Kaikki yhtä ympyrää

Ilmasto lämpenee vääjäämättömästi, mutta lämpenemisen pysäyttämiseen tarvittavat toimet etenevät hitain askelin. Ihmiskunta on jo kertaalleen yhteistyöllä onnistunut torjumaan planeetan eliöstöä ja ihmiskuntaa uhkaavan katastrofin. Ilmakehän otsonikato on selätetty! Tai niinhän sitä luulisi.

Miksi eksynyt kiertää kehää?

Jos olet joskus totaalisesti eksynyt metsässä, niin olet ehkä huomannut, että joskus käveltyäsi pitkään, palaatkin samaan paikkaa mistä lähdit, vaikka koko ajan olet yrittänyt päästä ulos metsästä. Ihmisen taipumus kävellä ympyrää on neurotieteiden ratkaisematon mysteeri. Valoisassa ympäristössä on helppo edetä suoraan näönvaraisten kiintopisteiden avulla. Jos ihminen ei pysty suunnistamaan minkään selkeän maamerkin, auringon tai kuunvalon perusteella, hän ryhtyy väistämättä ennen pitkää kävelemään ympyrää.

Vaikuttaa siltä, että suurten ympäristöongelmien edessä olemme edelleen yhtä eksyneitä kuin pimeässä metsässä vaeltaja. Ratkaisemme ympäristön suuria ongelmia yhteistuumin kansainvälisesti, ja ne putkahtavat uudelleen tai aivan uudella ja odottamattomalla tavalla esiin.

Otsonikato oli yksi 1980–1990-lukujen suurimpia kauhukuvia. Ilmakehän stratosfäärissä 10–50 kilometrin korkeudessa sijaitseva otsonikerros suojaa maapalloa Auringon haitalliselta ultraviolettisäteilyltä. Otsonikerroksen puuttuminen, perhana vieköön, käristää ihmiset auringossa, ja paljon muutakin siinä sivussa.

Kun tutkijat ensi kertaa havaitsivat valtavan aukon otsonikerroksessa Etelämantereen yllä vuonna 1985, he eivät uskoneet mittalaitteitaan. Planeetan pintaa uv-säteilyltä suojaava otsonikerros oli ohentunut 70 prosenttia aiemmista mittauksista.

Kun valtava otsoniaukko havaittiin Etelämantereen yllä, tilanteen vakavuus tajuttiin nopeasti. Jo vuonna 1987 solmittiin otsonia tuhoavien yhdisteiden käytön kieltävä Montrealin sopimus, johon nykyään ovat sitoutuneet lähes kaikki maailman valtiot. Otsonikerroksen toipuminen CFC-yhdisteiden aiheuttamasta tuhosta osoittaa, että asioille voi tehdä jotain, jos tahtoa löytyy. Homma hoidettu, sanoisi Virtanen.

Sitä Virtanen ei tiennyt, että CFC:n korvanneet aineet, etunenässä HFC eli fluoroformi, onkin ilmaston lämpenemisen kannalta ikävä aine ja jopa 12 000 kertaa hiilidioksidia pahempaa tavaraa. Yksi ongelma ratkaistu, mutta toinen luotu, harmittelee Virtanen. Toinen harmin aihe on, että otsonikato ei kadonnutkaan ihan kokonaan, kuten oheinen tuore Tekniikan Maailman artikkeli todentaa .

Otsoniaukko on edelleen jokatalvinen ilmiö Antarktiksen yläpuolella etelässä, mutta tutkijoiden mukaan nyt sellainen on havaittu myös pohjoisessa. Arktisen alueen ylle on muodostunut ennätyksellisen suuri, arviolta kolme kertaa Grönlannin kokoinen aukko otsonikerrokseen. Otsonista jopa 90 % on hävinnyt ja se kasvattaa maan pinnalle saapuvan UV-B-säteilyn määrää, mikä on tuhoisaa alhaisempaan säteilymäärään sopeutuneille eliöille, eli meille kaikille ja muillekin ötököille. Ei siinä mitään, toteaa Virtanen, laitetaan aurinkorasvaa hyvillä kertoimilla. Nyt pitäisi valjastaa kosmetiikka- ja muutkin tehtaat kehittelemään ja tuottamaan entistä parempia aurinkorasvoja, mieluiten kasvipohjaisia.

Aurinkorasva ei kuitenkaan taida ratkaista tätä ongelmaa, eikä sitä, että kun keksitään yhteen ympäristöongelmaan ratkaisu, niin se usein kertautuu ongelmina toisaalla. HFC-yhdistepäästöt ovat lisääntyneet siksi, että ne ovat ottaneet otsonikerrosta heikentävien aineiden paikan teollisuudessa. Tuntuu siltä, että kierrämme kehää ja yritämme ratkoa ongelmia luoden samalla uusia tai pahentaen vanhoja. Virtasta alkaa jo ärsyttää ympyrän kiertäminen. Siitä pitäisi päästä pois. Tarvitaanko neurotieteilijöitä avuksi ratkaisemaan tämä ympyräongelma, vai voisiko ratkaisu löytyä joltain muulta taholta.

 

Yksinkertaista, rakas Watson

Kun alettiin maalailla piruja seinille, niin menköön vielä vähän lisää. Puhuttiin tuossa edellä erilaisista inhottavista yhdisteistä. Yksi tällaisista ilkiöistä on rikkiheksafluoridi eli SF6. Sitä käyttää sähköteollisuus eristeaineena.

Kun aurinko- tai tuulivoimalla taistellaan ilmastonmuutosta vastaan ja pyritään lisäämään uusiutuvasti tuotetun sähkön avulla energiaa maailman kyltymättömille energiamarkkinoille, on jo alettu toisessa päässä kaivaa itsellemme kuoppaa ilmaston lämpenemisen kanssa.

Sähköteollisuuden on ”likainen salaisuus” on, että kaikkein voimakkain kasvihuonekaasu SF6 lämmittää ilmastoa 23 500 kertaa enemmän kuin hiilidioksidi, ja uusiutuvan energian kasvu lisää sen päästöjä. Sitä vuotaa käytön myötä ilmakehään. Kasvihuonekaasuna rikkiheksafluoridi on BBC:n mukaan niin voimakasta, että sen aiheuttamat päästöt vastasivat vuonna 2017 1,3 miljoonan henkilöauton päästöjä. Yksi kilo sitä lämmittää Maata saman verran kuin 24 ihmistä lentämässä edestakaisin lentokoneella New Yorkista Lontooseen.

Voinen arvata, että tätä tavaraa pääsee ilmaan enemmän kuin kilo päivässä. Rikkiheksafluoridi myös pysyy ilmakehässä kauan. Kun se pääsee ilmakehään, se lämmittää Maata ainakin tuhat vuotta.

”Niin, että tällaisia esimerkkejä”, pohtii nyt jo meille tuttu Virtanen ja raapii päätä. Virtanen ei olekaan mikään ihan turha tyyppi. Hän tuumii, että yritämmekö nyt hoitaa pahaa bakteerin aiheuttamaa korvatulehdusta mansikan makuisella parasetamolilla. Kuume ja kipu lähtee, mutta korva puhkeaa ja kuulo menee. Eipähän ainakaan särje. Antibiootti maistuu niin pirun pahalta ja siitä menee vatsakin sekaisin. Phyi!

Useimmiten ongelmien perimmäiset ratkaisut ovat yksinkertaisia. Pitää puuttua niiden syihin, ei vain hoitaa seurauksia. Tyhmempikin tajuaa, että suurin syy lisääntyviin hiilidioksidipäästöihin, otsonikadon aiheuttavien aineiden päästöihin, merten muoviongelmaan jne. on lisääntynyt kulutus ja kaiken jatkuva kasvu. 

Kulutamme koko ajan kiihtyvään tahtiin ruokaa, energiaa, öljyä, muovia, paperia, jääkaappeja, telkkareita, autoja, palveluita ja kaikkea muuta.

Koronakriisin aiheuttama kulutuksen väheneminen ja vähentyneen kulutuksen suuntautuminen kaikkein tarpeellisimpiin asioihin on jo heti näkynyt hiilidioksidipäästöjen vähenemisenä ja ilmanlaadun paranemisena vain pari asiaa mainitakseni.

Ihminen on ihminen, vaikka voissa paistaisi. Koronan myötä saamme muistutuksen siitä, kuinka helppo ja yksinkertainen ratkaisu globaaleihin ympäristöongelmiin olisikaan. Luonto kyllä hoitelee ihan itse tulehduksensa ilman kipulääkkeitä. Se, kehen tekee kipeää, olen minä… tai sinä. On vaikea luopua edes piirun verran jo saavutetusta mukavuuden tasosta ja se voi kirpaista. Virtanen halusi muuten näin lopuksi kysyä yhden jutun: ”Tarvitsemmeko kaikkea sitä, mitä meillä on ja mitä emme tunnu saavan tarpeeksi? Tekeekö se meidät todella onnelliseksi, vai löytyykö aito onni ja onnellisuus jostain ihan muista asioista kuin tavarasta ja huippuunsa viritetystä elintasosta?”.

Yksinkertaista, rakas Watson, sanoi Sherlock Holmes. Mielestäni vieraileva tähtemme, Virtanen, on tässä asiassa ihan yhtä pätevä päättelijä, kuin maailmanhistorian älykkäin salapoliisi. 

Toivottavasti emme palaa heti vanhoihin synteihimme kulutuksen suhteen, kun korona saadaan selätettyä. Nyt voisi olla oiva aika pysähtyä ja miettiä hetki. Olemme kuitenkin antamassa maan perinnöksi lapsillemme. Millaisen maan sinä haluaisit antaa?