perjantai 24. heinäkuuta 2020

Minulla on vaikeuksia – kutisee vietävästi






Nyt Suomen yli pyyhkii uusi maahanmuuton mukanaan tuoma epidemia, se ei ole korona. Se liittyy siivoukseen, ruoanvalmistukseen, marjanpoimintaan, rakentamiseen ja prostituutioon. Ehkä epidemia liittyy moneen muuhunkin asiaan. Emme vielä tiedä, sillä olemme vasta alkaneet raapia kutinakohtaa. Mitä kutisevan ihon alta paljastuukaan, on vielä yllätys.
Yle uutisoi tänään aamulla Suomessa tapahtuvasta ihmiskaupasta otsikolla:
- Useita satoja ihmisiä saattanut joutua ihmiskaupan uhriksi Suomessa: "On yrityksiä, jotka toimivat pelkästään palkkaamalla heikossa asemassa olevia"
Meni tunti pari ja otsikko sai uuden asun:
- Tapaus Veijo Baltzar oli vain jäävuoren huippu – "Kotikutoista" ihmiskauppaa tunnistettu enenevissä määrin Suomessa
Mistä moinen otsikon muutos? Tuliko hätä? Artikkelin sisältö sentään pysyi samana. Veijo Baltzarin prostituutiovyyhti on ainoa esimerkki kotikutoisesta enenevissä määrin tapahtuvasta ihmiskaupasta. Tai, no… olihan siellä muitakin esimerkkejä suomalaisten lisääntyneestä ihmiskauppaan verrattavasta toiminnasta.
Jari Kähkönen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä sanoo, että Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään palkattiin viime vuonna lisää henkilökuntaa. Silti jako on epätasainen. Siinä missä autettavia on yli 800, on työntekijöitä kymmenkunta.
Samankaltaisista luvuista puhutaan myös esimerkiksi lastensuojelun kohdalla. Hallitusohjelmaan kirjattiin tavoitteeksi se, että yhdellä sosiaalityöntekijällä olisi enimmillään 30 asiakasta, kun nyt määrät voivat olla ruuhkaisilla alueilla 100 autettavan luokkaa. Myös ihmiskaupan vastaiseen työhön on budjetoitu hieman lisärahaa, mutta resurssit ovat asiakasmäärään suhteutettuna silti vaatimattomat, auttajia 10 ja asiakkaita 800.
No mennäänpä pointtiini. Suomessa on Veijo Baltzar ja ehkä muitakin, kuten narkkareita ja vankilakundeja, joista tuskin Suomessa kokonaan päästään eroon. Veijo Baltzarista kuitenkin päästään eroon ja hänen kaltaisistaan suomalaisista. Resepti on yksinkertainen: löydetään, tutkitaan, tuomitaan ja pannaan vankilaan. Kaikki ovat tuohtuneita, että tällainen roisto joutaakin vankilaan, prkl. Paha valkoinen-hetero-cis-mies on käyttänyt asemaansa väärin ja houkutellut pahaa-aavistamattomia tyttöjä (eli nuoria naisoletettuja henkilöitä) ansaan ja melkein seksiorjiksi.
Väärinhän se on, ja tuomittavaa, minunkin mielestäni. Mutta etenkin feministinen vihervasemmistoälymystö on äärimmäisen tuohtunut, jopa persutkin ja varmaan kaikki muut. Yle on vieläkin tuohtuneempi, koska on meillä kotikutoistakin ihmiskauppaa, kuten otsikko sanoo. Nyt otsikkotasolla Veijo edustaa valtaväestöä tyyliin, olemme mekin pahoja. Älkää siis tuomitko pahoja vähemmistöjä. Joku voi vielä loukkaantua, mutta kuka? Paha vähemmistön edustaja, vähemmistö vai vähemmistön puolestapuhuja, joka syyttää vihapuheesta, jos vähemmistön sanotaan tekevän väärin, vaikka se tekee niin, mutta sitä ei saa sanoa ääneen, koska se on vihapuhetta, rasismia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan? Mielestäni puolueeton ja neutraali kansan ääni Yle kiihottaa nyt kiihottumaan, eikä ole lainkaan kansan ääni, vaan yrittää sanoja vääntelemällä väännellä totuutta.




Ai niin, meinasi minulla vauhdin hurmassa tapahtua asiavirhe. Baltzar on siis kuitenkin mustalais-hetero-cis-mies (toivottavasti en saa bannia Baltzarin tahdon vuoksi – käytin m-sanaa). Veijo Baltzar muistuttaa itse, että hänestä ei saa käyttää nimitystä romani. Hän on mustalainen niin kuin Kasimirkin, poikansa. Mustalaiskulttuuri on yli 2 000 vuotta vanha yläluokkainen kulttuuri. Romanit keksittiin vasta 60-luvulla ja se on alentava nimitys. Ihan vaan muistutukseksi mielensä pahoittaville. Jos et usko, niin lue herran haastattelu Iltiksestä. Siinä hän on vielä ihana mustalaisherrasmies. Tyylikäshän hän olikin, vaan ei enää, kun on vankilavaatteissa.
Sori, että jouduin vähän syrjään aiheesta, mutta halusin korjata asiavirheeni, ennen kuin joku muu tekee sen. Palataan siis pointtiini. Ihmiskauppa ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin, eikä noin historiallisessa valossa juuri ole kuulunutkaan. Pahimpia olivat aikanaan orjakauppiaat. Arabit ja afrikkalaiset harjoittavat edelleen orjakauppaa (sulttaanien ja emiirien naiskauppa, Qatarin olympialaiset ja futiksen mm-kisat ja niiden rakennustyöt, lapsisotilaat, pakkotyöläiset Afrikan timantti ja kultakaivoksilla jne.). Sano, jos olen väärässä. Olemme kaikki paheksuneet tätä.
Nyt suomalaiseen yhteiskuntaan (huom. ei kulttuuriin) on pesiytymässä ihmiskauppa. Olemmeko me suomalaiset muuttuneet, vai onko yhteiskuntamme muuttumassa? Yle yrittää selittää, että onhan meilläkin Baltzar, vankilakundeja ja narkkareita. Samaan aikaan Ylen haastattelema Jari Kähkönen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmästä yrittää sanoa, että mutta! Ylen toimittaja ei halua kuulla ja vääntää otsikonkin uuteen uskoon aamun tunteina, varmuuden vuoksi (luultavasti pomon käskystä).
Meillä on tuhmia marjakauppiaita, jotka myyvät mustikkaa ja mansikkaa ja haluavat kerätä niitä mahdollisimman halvalla, koska me haluamme ostaa mustikkaa ja mansikkaa mahdollisimman halvalla. Siksi työolot ovat kurjat, kurjemmat kuin mihin suomalaiset ovat tottuneet. Silti joka vuosi meille tulee Thaimaasta marjanpoimijoita metsiin ja Ukrainasta mansikanpoimijoita kurjille tiloille. Onhan se epäeettistä, että he joutuvat olemaan niin ikävissä oloissa, joissa suomalaiset eivät halua olla. Silti he haluavat tulla tänne joka vuosi tienaamaan kahdessa kuukaudessa oman maahansa verrattuna vuosiansiot. Ei se ole ihmiskauppaa eikä pakottamista, vai onko? No Ylen jutussa ainakin yritettiin hoitaa yltyvää kutinaa vetoamalla tähän. Onhan meillä omiakin kausiflunssia, ei se korona nyt niin…
Korona ja kutina. Minulla on sellainen kutina, ja myös ilmeisimmin Jari Kähkösellä, että ihmiskauppa Suomessa on lisääntynyt, koska… Uskallanko sanoa, ettei minua tai Jaria syytetä vihapuheesta tai rasismista? Yle suojeli Jaria puhumasta sivu suunsa ja toteamasta, että kyllä tämä ilmiö on kotiutunut Suomeen ihan maahanmuuttajien mukana, sellaisten, jotka ovat ahneita ja jotka tulevat maista, missä orjuutta ja ihmiskauppaa ei kulttuurisista syistä tuomita ihan yhtä tiukasti kuin Suomessa tai Euroopassa. Ihmisen arvo on kerta kaikkiaan pienempi.
Venäläiset hallitsevat prostituutiota (en vihaa venäläisiä enkä kiihota kansanryhmää vastaan), virolaisilla on saman tyyppistä toimintaa rakennusalalla ja polakeilla ja romanialaisilla kans. Pannaan työmiehet asumaan parakkeihin komennuksen ajaksi ja maksetaan jos jaksetaan ja silloinkin vähän liian vähän. Enemmän kuitenkin kuin mitä kotimaassa saisi.
Lähi-Idän tulijat pyörittävät siivousbisnestä ja ravintoloita, niitä eksoottisia, joissa minäkin käyn syömässä kebabia, pizzaa, falafelia ja nepalilaista. Halvalla. Jne… Haluan myös ostaa halvalla mansikkaa, kuten kaiketi sinäkin. Kaupungit ja kunnat haluavat saada siivouksen halvalla ja sulkevat silmänsä siltä, mitä halpojen siivoushintojen takana lymyää. Ei ole enää paljoa kunnallisia siivoojia, ainakaan pääkaupunkiseudulla. Kuntatalous on kireällä ja valtiontalous myös.
Palaan lopuksi vielä äärettömän lyhyesti maahanmuuton ja maahantulon kustannuksiin. En käytä sanaa haitallinen, vaan mennään sanalla hyödytön. Väkisin maahantulo ja tulokseton elintasosurffaus on hyödytöntä maahanmuuttoa. Sen suorat kustannukset ovat X ja välilliset kustannukset XXX ja haitalliset lieveilmiöt suomalaisessa yhteiskunnassa XXXXX. Humanistisin perustein tapahtuva pakolaisten auttaminen on eri juttu, joskin myös se tuo kustannuksia.
Elintasosurffaus ja sen mukana tuleva moraalinen rappio on haitallista. Kaikki tulijat eivät ole rappiolla, vaan suuri osa heistä varmasti haluaa löytää uuden onnelan työtä tekemällä. Heitä riistetään, maanmiehensä riistävät, Suomessa. Tätä porukkaa en halua Suomeen. Tällainen riisto luo valtavasti välillisiä ja suoriakin kustannuksia.
- ” Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään palkattiin viime vuonna lisää henkilökuntaa. Silti jako on epätasainen. Siinä missä autettavia on yli 800, on työntekijöitä kymmenkunta. Myös ihmiskaupan vastaiseen työhön on budjetoitu hieman lisärahaa, mutta resurssit ovat asiakasmäärään suhteutettuna silti vaatimattomat.”
Tämä nyt on vain siis pienenpieni esimerkki näistä uusista kustannuksista, joita todellakaan kotikutoiset Baltzar, narkomaanit tai vankilakundit eivät ole luoneet. Miksi Yle uutisoi asiasta vähätellen koko maahanmuuton mukanaan tuomaa ihmiskaupan ja riiston ongelmaa? Eikö ongelmasta ja sen pääsyistä oikeasti saa puhua? Eikö oikeasti saa sanoa, että hallitsematon maahanmuutto tuo mukanaan suuren määrän ongelmia, joita meillä ei juurikaan olisi muutoin?
Alleviivaan sanaa juurikaan. Vihervasemmistolaisen solidaarisen maailmanhalausaatteen mukaan maahanmuuttoa ei saa kritisoida, koska se on rasismia. Tähän huutokuoroon on valitettavasti liittynyt melkein koko mediakenttä, joka yrittää vääntää rautalangasta suurelle yleisölle, että maahanmuuttajista, etnisistä vähemmistöistä jne. puhuminen on ei-sallittua ja usein suorastaan vihapuhetta. Uutinen maahanmuuton mukanaan tuomasta ongelmasta on kääntynyt uutiseksi, että on meillä omasta takaakin pahoja ihmiskauppiaita. Se jää sanomatta, että suhdeluku on 1:100, kotikutoinen vs. ulkomaalaistaustainen.
Toivottavasti ymmärrätte nyt pointtini. Sen esiin tuomiseen meni monta sanaa ja lausetta. Valitettavasti käytin paljon sanoja, jotta minun rautalankani, josta asiaa väännän, olisi tarpeeksi paksua ja homma menisi perille. En silti usko, että on lopultakaan olemassa tarpeeksi paksua rautalankaa, jolla asian saisi väännettyä niille, jotka sulkevat silmänsä ja haluavat elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa. Kakka tulee heillekin joskus housuun. Se lämmittää hetken, mutta alkaa sitten haista. Itse en haluaisi hajuhaittoja ollenkaan.
Mistä hitosta se kutina oikein johtuu?





Tässä muuten sitten koko Ylen juttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia