keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Ahneella on paskainen loppu


Ahneus ei katoa vaikeinakaan aikoina








Vaikeina aikoina yhteisöllisyys ja toisten auttaminen nostavat usein päätään. Valitettavasti kaikki eivät kuitenkaan osallistu yhteisen hyvän luomiseen. Ahneus on yksi ihmisluonnossa asuvista primitiivisistä piirteistä. Sillä on usein jotain tekemistä myös ihmisen selviytymisestä karuissa olosuhteissa. Usein ajatellaan, että rikkaat ja valtaa pitävät ovat ahneita ja sortavat heikompia, mutta ahneus voi olla muutakin kuin rahaa ja sen haalimista. Myös niukkuus voi aiheuttaa ahneutta.



Vessapaperidraama



Katastrofitilanteessa, kun joku alkaa ryntäämään, niin se ryntääminen tarttuu ja joku muukin voi tällä tavoin ”pelastua”. Kun yksi on häikäilemätön, se heijastuu muihinkin. Näin on käynyt esimerkiksi vessapaperin kohdalla. Vessapaperi tosin on hieman harvinaisempi ahneuden kohde, mutta jostain syystä siitä on tullut kansainvälinen pelastumisen symboli pandeemisessa maailmassa – Jos omistan tarpeeksi vessapaperia, niin pelastumiseni koronatartunnalta tai ainakin vaikealta tilanteelta on todennäköisempää. Onkohan se tosiaan näin?


Jos ihmisen ahneutta käytettäisiin hyväksi, niin esimerkiksi lentokoneen varauloskäynnin viereen kannattaisi istuttaa kaikkein ahneimmat. He eivät hätälaskun jälkeen jäisi tukkeeksi, vaan häipyisivät perään katsomatta ensimmäisinä koneesta ulos. Sillä edellytyksellä tietysti, etteivät alkaisi ensin haalimaan matkatavaroitaan mukaan.


Vaikka ahneudella on ikäviä seurauksia, siihen sortuvat ihmiset selkeästi voittavatkin tässä maailmassa. Helposti ahneuden ylilyönneillä kuitenkin lopulta menettää esimerkiksi ystäviä ja tukiverkkojaan. Tämä on tuloksena, jos ei pysty luottamaan ihmisiin. Sillä saattaa olla puolestaan yhteisön kannalta ikäviä seurauksia, sillä, jos yhteisö kyynistyy ahneuden seurauksena, ei sitten toisia kannata enää auttaa. Tämä johtaakin sitten siihen, että yhä nopeammin syntyy paremmin pärjäävien ahneiden ja itsekkäiden ryhmä ja toisaalta huonommin pärjäävien porukka, joka ”ei osaa pitää puoliaan”. Nämä ovat arvokysymyksiä, joita aika ajoin pitää nostaa esiin. Tietysti toivon, että nämä humaanit ja empaattiset yhteisöä vahvistavat arvot voittaisivat pitkässä juoksussa.



Talouden elvytystalkoot – mihin tukieurot valuvat







Koronakriisi on aiheuttamassa myös ennennäkemättömän taloudellisen kriisin. Ihmiset pysyttelevät enemmän omissa oloissaan ja kulutus suuntautuu enemmän välttämättömyystarvikkeisiin, kuten elintarvikkeisiin. Kun isommat investoinnit epävarmassa taloustilanteessa jäävät tekemättä niin kotitalouksilla kuin yrityssektorillakin, ruokkii se entisestään kasvun laskua ja ajaa orastavaa lamaa yhä syvemmäksi. Tämä aiheuttaa lomautuksia ja työttömyyttä – kierre on valmis.


Nyt suuret keskuspankit ovat ilmoittaneet eri puolilla maailmaa osallistuvansa talouden syöksyn oikaisemiseen tarjoamalla erilaisia rahoitusjärjestelyjä ja tukia yrityksille. Toinen asia onkin se, kohdentuuko tarjottu apu oikeisiin paikkoihin. Tässä on suuri vastuu myös suurimpia tukia saavilla yrityksillä. Pienyrittäjän on hankalampi navigoida kansallisten ja ylikansallisten tukien hakuverkostoissa kuin suuryritysten, joilla on resursseja ja myös suhdeverkostoja, jotka auttavat näiden tukien saamisessa.


Euroopan keskuspankki (EKP) ja Suomen Pankki (SP) ovat ilmoittaneet mittavista tukitoimista talouteen ja yrityksille, jotka kärsivät koronan aiheuttamasta talouden laskusta. EKP:n osin julkisista tiedoista käy ilmi, mitkä eurooppalaiset yritykset ovat tällä hetkellä niin kutsutun yksityisen sektorin osto-ohjelman (CSPP) piirissä eli EKP on ostanut niiden velkakirjoja. Tätä yritysten tukimuotoa on nyt laajennettu koronakriisin yhteydessä ja moni suuri suomalaisyrityskin on saanut oman osansa kakusta.


Mukana tuensaajissa näissä EKP:n järjestämissä pelastustalkoissa on mm. kauppakeskuksia omistava Citycon (omistaa mm. Iso Omenan Espoossa), joka ilmoitti vastikään, ettei aio kauppakeskuksissa toimivien yrittäjien vuokria alentaa, mutta voinee ehkä neuvotella vuokranmaksuajan pidentämisestä. Citycon ei saa taloudellista iskua, koska sen vuokrausliiketoiminta säilyy ennallaan. Pienyrittäjät kantavat koronakriisin koko vaikutuksen ja Citycon saa tuet… ja jakaa tietysti jo valmiiksi vauraille sijoittajilleen osingot kuten ennenkin. Tuet + vuokrat = isompi potti = isommat osingot ja EKP maksaa. Tukirahat valuvat niille, jotka tällaisen ahneuden vallitessa eivät näitä tukia tarvitsisi, saatikka ansaitsisi.


Tuet menisivät oikeaan osoitteeseen, jos yllä mainittu kauppakeskuksia omistava kiinteistösijoitusyhtiö ilmoittaisi, että nyt tuli EKP apuun ja saamme tukea kriisitilanteessa. Me emme ole kriisiyhtiö, joten koko tukisumman olemme päättäneet käyttää vuokranalennuksiin ja antaa vähän vuokria anteeksikin, sillä haluamme, että kauppakeskuksissamme on vuokralaisia jatkossakin. Haluamme, että olette olemassa ja vuokralaisiamme myös ensi kuussa ja ensi vuonna.

Kojamo (ent. VVO) kuuluu myös tuensaajiin. Eipä siltäkään suunnalta ole voivotteluja kummempia kädenojennuksia omille vuokralaisilleen kuulunut.


Jos pienyritykset sortuvat korona- ja talouskriisin alle, on edessämme pitkä ja vaivalloinen jälleenrakennuksen tie. Nyt pitäisi nimenomaan suunnata kaikki tuki ja turva PK-yrityksille ja mikroyrityksille. Suomessa toimi pitkälti yli 300 000 PK- ja mikroyritystä, mikä käsittää 98 % kaikista suomalaisista yrityksistä. Yli puolet yritysten yhteenlasketusta henkilöstöstä työskentelee näissä. Tämän sektorin sortumista ei sitten korjattaisikaan enää hetkessä. Yhden Cityconin tai Kojamon kaatuminen ei maatamme kaataisi.


Kehitysmaihin suunnatun rahallisen tuen kohdentumista oikeaan osoitteeseen on kritisoitu paljon. Meneekö se sinne, missä apua todella tarvitaan, vai valuvatko tuet korruptoituneille valtionpäämiehille ja suuryrityksille? Valitettavan usein tuki matkaa Sveitsin salaisille pankkitileille ja kansa pysyy yhtä köyhänä kuin ennenkin. Sama näyttää olevan meno kriisin keskelle joutuneessa Euroopassa ja Suomessa.


Olkoon kyse vessapaperista, käsidesistä tai yritystukieuroista, niin mukaan mahtuu aina niitä, joiden oma napa on tärkein myös kriisitilanteissa. Nyt tarvittaisiin sitä menneen ajan kuuluisaa talvisodan henkeä ja yhteisvastuuta, ei ahneutta. Ahneudella nimittäin on paskainen loppu!

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Myöhäinen uhmaikä




Uhmaikäisen kanssa päiväkotiin lähtö tuntuu joka aamu olevan yhtä taistelua. Teinin kanssa saa aina vääntää läksyistä ja usein palkaksi saa vain isottelua. Molemmissa tapauksissa vanhemman tavoitteena on vain silotella oman lapsen polkua ja vähän auttaa toista eteenpäin, jotta arki rullaisi ja matka tulevaisuutta kohti olisi turvatumpi. Sama juttu on nyt koronan vaivaamassa Suomessa, missä nyt melkein kuin väkipakolla pusketaan eteenpäin asenteella, että minuahan ei kielletä tai käsketä. Nyt maassamme annetuilla liikkumis- ja kokoontumisrajoitteilla kyse on juuri siitä, että matka tulevaisuutta kohti olisi kaikille turvatumpi, mutta vaikuttaakin siltä, että nyt onkin uhmaikä iskenyt.

”Vanhemmuus on joskus vaikeeta ja maan johtaminen kans”

Lasten ja nuorten vanhemmille on tuttua touhua, kun joutuu teinin kanssa vääntämään säännöistä ja sovittujen asioiden pitämisestä. Pikkulapsen kanssa kielletystä asiasta saattaa kasvaa itkupotkuraivareiden arvoinen juttu. Siinä sitten vanhempi tasapainoilee jossain kepin ja porkkanan välimaastossa ja joutuu useimmiten verbaaliakrobatian keinoin selviytymään hankalista tottelevaisuuteen liittyvistä tilanteista. Jollain keinoin pitäisi toinen saada ymmärtämään, miksi joku sääntö on olemassa ja miksi sitä pitäisi noudattaa, olkoon kyse sitten vaikka ruutuajasta, kotiintuloajoista, päiväkotiin tai kouluun lähtemisestä tai vaarallisista leikeistä.

Nyt korona-aikana myös isommat ihmiset (nuoret aikuiset, työssäkäyvät Lapin lomailijat ja seniorit) ovat saaneet uhmakohtauksen ja haluavat leikkiä vaarallisia leikkejä ja harmistuvat miksei saa mennä ohuelle jäälle, vaikka varmaan oma järkikin sanoo, ettei pitäisi: ”Mutta, ku mä haluun! Ei mulle mitää käy ja, vaikka käviski, niin ei siit muille haittaa oo. Iha sama! Muaha ei komennella!”

Nyt vain on tilanne, että ohuella jäällä kävely voi vaarantaa muut myös jopa vahvemmalla jäällä olijat ja tehdä yhä leviävän railon koko järven peittävään jääpeitteeseen. Järvi tässä on nyt Suomi ja jäällä on koko kansa, suurin osa onneksi varmasti sillä vahvemman jään puolella.

Vanhemmuus on vaikea duuni. Moni vanhempi on neuvoton, kun lapsi tai nuori ei tottele, haastaa ja yhteys tuntuu olevan poikki. Tämä on vielä arkipäiväistä.
Johtaminen on vaikea duuni. Moni johtaja on neuvoton, kun alaiset tai kansalaiset eivät tottele, haastavat pomon sanomiset ja yhteys tuntuu olevan poikki. Tämäkin voi olla arkipäiväistä, sillä joka organisaatiossa on aina joskus omat konfliktitilanteensa, joissa esimiehen tai johtajan täytyy nousta esiin ja ratkaista tilanne. Hyvä johtajuus on juuri sitä esille nousemista silloin, kun tilanne on vaikea.

Kapteeni käskee

Kukantuoksuisessa arjessa on helppo johtaa, kun asiat rullaavat. Yrityksen johtaminen on kokonaisen valtion johtamiseen verrattuna vielä verrattain helppoa, ja lainalaisuudet, vaikka ovat samankaltaisia, ovat kuitenkin monimutkaisempia. Purjevenettä on helpompi ja nopeampi ohjailla kuin risteilyalusta, joka kääntyy hitaammin ja on raskaampi. Isommassakin purjeveneessä on vähemmän matkustajia kuin risteilyaluksella. 

Demokraattisesti toimivan valtion johtaminen voi olla hankalaa, koska aina mukaan mahtuusoraääniä, kun oppositiosta käsin annetaan komentosillalle kriittistä kommenttia ja arvostellaan päätöksiä.

