sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Työväenliikkeen moraalista




Kun kokoomus astui estradille ehdottaen ansiosidonnaisen ulottamista kaikille riippumatta siitä, kuuluuko työttömyysetuuden hakija liittoon tai kassaan, välittömänä ja jopa epäuskoisena reaktiona vasemmistolta ja ay-liikkeeltä oli älähdys: ”Ei muuten onnistu! Älkääs nyt unta nähkö!” Pari päivää asiaa pureksittuaan työväestön edunvalvojilta alkoi tulla jo valistuneempia epäilyksiä: ”Kalliiksi tulee. Kuka maksaa? Ay-liikkeen asemaa yritetään nyt murtaa.” Lopulta kaikki olivat MTV:n puheenjohtajatentissä samaa mieltä: ”Näin me teemme! Olemme itse asiassa ehdottaneet tätä itsekin jo aikaisemmin…”

Kaikille tuntui tulevan yllätyksenä, että joka ikinen työssäkäyvä maksaa itselleen työttömyysturvaa. Kassojen osuus ansiosidonnaisesta on vain noin 5 %. Ay-liike ja kassat ovat vuosia vaalineet mielikuvaa, että ne rahoittavat ansiosidonnaisen. YTK:ta, eli ns. Loimaan kassaa, ei koskaan olisi tarvinnut perustaa, jos jo vuosia sitten olisimme ottaneet esiin saman asian. Liity kerhoon, jotta voit saada itsesi maksaman ja sinulle kuuluvan työttömyysetuuden. Ay-liike ei pitänyt oikein Loimaan kassan syntymisestäkään. On siis vähemmän ihme, että ensireaktio oli vastustus, kun joku julkesi ehdottaa ansiosidonnaisen ulottamista kaikille. Hassua tässä on, että työväenliike ei tykkää, että työväki saisi sille kuuluvan etuuden ja on vuosikaudet pitänyt kynsin ja hampain kiinni tästä tuolomuodostaan.

Kun hassuista asioista puhutaan, niin suomalainen työttömyysturvajärjestelmä on oikeastaan ollut aika hassu. Esitetään asia seuraavalla tavalla: Kaikki maksavat käyttämästään juomavedestä. Sitä kaadetaan kaikille halukkaille juomalasiin, mutta siitä ei saa vielä juoda, vaan vesi täytyy kaataa vielä seuraavaan lasiin, josta sen janoinen voi juoda. Kaikki eivät huomaa kaataa vettä sinne seuraavaan lasiin, joten he jäävät janoiseksi. Vettä jää siis yli, mutta kahden juomalasin omistajien kerhon ulkopuoliset eivät saa juoda. Pirun järkevä systeemi 😊

Nyt ay-liike on huolissaan merkityksensä pienenemisestä ja tulovirtojen tyrehtymisestä. Itse olen ensiksikin ymmärtänyt, että ammattiyhdistysten päätarkoitus ja olemassaolon oikeutus syntyy siitä, että ne pitävät työntekijöiden puolta yhteisrintamana palkka- ja työehtoneuvotteluissa. Näin se pitää ollakin. Näin se on Norjassa, Saksassa ja Englannissakin. Norjassa kaikille kuuluu muuten ansiosidonnainen työttömyysturva ja sen maksaa paikallinen Kela, eli NAV. Ei ole ongelmia. Siellä on ammattiyhdistysliikekin olemassa ja voi hyvin. Se puolustaa työntekijöitä palkka- ja työehtoneuvotteluissa ja on ihan vauras. Vaurauskin on ihan hyvä. Pitäähän vääntövoimaa olla, jos iskee lakko.

Suomenkin ay-liike on vauras. Oikeastaan älyttömän vauras. Ay-liike omistaa erilaisten omistajuusjärjestelyjen kautta valtavat osuudet suomen suurimmista asuntokiinteistöyhtiöistä Satosta ja Kojamosta (ent. VVO). Niiden yhteenlaskettu asuntokiinteistöomaisuus on noin 8 miljardia euroa. Niiden omaisuus on syntynyt valtion tukemana ja lainoitus järjestynyt valtion takaamana riskittömästi. Tästä voit lukea lisää blogistani (linkki). Mielenkiinnon vuoksi seuraavaksi suurin asumiskiinteistöomaisuus on Avaralla, noin 1 miljardin arvoinen. Lisäksi Suomessa toimii noin 20 asumiskiinteistösijoittamiseen keskittynyttä sijoitusyhtiötä, joiden yhteenlaskettu sijoitusarvo on noin 3 miljardia euroa. Pääosin loppu vuokra-asuntomarkkinoista on sitten yksityisomistuksessa.

Saolla ja Kojamolla on määräävä markkina-asema vuokra-asuntobisneksessä. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Ne käyttävät kartellinomaisesti asemaansa väärin ja käytännössä sanelevat vuokrahintojen tason Suomen suurimmissa kaupunkikeskuksissa. Suomen inflaatio on jo vuosia ollut noin 1 %. Sato ja Kojamo ovat ilmeisesti sitä mieltä, että 3 % vuotuinen hinnankorotus vuokriin on silti vuodesta toiseen hyvin perusteltu, koska se toteutuu vuodesta toiseen. Liiketoiminnan perusajatushan on takoa hyvää tulosta omistajilleen.

Jos nyt kuitenkin muistettaisiin, että nämä kaksi jättiä rakensivat omaisuutensa yhteiskunnan varoin ja ylläpitävät mahdotonta vuokratasoaan yhteiskunnan varoin. Se osa, mitä asukkaalla ei omasta taskustaan ole maksaa, sen maksaa Kela. 60 % Suomen vuokralla-asujista saa nykyään asumistukea. Siitä suurin osa valuu Saton ja Kojamon taskuun. Oudoksi tilanteen tekee se, että ne poliitikot, jotka määrittelevät Kelan asumistuen tason, istuvat myös Kojamon ja Saton päättäjinä, välillisesti tietenkin. Vieläkin oudommaksi tilanne menee, kun saamme kuulla, että nämä vuokrajätit maksavat voitto-osinkonsa verottomana ay-liikkeelle, yleishyödylliselle järjestölle, jonka omaisuus kasvaa. Ei ole ainakaan rahahuolia.

Suurempi huoli syntyy yllä mainitun toiminnan moraalisista perusteista. Onko oikein, että valtion rahalla rakennettu kiinteistöimperiumit muutetaan pörssiyhtiöiksi, minkä yhteydessä reilun puolen miljardin omaisuus siirtyy verottomana ay-liikkeelle ja sen jälkeen ay-liike takoo kymmenien miljoonien tulosta vuosittain, verottomana. Omaisuus kasvaa valtion tukemana ja vuokratulot valuvat tileille valtion tukemana, verottomana. Tässä on iskenyt vauhtisokeus, minkä nimi on ääretön ahneus, valtion tukemana.

Kysymyksiä, vastauksia, kommentteja ja toteamuksia tiivistetysti:
- Kyse on hintakartellista. Suomen inflaatio on vuosia ollut 1 %. Sato ja Lumo nostavat vuosittain vuokria 3 %. Tämä johtanut siihen, että myös pienempien vuokranantajien kannattaa tehdä sama.
- Nämä on alkujaan sosiaalisin syin perustettuja ja ovat nykyään kalliimpia kuin yksityiset.
- Kaupungin vuokra-asunnot valitettavasti valuvat pääasiassa tällä hetkellä sosiaalisin perustein, ei-verojamaksaville asukkaille.
- Kaupunkien vuokra-asuntoja on tarjolla liian vähän ja ne ei vääristä vuokra-asuntojen hintatasoa ja ovat aidosti osa sosiaalista asuntotuotantoa. Sato ja Kojamo väittävät myös tarjoavansa asuntoja näillä perusteilla, mutta todellisuudessa nyhtävät rahaa Kelalta, kunnilta ja asukkailtaan.
- Tulonsiirtoihin perustuvaa toverikapitalismia
- Kojamon osaketta voi ostaa riippumatta jäsenkirjasta. Lisäksi Kelan asumistukia päätyy ihan samalla tavalla yksityisille sijoittajille, jotka toki pääsevät kohteesta riippuen hyödyntämään myös tulouttamista.
- Pitää vielä muistaa, että ARA rahoittaa pääosin Kojamon rakennuttamisen, niin omaa pääomaa ei tarvitse edes sijoittaa, vaan ne maksatetaan valtiolta suoraan.
- Sato ja Kojamo ovat pörssiyrityksiä ja niiden tehtävä on tehdä tulosta. Monet yritykset tekevät jumalatonta tulosta epäkohdilla. Onko sinulle tuo siis ok, jos vain Ay-liike ei siitä hyötyisi?
- Jos yleishyödyllinen organisaatio saa luonteensa vuoksi verovapauden, on outoa, että se tekee jumalatonta tulosta epäkohdilla, vähintäänkin moraalitonta. Yrityksen tehtävä on tehdä tulosta ja kestävä yritys tekee sitä moraalisesti hyväksyttävällä tavalla. Voiko AY-liike perustella moraalittomuutensa sillä, että jotkut muutkin on? Voiko yksityiset sijoittajat perustella toimintaa sillä, kun isot tytöt ja pojat tekevät sitä myös? Ei sen enempää moraaliselta kannalta. Tää on vähän niin kuin roskaaminen. Jos bussilastillinen patikoijia käy kansallispuistossa ja jättää roskat sinne, ei yksittäisen patikoijan silti tulisi roskiaan sinne jättää. Hänkin tekee sitten väärin, yksinolevana kumulatiivisesti vähän vähemmän väärin, mutta yhtä väärin kuin jokainen bussin yksilö. Ilmastonmuutosta vastaan taistelu toimii sinällään samalla logiikalla. Kun ei muut, niin en minäkään.

Lopuksi naulaan seinään teesin! Kojamo ja Sato tekevät moraalittomuudella hurjaa tulosta. Moraalittomuus syntyy siitä, että ne loivat omaisuutensa valtion avulla ja käyttävät määräävää markkina-asemaansa vääristäen vuokratasoa ylöspäin ja maksattavat suuren osan vuokristaan (tuloistaan) valtiolla (Kela) ja vetävät voitot verottomana. Tähän pitää puuttua! Yleinen vuokrakatto ei ole välttämättä hyvä ratkaisu, mutta esim Satoa ja Kojamoa koskeva vuokrakatto voisi olla hyvä ratkaisu, koska niiden omaisuus on paljolti valtion maksama. Lisäksi esim. Kojamo on harvinaisen kova ja kylmä riistokapitalisti. Koronan seurauksena se ajaa yrityksiä (Kojamo omistaa myös yrityskiinteistöjä) ja ihmisiä konkurssiin, kun se ei osallistu taloustalkoisiin. Emme anna vuokranalennuksia tai liikaa maksuvapaata. Se on sun ongelma jos kaadut! Vrt. tässä linkitetyt artikkelit.



Tästä linkistä asiaan liittyvään Iltalehden artikkeliin.
Toinen linkki johtaa murhenäytelmään, missä kannattava liiketoiminta ajautuu konkurssiin Kojamon ahneuden vuoksi.
Lopuksi. Vaikka työttömyyskassatulot katoaisivat ay-liikkeeltä, ei niistä köyhiä kirkonrottia tule. Vuokrabisneksen tulot voisi vaikka pistää verolle ja sillä maksaa korvamerkitysti vaikka Kelalle alussa mainittu työttömyysturva, jotta kaikki sen saisivat.
Muistakaa nyt vielä, että käytännössä kaikkea, mitä Satossa ja Kojamossa tapahtuu ohjailee taustalla työväen etuja ajavat SDP ja Vasemmistoliitto, jotka saavat miljoonatuet ay-liikkeeltä. Valtio tukee vasemmistopolitiikkaa välillisesti.

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kirjoitus! Ota kuitenkin hiukan paremmin ilmastonmuutoksesta ja kirjoita siitä seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Kiitos palautteesta.
      Voisin hyvinkin kirjoittaa tuostakin.

      Poista

Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia