässä kohdin protestanttisen valtiomme kristillistä perinnettä (Suomessa on valtionkirkko) ja arvoja puolustanut Päivi Räsänen erehtyi julkisesti siteeraamaan kristinuskon perusteosta, Raamattua, todeten, että 1 Moos 1:27 sanoo: ” Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Vääräoppinen ja kerettiläinen Räsänen on siis saatava vastuuseen teoistaan ja todettava syylliseksi seuraaviin kolmeen kohtaan:

Hän väitti, että on miehiä ja naisia ja ne ovat erilaisia.

Hän väitti, että miehen pitää haluta naista, ei miestä, toista samanlaista.

Hän väitti, että Raamatussa näin sanotaan, vaikka muuta totuutta me janotaan.

Nyt tutkitaan, onko Päivi Räsänen väärinajattelija ja vihapuheiden levittelijä. Koska suvaitsevaisto on tietenkin oikeassa, niin hänet kannattaa lynkata jo etukäteen.

Nyt, kun uudistetuista lakiteksteistä on saatu siivottua sukupuolet pois ja tekstit on eduskunnassa leimattu hyväksytyksi, ne jäävät sitten voimaan tässä muodossaan. Ainakin perhevapaauudistuksia koskevan lain kohdalla on saatu siivottua pois kristillisessä maassamme vanhanaikaista ajattelua siitä, että olisi olemassa kaksi tai useampia sukupuolia. Kun niitä ei ole, niin ei tarvitse sitten kinastella. Onhan asia nyt näin lakiin kirjattu. Jos lähitulevaisuudessa eduskunnan kokoonpano sattuisi muuttumaan siten, että suvaitsevaiston edustajat jäisivätkin oppositioon, en usko, että näitä lakeja otettaisiin uuteen valmisteluun ja eduskunnan käsittelyyn enää uudemman kerran. Yhteiskuntamme sukupuolettomuus ja sukupuolineutraalius on ottanut erävoiton ja uuden askeleen, näkeehän sen jo laeista.

Palataan vielä lopuksi arvokysymyksiin. Minulle tärkeitä arvoja ovat koti (se perinteinen kansakunnan perusyksikkö), uskonto (moraalin ja ihmisten välisen kunnioituksen lähde) sekä isänmaa (kotimaani, joka on niin kansaltaan kuin luonnoltaan aivan erityinen pläntti maapallolla ja jota kannatta suojella ja kunnioittaa).

O tempora, o mores (suom. Oi aikoja, oi tapoja) on kuuluisa latinankielinen lausahdus, jota arvovaltainen senaattori Cicero käytti ensimmäisessä puheessaan Catilinaa vastaan, joka Rooman senaatissa salaliittolaiskavereineen oli aiemmin suunnitellut Ciceron murhaa. Cicero oli kuitenkin päässyt selville aikeista. Kuultuaan heti muutaman viikon päästä salaliittolaisten uusista suunnitelmista hän päätti pitää Rooman senaatille sarjan retorisia puheita, koska kiistattomia todisteita Catilinaa vastaan ei ollut. Eipä nytkään ole suoranaisia todisteita Räsäsen syyllisyydestä, joten päätin avautua retorisesti ja puhua arvojen ja perinteiden puolesta.

Huudahdusta käytetään nykyään nykyhetken tapoja ja ilmiöitä päiviteltäessä, nykyään usein ironiseen sävyyn. Voin vain päivitellä millaisen myrskyn Päivi Räsänen on kristillisiä arvoja puolustaessaan vesilasissa saanut aikaan. Tai tässä ei taida enää vesilasi riittää, kun suvaitsevaisto on noussut barrikadeille ja vaatii vääräoppista tuomiolle. Mitä seuraavaksi??

Silmä silmästä vai taputus olkapäälle?

Mitä se raiskaus oikein on?

Tällä hetkellä tuntuu vähän siltä, että Koronavirus ja Euroopan ulkorajojen natiseminen Kreikan ja Turkin rajalla ovat saavuttaneet kaikkien kiistattoman huomion. Näitä käsittelevät otsikot täyttävät keltaisen lehdistön lööpin ja ponnahtavat jokaisella uutissivustolla ensimmäisenä silmille.

Vaikka tärkeitä asioita ovatkin, niiden varjoon jää usein muitakin päivänpolttavia teemoja. Tunnustan itsekin syyllistyneeni siihen, että nostan lähtökohtaisesti vakavan asian hieman ivallisesti esiin. Nyt tarkoitan edellistä blogitekstiäni, Turvallinen Oulu. Olen edelleen sitä mieltä, että Turvallinen Oulu – hankkeen toimenpiteet ovat naurettavia ja moni niistä muistuttaa surkuhupaisuudessaan Kummelin sketsejä. Tämänkin alle jää se inhottava tosiasia, että Suomessa tapahtuu vuosittain noin 10 000 raiskausta, joista vain noin 1000 päätyy poliisitutkintaan, joista vain reilu sata johtaa tuomioon.

Yleinen käsitys raiskauksesta lienee se, että mies vaaniskelee pusikossa pahaa aavistamatonta naista julkisella tai puolijulkisella paikalla. Nainen sitten vedetään pusikkoon ja mies puukkoa kaulalla pitäen kiireisesti raiskaa väkivaltaisesti naisen. Näin ei juurikaan todellisuudessa ole. Alle 20 % raiskauksista tapahtuu näin. Siksi on tärkeä levittää tietoa siitä, mitä kaikkea raiskaus voi olla. Se nimittäin auttaa uhreja ja purkaa pölyttyneitä stereotypioita. Uhriksi voi joutua kuka tahansa, ei pelkästään puiston läpi kotiin kulkeva nainen, vaan myös mies, poika, tyttö, vanhus tai pahimmassa tapauksessa pieni avuton lapsi.

Raiskaus voi tapahtua myös ilman väkivaltaa, ja näin useimmiten käykin ja raiskaaja voi esimerkiksi olla oma kumppani. Suomessa on ajateltu pitkään, mikä tapahtuu kodin seinien sisäpuolella ei kuulu kenellekään ja sillä on valitettavasti hyvin karut seuraukset. Suomi on parisuhdeväkivallan kärkimaita. Useimmiten myös pienen lapsen raiskaaja löytyy perheen lähipiiristä. Raiskaustapauksia, jotka poikkeavat pinttyneestä puskaraiskausmyytistä ei välttämättä käsitetä raiskaukseksi lainkaan. Näin voi olla niin uhrin kuin raiskaajan kohdalla.

Jos opiskelijatyttö rankan bileillan jälkeen herää kaverinsa kämpästä ja huomaa aamulla, että häneen on vähän enemmän kuin vaan koskettu. Onko se raiskaus? Hän ei itse muista tapahtuneesta mitään, ehkä joitain hajanaisia unensekaisia mielikuvia, että joku on ollut hänen sisällään, mutta paikat kyllä ovat kipeänä. Vieressä nukkuu pari vuosikurssia vanhempi koulunkahvilassa tavattu tyyppi. Onko hän suostunut? Onko hän itse sitä halunnut vai ei? Yli 90 % tällaisista tapauksista jää kokonaan ilmoittamatta ja uhri nielee yksin häpeän, ehkä juttelee tapahtuneesta parhaalle kaverilleen, joka sanoo, tällaista nyt tapahtuu joka bileissä.

Keppiä vai porkkanaa?

Suomen rikoslain 20. luku: 1 § Raiskaus. Joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Törkeä raiskaus on tekotavaltaan julmempi ja nöyryyttävämpi. Siitä tuomioskaala liikkuu 2-10 vuoden välillä. Tosiasiassa monissa tapauksissa, missä törkeän raiskauksen tunnusmerkistö täyttyy, tuomio tulee useimmiten vain raiskauksesta.

Lait ja niihin liitetyt rangaistuskäytännöt heijastelevat aina yhteiskunnan arvoja. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko raiskaus vähäisempi rikos, kuin esimerkiksi veropetos. Suomalaisessa rikosoikeudessa raiskauksista annetaan lähes poikkeuksesta liian lieviä tuomioita, usein vain ehdollista. Valitettavasti liian usein tuomiota määriteltäessä vedotaan epämäärisiin lieventäviin asianhaaroihin, kuten uhrin pukeutuminen oli provosoivaa, onko raiskaajalla opinnot kesken, haittaako tuomio raiskaajan sosiaalista asemaa. Suomessa käsitellään raiskauksia aivan liikaa raiskaajan näkökulmasta ja tuntuu siltä, että uhrilla kaikesta häpeästä huolimatta on todistustaakka. Yksikään sellainen ihminen, joka ei ole raiskausta kokenut, ei osaa kuvitella sitä tuskaa ja itsehäpeää, jota raiskattu ihminen kokee raiskauksen jälkeen. Raiskaus voi tuhota uhrin koko tulevaisuuden ja altistaa hänet pelkotiloihin ja muihin mielenterveysongelmiin koko loppuelämän ajaksi. Vielä pahempi tilanne on lapsiin kohdistuneen seksuaalisen väkivallan uhreilla. He eivät välttämättä tiedä edes, mitä on tapahtunut ja miten elämä tästä jatkuu. Tällöin on mahdollisesti tuhottu koko nuoren ihmisen elämä lopullisesti.

Nykyiset rangaistukset seksuaalirikoksista ovat suurelta osin yleisen oikeustajun vastaisia ja miltei uhria halveksuvia. Vaikka enimmäisrangaistuksia raiskauksista on kovennettu, ei se silti tuomioita jaellessa ole juurikaan näkynyt. Raiskaus on aina raiskaus, eikä ainakaan minuun oikeustajuuni mahdu, miten raiskaaja voi selvitä usein ehdonalaisella vankeudella ja 30 tunnilla yhdyskuntapalvelua. Miten tällaisessa toteutuu oikeusvaltioperiaate ja yksilön oikeus koskemattomuuteen? Myös Amnesty International on reagoinut Suomen rangaistuskäytäntöön raiskaustapauksissa ja yleisemmin myös henkilöön kohdistuvissa rikoksissa.

Itse olen sitä mieltä, että raiskaustapauksissa pitäisi soveltaa huomattavasti kovempaa rangaistuskäytäntöä, eikä niin, että aiempi raiskaustuomio saattaa alentaa uuden raiskauksen tuomiota. Ei tämäkään ole vitsi, vaan totisinta totta maassamme. Tässä Iltasanomien artikkeli aiheesta. 

Yhdysvalloissa seksuaalirikoksiin syyllistyneet joutuvat erilliseen seksuaalirikosrekisteriin. Tällä listalla olevat eivät välttämättä saa työpaikkoja, eivät saa asua esimerkiksi koulun lähellä ja asukasyhdistykset voivat esimerkiksi tarkistaa kyseisen rekisterin uuden asukkaan muuttaessa heidän asuinalueelleen. Vaikka kovemmat rangaistukset eivät välttämättä estä raiskauksia voisovat ne kuitenkin toimia entistä pahempana pelotteena seksuaalirikollisille. Olen täysin valmis antamaan lisää keppiä raiskareille:

Esimerkiksi raiskauksesta tuomitut maassa oleskeluluvalla olevat ulkomaalaiset raiskarit karkotettaisiin pois maasta, vaikka pakottamalla ja ikuinen porttikielto kaupan päällisiksi. Pitkällä tuomiolla vankilaan ja siellä vähän porkkanaakin 😊, eli pakollisia opiskeluita ja terapiaistuntoja. Ulos voisi päästä vasta, kun terapeutit antaisivat puoltavan lausunnon. Uhri kärsii raiskauksesta loppuelämänsä, joten myös raiskaaja tulisi asettaa kovalla kädellä vastuuseen teostaan. Toisaalta en kyllä olisi yhtään pahoillani, jos kyseinen ihminen vaikka raiskattaisiin metrin pampulla vankilassa. Tietäisipähän viimeistään sitten mitä oli mennyt tekemään. En tietenkään ketään tässä kehota kostoraiskaamaan toisia, mutta mitenkäs se menikään esim. Koraanissa… silmä silmästä, käsi kädestä. Tosin koko Koraani on mielestäni opinkappaleena niin maskuliinispatriarkaalinen kirja, että taitaa olla siten, että naapurin kamelin yliajosta saa kovemman tuomion kuin toisen naapurin vaimon raiskaamisesta.

Keskiluokan vihreä illuusio

 Kohti vihreää viikonloppua

On talvinen kaunis iltapäivä. Aurinko paistaa mediatoimiston ikkunoiden raollaan olevien sälekaihtimien välistä sisään raidoittaen avokonttorin sohvanurkkauksen takaseinän. Työntekijät ajattelevat jo viikonloppua, kun perjantai-iltapäivän kahvitauko on päättämässä kiireisen työviikon. Vaalitkin ovat lähestymässä. Kahvipöytäkeskustelu ajautuu nopeasti päivän polttaviin kysymyksiin ja lopulta politiikkaan.

Yhdessä tuumitaan, minkä puolueen kandidaatit parhaiten edustavat minulle tärkeitä asioita. Kuin vahingossa alkaa löytyä konsensus (=yksimielisyys). Mitä ilmeisimmin, vaikka varsinaista omaa varsinaista suosikkiaan kaikki eivät ole löytäneet vielä, tämän työporukan äänet tulevat suurelta osin menemään tällä kertaa hieman vihreään suuntaan. Vihreät edustavat tänä päivänä paremmin pehmeitä arvoja, kuin viime vaaleissa miltei yksissä tuumin valitut kokoomuksen edustajat. On hienoa olla ajan hengessä, olla huolissaan maailman tilasta, puolustaa pehmeitä arvoja ja suvaitsevaista ajattelutapaa, vaikka suuri osa kahvitteluun osallistuvista ovatkin peremmiltään melko konservatiiveja.

Poliittisen keskustelun jälkeen juttu siirtyy tulevaan viikonloppuun ja pian lähestyvän hiihtoloman lomasuunnitelmiin. Yksi lähtee viikonloppuna fatbikella treenaamaan extremisti lähimetsään, kun lumitilanne on heikko. Muuten olisi lähtenyt vetämään raivokkaasti hiihtotrikoissa kunnon hikilenkkiä intervalleissa läheiselle valaistulle ladulle. Pitää treenata Finlandiaa varten.

Toinen kertoo lähtevänsä hiihtolomalla perheen ja ystäväperheen kanssa Cerviniin viimeisen päälle hienoon alppimajaan ja vetämään puutereita koskemattomille rinteille. Kolmannen pojilla on jujutsuturnaus viikonloppuna ja lopulta sunnuntai-iltana pääsee nollaamaan kaiken hotjoogassa.

Jujutsuun tai hotjoogaan ei onneksi ilmastonmuutos vaikuta, mutta Suomen lämmin talvi ja Alppien heikentynyt lumitilanne on kyllä todella huolestuttavaa ja selvä merkki ilmaston lämpenemisestä. Siksi jo kahdella onkin allaan entisten Audin ja Volvon sijaan Teslat. Parin muun työmatkat taittuvat sähköskopalla juna-asemalle ja sieltä töihin. Auto jää viikolla useimmiten talliin, paitsi iltaisin, kun pitää käydä salilla ja heittää lapset trumpettitunnille ja treeneihin.

Keskiluokkaisuus on niin helppoa ja samalla on kiva toteuttaa itseään, tehdä mitä haluaa ja olla sitä, mitä tekee. Tämä elämän helppous ja turvallisuus antaa myös mahdollisuuden toteuttaa niin omassa elämässä kuin äänestyskopissakin omien arvojen mukaista käyttäytymistä ja toimintaa. Pitää kantaa oma vastuu ilmastotalkoissa. Viikonloppua on nyt kiva lähteä viettämään vihreissä tunnelmissa. Ilmeisesti äänestyskoppiinkin jo ainakin arvojen mukainen alustava ehdokaslista saatu valittua. Tässä tiimissä on silleen tämä arvopohja melko lailla samanlainen.

Kuka muuten on muistanut lukea äänestämänsä puolueen vaaliohjelman vai mennäänkö tässä vain imago edellä – oma imago muitten silmissä? Olenhan vihreä ja tyylikäs, kuten sinäkin?

Minkä puolesta äänestän?

Suomen puolue- ja vaalijärjestelmässä kunta- ja eduskuntavaaliehdokkaat useimmiten sitoutuvat ensisijaisesti ajamaan oman puolueen ohjelmissa esitettyjä asioita ja nostavat sitten näissä raameissa esille myös itselleen ja mahdollisille äänestäjilleen tärkeitä ja ajankohtaisia asioita. Se, mitä puolue- tai vaaliohjelmassa sitten lopulta lukee, onkin jo sitten toinen asia. Käytännön politiikassa kukin puolue pääsee näyttämään kyntensä ja ottaa esille teemoja, jotka ovat heille tärkeitä ja päivänpolttavia asioita. Aina vaalien lähestyessä annetaan lupauksia paremmasta tulevaisuudesta ja siitä, että juuri meitä äänestämällä myös sinua liikuttavat asiat tulevat kuulluksi.

Demokratia ja hallituksen kasaaminen edellyttävät aina kompromissien tekemistä. Eri puolueilla on olemassa erilaisia ydinarvoja ja johtavia periaatteita, joista ei yleensä tingitä. Vallankahvaan pääseminen on usein kuitenkin niin kiehtova juttu, että joskus käy niin hullusti, että ne perimmäiset arvot saattavat jäädä piiloon ja unohtua matkan varrella.

Vallan kahvaan kiinni päästyään on helppo unohtaa äänestäjille annetut lupaukset, joskus jopa myös omat perimmäiset arvot. Jos näistä ei pidä kiinni, voidaan hyvällä syyllä todeta, että kyseinen puolue on populismiin taipuvainen. Yksi syistä, miksi perussuomalaiset eivät tällä hetkellä istu hallituksessa liittyy nimenomaan siihen, että he eivät ole olleet valmiita tinkimään vaaliohjelmassa ilmoittamistaan perusperiaatteistaan ja reunaehdoistaan. Demokratiassa on kompromisseja tietysti tehtävä, mutta puolueen johtoajatuksen on silti pysyttävänä kirkkaana ja se ei saa vesittyä edes kompromisseja tehtäessä, muutoin syy koko olemassaololle voidaan viimekädessä kyseenalaistaa.

Kaikkialla vihertää

Vihreät on leimallisesti ja jo nimensäkin mukaisesti ollut Suomessa se luontoa ja elinympäristöämme puolustava liike ja puolue. Vuosien saatossa olemme kohdanneet useita erilaisia paikallisia ja globaaleja ympäristöuhkia ja -katastrofeja, joista osan olemme kyenneet enemmän tai vähemmän jollain tavalla ratkaisemaan (esim. otsonikato tai laajat metsien hakkuut), osan kanssa olemme oppineet elämään (Tshernobyl ja Fukushima) ja osan kanssa painiskelemme edelleen (muovijäte ja ilmastonmuutos). Nyt käsillämme on kuitenkin sen luokan ongelmia globaalilla tasolla, että myös muut puolueet ovat alkaneet vihertämään. Kyse on planeetastamme ja olemassaolomme turvaamisesta, joten ei ihme.

Vihreät kadotti jossain vaiheessa oman ydinidentiteettinsä (luonto ja ympäristö) tai ainakin jätti sen enemmän taka-alalle ja alkoi voimakkaasti ajaa muita katsomiaan yhteiskunnalle tärkeitä asioita. Kun ilmastohuoli kasvoi tarpeeksi suureksi, heräsivät myös muut puolueet – vihreätkin siinä samassa. Nyt ekologisuus, vihreys, huoli ilmastosta, merien tilasta jne. on POP. Se on kaikkien puolueiden agendassa kasvattanut merkitystään, ja syystäkin.

Jollain tavalla jo kärkituotteensa, vihreyden, kadottanut vihreät, on onnistunut etenkin nuoremman keskiluokan silmissä palauttamaan asemansa ja omalla tavallaan omimaan ekologisuuden aatteen takaisin itselleen, vaikka samaan aikaan muut puolueet ovat jokseenkin yhtä paljon ekologisuuden ja kestävyyden puolella, mukaan lukien perussuomalaiset. Silti vihreys on POP… ja suvaitsevaisuus. Konservatiiviset arvot (koti, uskonto, isänmaa, perinteet jne.) eivät tällä hetkellä ole muodissa ja siksi on selvästi havaittavissa, että perinteiset puolueet hakevat tällä hetkellä uusia asemia.

Kaikilla puolueilla on ekologisuus ja vihreys yksi uusimmista keihäänkärjistä. Ilmastoahdistuksen riivaamassa maassamme sillä pääsee jo pitkälle. Kyse on nyt sitten vihreän sävyistä ja painotuksista. Kuinka rankkoihin toimenpiteisiin meidän tulisi kotosuomessamme ryhtyä pelastaaksemme maapallon? Nyt vihreät, vasemmiston komppaamana, ovat ottamassa maailmanpelastajan viitan takaisin itselleen. Maailma pelastuu, jos Suomessa kielletään ”kaikki” ja ryhdymme maailman tiukimmaksi ilmastopoliisiksi, jonka toimenpiteet tosin eivät juurikaan liikuta maailmaa, mutta toteutuessaan liikuttaisivat tosin omaa maatamme, maanjäristyksen lailla.

Onhan Perussuomalainen puoluekin myös ekologisen ja kestävän tulevaisuuden kannalla, mutta se ei nyt tällä hetkellä ole kuitenkaan puolueen kärkituote. Kärkituotteena on pitää Suomi elinkelpoisena ja kilpailukykyisenä, pitää omistamme huoli (nuoret ja vanhat, opiskelijat ja työssäkäyvät, työttömät, pätkätyöläiset, täystyölliset ja varsinkin yrittäjät, jotka pitävät huolta työllisyydestä ja maamme tuottavuudesta) ja tietysti, pitää mahdollisuuksien mukaan niin Suomi kuin muukin maailma paikkana, missä haluamme ja voimme asua niin luonnonolosuhteiden kuin turvallisuuden kannalta.

Tee työtä siellä, missä se on hyödyksi – joskus ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella

Ekologista ajattelua ja kestävyyttä voidaan toteuttaa muullakin tavalla kuin kiristämällä omaa vyötä ja oman piskuisen Suomen sääntöjä, rajoituksia ja lainsäädäntöä.

Hullu se, joka omaa oksaa sahaa, vielä hullumpi se, joka ei pidä huolta siitä, että oma puu pysyy pystyssä.

Tilanne on vähän sama kuin kastelisi omaa puuta, kun metsä ympärillä on tulessa. Nyt kannattaisi laittaa panokset siihen, että maailman palo ympärillämme voitaisiin jotenkin saada hallintaan. Kuseksimalla oman puun kylkeen, ei ympäröivä metsäpalo sammu yhtään. Pitämällä oma maamme turvallisena, viihtyisänä, yritystoimintaa edistävänä luomme samalla edellytykset sille, että voimme jollain tavalla olla mukana taistelemassa yhteisen tavoitteen puolesta, pitää maapallo asumiskelpoisena.

Teemme jo nyt niin monta asiaa ekologisuuden ja kestävyyden kannalta oikein, ettei kannata enää alkaa vaikeuttamaan omaa asemaamme maailmankartalla kiristämällä vyötä lisää. Kärjistäen voisi sanoa, että koronavirus teki hyvää maapallolle. Kiinan hiilidioksidipäästöt ovat koronakaranteenien myötä helmikuussa vähentyneet noin neljänneksen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Viikossa Kiina siis tupruttaa tällä hetkellä hiilidioksidia 50 megatonnia vähemmän kuin viime vuonna. Vähennyksen määrä on samaa luokkaa kuin Suomen koko vuoden päästöt.

Tämä kannattaa laittaa korvan taakse. Ei Suomi yksin voi ratkaista ilmasto-ongelmaa. Voimme toki osallistua yhteisiin talkoisiin. Pitämällä huolta maamme kilpailukyvystä ja sen seurauksena toivottavasti myös kukoistavasta tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä yhteiskuntamme hyvinvoinnista, voimme parhaimmillaan olla mukana kehittämässä uusia keinoja ilmastomuutoksen hallintaan. Ehkä samalla olemme mukana luomassa vaikka ympäristöalalla myös uusia nokiatarinoita Suomeen.

Tämän aihepiirin tiimoilta tulen varmasti jatkamaan vielä lisää, koska sanottavaa riittää, mutta nyt on aika lopettaa tältä erää ja armahtaa lukijaa. Menehän jo siitä 😊!