Nyt elämme kuitenkin aikaa, jolloin risteilijää uhkaa karilleajo, tai itse asiassa menimme vähän karille ja laivan kylkeen tuli reikä, mistä valuu vettä sisään. Matalikon nimi on Korona ja kapealla väylällä on vielä muitakin uhkaavia karikoita, kuten koronan jälkeen tuleva Talouslamapeikko ja se vasta iskeekin pahemman kerran, jos Koronan takia laiva hörppää vielä lisää vettä. Nyt komentosillalle on oppositiosta käsin tulossa ohjeistusta. Myös oppositio ymmärtää tilanteen vakavuuden ja toivoo kapteenilta jämäkämpiä otteita.

Komentosillalta tulee ohjeita matkustajille. Laiva on kallistunut tyyrpuurin puolelle ja kaikki matkustajat käsketään paapuuriin, jotta laiva ei kallistu vielä lisää. Nyt tarvitaan tasapainotusta ja kaikkien apua, mutta osa matkustajista on niin kiinnostunut reiästä, että he menevät siltikin tyyrpuurin puolelle ihmettelemään tapahtunutta. Osa puolestaan haluaa edelleen jatkaa laivan bändin tahdissa tanssimista tyyrpuurin puolella olevassa ravintolassa, vaikka kapteenin esittämä toivomus on hyvin selvä. ”Ei tämä meitä koske”, he sanovat, ”Eikä haittaa, jos laiva kallistuu vielä vähän lisää. Pystymme tanssimaan vinollakin lattialla. Tulemme sitten pois, kun bändi lopettaa.” Bändi ei halua lopettaa, koska silloin jää palkat saamatta.

Onko tämä tervettä kansalaistottelemattomuutta (matkustajatottelemattomuutta) vai jotain muuta? Kapteeni käskee, suurin osa tottelee, mutta liian moni tekee kuin haluaa. Mitä neuvoksi?






Keppiä vai porkkanaa?

Nyt olemme tilanteessa, missä koko yhteisön etu edellyttää yksilönoikeuksien vaatimusten ohittamista. Elämme länsimaisessa demokratiassa, missä diktatuuriin verrattuna yksilön vapaus on rikkomaton oikeus. Olemme tottuneet vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon. Diktatuurissa tehdään niin kuin suuri johtaja käskee ja siellä eivät nuo edellä mainitut arvot paljoa paina. Jos ei totella, niin… No, aletaan vaikka suihkuttaa mystistä valkoista ainetta kaduille. Se desinfioi ja puhdistaa, ehkä, ja aiheuttaa kirvelyä ja iho-oireita. Kukaan ei mutise, vaan vetäytyy sisätiloihin. Kirvely ei ole mukavaa.

Tuossa oli nyt yksi esimerkki mahdollisesta keppivaihtoehdosta; jos ei hyvällä, niin pahalla sitten. Eikä yllä mainittua valkoista ainetta suuri johtaja huvikseen käskenyt suihkuttaa, ei kiusallaankaan. Hän uskoi, että se auttaa. Pitääpähän ainakin ihmiset sisällä, jos ei muuta. Sisällä olevat ihmiset ovat tietysti tyytymättömiä, koska kirvely ei ole kivaa ja Suuri Isä Aurinkoinen, johtajamme, näin määräsi kansan yhteisen hyvän puolesta. Jos kirvely joitain rohkeimpia ja karaistuneimpia ei haittaa, niin vankilassa se sitten ainakin haittaa.

Kuvitteellisessa kaukaisessa maassa voidaan toimia näin, muttei kuitenkaan Suomessa. Vapaa liikkuminen, ainakin oman maan sisällä tai omassa kaupungissa, on yksi täysin perustavaa laatua olevista yksilön oikeuksista nykyaikaisessa valtiossa. Voiko sitä rajoittaa? Onko tilanne nyt niin vakava, että omat johtajamme voisivat yleisen edun nimissä puuttua siihen?

Voi olla, että sotatilan ja käsillä oleva yhä laajeneva koronakriisin vertaaminen on vielä tällä hetkellä liioittelua, mutta mitäpä, jos meidän käy samoin kuin Italiassa? Olisiko sellaisissa oloissa perusteltua rajoittaa ihmisten liikkumista muutenkin kuin vain ohjeistamalla ja pyytämällä. Olemme tottuneet siihen, että suomalaiset ovat lainkuuliaista ja tottelevaista kansaa, toisin kuin eloisat italialaiset. Riittää, kun johtajamme pyytävät, ja me teemme kuten pyydetään.

Jostain syystä nyt ei olekaan niin. Saamme lukea uutisia, kuinka seniorit uhmaavat pyyntöä pysytellä kotona, sanoen, että ei tämä minua haittaa. Kuolen sitten, jos kuolen. Nuoriso kuvittelee, että ei korona minua koske. Keskiluokan kapinalliset lähtevät Lappiin mökkeilemään, rinteille ja laduille ja bilettämään after ski:ssä. Minä, minä, minä! Ei tässä hätää, kunhan ne muut! Sairaat pysykööt kotona.



Tämä kansalaistottelemattomuutta osoittava väestönosa pitää tiukasti kiinni oikeuksistaan, kun samaan aikaan suurin osa väestöstä on kiertänyt varovaisuusmutteria reilusti kireämmälle. Onneksi. Ei heilläkään kivaa ole, kun arki muuttuu ja pitää olla varovainen. Kaikki vaikeutuu, jopa lempivessapaperin saaminen 😉. Odottaisin ainakin itse, että kaikki käyttäytyisivät nyt erittäin vastuullisesti. Jos ei oma terveys huoleta, niin pidettäisiin edes huoli siitä, että muiden terveydellä ei leikitä.

Tilanne on uusi ja erikoinen kaikille. Emme tiedä vielä tarpeeksi nyt meitä riivaavasta taudista ja sen taudinaiheuttajasta. Kuinka innokkaasti se hyppii ihmisestä toiseen ja kuinka kauan se itää oireettomana? Ovatko kaikki taudinkantajat punanenäisiä ja kuumeisia yskijöitä? Emme tiedä vielä. Siksi kaikkien, myös niiden, jotka eivät välitä itsestään tai ota tautia vakavasti, tulisi kantaa yhteinen vastuu tästä uudesta ja uhkaavasta tilanteesta.

Seniori, yli seitsemänkymppinen siis, joka ei välitä saako taudin vai ei, ei voi tuudittautua siihen, että sivistysvaltiomme jättäisi heidät sitten hoidotta, koska eivät itse välitä. Veikkaan, että suurin osa oikeasti välittää omasta terveydestään, vaikka muuta sanoo. He eivät vain ota riskiä vakavasti. Yhtä hyvin voisi sitten kävellä pikajunan eteen ihan kokeeksi ja testata kuinka hyvin luut kestävät, minullahan on hyvä luusto, eikä osteoporoosista tietoakaan. Kyllä se tällaisenkin kokeilija sairaalahoitoa saisi. Joutuisi tosin ensihoidon jälkeen varmaan tutkituttamaan otsalohkossaan risteilevät piuhat, jopa pakolla.

Yhteiskunnassamme vallitsevat sellaiset arvot, että myös vastuuttomasti käyttäytyvät saavat hoitoa, jopa tupakoitsijat. He vain sitten ruuhkauttavat hoitokapasiteetin, varsinkin, kun on tiedossa, että korona kohtelee vanhempaa väestönosaa erityisen kaltoin. Pysykää siis kotona, kun kerran pyydetään. Ei se kivaa ole, mutta eipä tämä tilanne kenellekään kiva ole.
Saman pyynnön osoitan myös niille nuorille ja vanhemmille, jotka sulkevat silmänsä taudinuhalta ja elävät kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mikään ei koskettaisi minua. Nyt varovaisuus on paikallaan kaikkien kohdalla. Taskulamppu ei lähtökohtaisesti ole vaarallinen, mutta valonlähteenä se voi pimennetyssä pommitusuhan alla elävässä kaupungissa olla potentiaalinen massatuhoase. Tässä tämä sotatilavertaus. Nyt olemme sotatilassa arvaamatonta virulaista vastaan ja puolustamme terveyttämme.

Hyvällä on jo yritetty, palkintona turhaa liikkumista vähentäville mahdollisesti parempi terveys ja puhdas omatunto. Itse en ainakaan haluaisi joutua toteamaan, että oireettomana taudinkantajana tartutin 30 muuta ja lopulta itsekin sain taudin. Jos ei tämä porkkana riitä, niin sitten on kepin vuoro.

Keppiä on tulossa, koska liian moni ei tätä porkkanaa ota vastaan. Olkoon kyseessä myöhästynyt uhmaikä tai puhdas välinpitämättömyys, niin kaikkien on osallistuttava. Nyt laitetaan omat oikeudet ja ego syrjään hetkeksi. Ei tämä loputtomiin kestä. Kun on pahin ohitettu, niin voidaan sitten se ego sieltä kaapista esiin taas kaivaa. Paljon on pelastettavissa ja vielä enemmän menetettävää.




 Ei ole kivaa

Yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan nimenomaan siksi, että emme kertarysäyksellä räjäyttäisi pankkia. Nyt on jo myönnetty se, että kyseessä on vakavammin otettava influenssaepidemia, kuin normi kevätflunssa tai kausi-influenssa. On myönnetty myös, että emme pysty tai edes enää yritäkään estää koronan leviämistä. Nyt hidastamme sen leviämistahtia. Meillä on rajallinen hoitokapasiteetti ja rajallinen määrä henkilökuntaa hoitoa antamaan. Se, että jollain on lääkärin tai hoitajan tutkinto takataskussa, ei tee immuuniksi. Pitää varautua myös siihen, että henkilöstökapasiteettikin joutunee koville.

Jos tämä tuntuu etäiseltä ja kauhukuvien seinille maalaamiselta, tulee ottaa huomioon, että jo nyt toimimme ikävässä poikkeustilanteessa. Sairaalat eivät vielä ole tupaten täynnä. Ruumiita ei kuljeteta armeijan miehistönkuljetusvaunuilla pikavauhtia avatuille hautausmaille. Poikkeustilanne näkyy siinä, että koulut ja päiväkodit pyörivät vajailla ryhmillä, koska suurin osa meistä ottaa tilanteen vakavasti ja pitää mahdollisuuksiensa mukaan lapset kotona. Etätyötä tehdään enemmän ja yritämme sopeutua toistaiseksi käynnissä olevaan poikkeustilaan. Pörssikurssit laskevat, kulutus vähenee, lomautukset lisääntyvät ja yrityksiä kaatuu. Turhan takia? Suomi ei ole tässä yksin. Ei koko maailma joudu vain keksityn hörhöasian edessä polvilleen.

Jos olemme saaneet lukea esim. vanhusten kotihoidon vajavaisista resursseista ja kehnosta laadusta, niin nyt se takkuilee entistäkin enemmän. Kuka käy pesemässä kotona vuodepotilaana olevan ystäväni isoäiti, kun kotihoidosta ilmoitettiin, että nyt se ei ole mahdollista. 80-vuotias kollegani isoisä ei siihen pysty. Koronan tartuttamisen pelossa ja siksi, että resursseja on suunnattava sinne, missä tarve on suurin, jää ystäväni isoäiti nyt ilman pesulapuilla toteutettavaa pesua. Vieläkin vähemmän resursseja tälle jää, jos ne rohkeat ”mummot ja papat” uhmaavat kohtaloaan olemalla muuttamatta rutiinejaan. Ei ole kivaa!

Ei ole kivaa sekään, että kun pyydetään välttämään kansankokouksia ja ulkona suuria ryhmiä, niin ennen niin tyhjät lähiöiden leikkipuistot ja lähiliikuntapaikat ovatkin täynnä porukkaa. Ikään kuin pyyntö pysytellä poissa isoista lösseistä oli innostanut ihmisiä kerääntymään isoihin lösseihin. Onko tämä nyt sitten sitä teiniuhmaa?

Parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan. Mieluiten lukisin tulevaisuudessa historiankirjoista, että koronavirus aiheutti vähän sekalaista hysteriaa ja panikointia, kuin, että emme ottaneet ilmiselvää uhkaa vakavasti ja tästä seurasi äärimmäisen ikäviä ja vakavia asioita.

Järki päähän rakkaat suomalaiset. Otetaan tämä tilanne tarpeellisella vakavuudella ja otetaan vastaan tarjottua porkkanaa mieluummin kuin tarjoudutaan kepillä mätkittäväksi. Ei tätä tilannetta kukaan halunnut, vähiten maamme johtajat, jotka mieluiten varmasti olisivat jatkaneet opposition kanssa kinastelua sukupuolettomista liikennemerkeistä, ja siitä saako tyttöjä kutsua tytöiksi ja poikia pojiksi.

Muuten, olen sitä mieltä, että tytöt ovat tyttöjä ja pojat poikia!





Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia