Sutena syntynyt pakko

Pakko ei korvaa motivaatiota

Oppivelvollisuus tai vanhanaikaisesti sanottuna koulupakko on tuttu meille kaikille suomalaisille. Jos oppivelvollinen ei koulussa jaksa käydä, niin yhteiskunta ryhtyy pakkotoimiin tämän velvollisuuden täyttämätöntä ja perhettään kohtaan. Kaikki ovat varmaan kuulleet myös koulukodeista, joihin menneinä vuosina tämän velvollisuuden rikkojat vietiin pakolla täyttämään velvollisuuttaan. Nykyään keinot ovat huomattavasti inhimillisemmät; kuraattorit, koulupsykologit, lastensuojelu ym vain muutamia tärkeimpiä auttamistahoja oppivelvollisuuden täyttämisen tueksi. Lisäämällä muutamalla vuodella tätä pakkoa, emme saa ratkaistua uusien yhteiskunnan toivojen lisääntyneitä koulunkäynnin motivaatioon liittyviä ongelmia.

Auttaako oppivelvollisuuden pidentäminen TODELLISUUDESSA koulupudokkaiden selviytymistä ja pärjäämistä. Kouluunlähdön motivaation heikkeneminen tulee monissa tapauksissa esiin jo paljon ennen kuin toisella asteella, eli jo valmiiksi pakollisen peruskoulun puolella. En vastusta missään tapauksessa oppivelvollisuutta, päinvastoin. Onhan yhteiskuntamme annettava hyvät perusvalmiudet perukoulun aikana kaikille nuorille, jotka sitten elämäänsä ja opintojansa jatkavat kuka milläkin suunnalla. Toinen asia onkin sitten se, pitäisikö tätä oppivelvollisuutta ja pakkokoulunkäyntiä jatkaa aina täysi-ikäisyyteen saakka.

Jotkut ovat kätevämpiä käsistään ja toiset tykkäävät älyllisten pähkinöiden pureskelemisesta. Pakotetaanko nyt kaikki täysi-ikäisyyttä kohti kulkevat kansalaiset jatkossa näpräämään sormillaan ja pureskelemaan älypähkinöitä seuraavat pari kolme vuotta peruskoulun jälkeen, vaikka tämä ei johtaisi mihinkään? On vain pakko, koska laissa näin määrätään.

Minulla on itsellä kaksi poikaa, joiden peruskouluun liittyvän oppivelvollisuuden täyttämisessä on ollut jo tähän asti täysi työ. Oppivelvollisuuden pidentäminen toiselle asteelle ulottuvaksi on ainoastaan yksi pakko lisää näiden nuorten elämässä, jotka tarvitsisivat jotain aivan muuta tukea kuin pakkotukea.

Poikani on Omniassa ("ammattikoulu" Espoossa) kolmatta vuotta ja opiskelee jo toista opintokokonaisuutta, kun eka ei kiinnostanut. Nyt on jo toisen kanssa hankaluuksia, kun sekään ei oikein kiinnosta. Tai kiinnostaisi kyllä, mutta opettajia ei oikein näy ja itse pitäisi itseohjautuvasti kerätä kasaan mahdollinen työviikon ohjelma ja opiskella itsenäisesti kotona. Muutos on äärimmäisen selvä menneeseen verrattuna. Muutosajankohdan pystyn sijoittamaan ammatillista opetusta koskevan lain uudistukseen ja samassa yhteydessä tehtyihin merkittäviin kustannusleikkauksiin ammatillisessa opetuksessa.

Itse opettajana olen sitä mieltä, että teinipojan elämään uusia pakkoja tuomalla ei tätä hiljattain luotua opetetuksen rakenteellista ongelmaa pystytä korjaamaan. 16-vuotias miehenalku ei useimmiten ole itseohjautuva ja aloitteellinen, eikä tällaiseksi muutu, vaikka olisi PAKKO.

Oppivelvollisuuden pidentämiseen liittyvät kustannukset, jos tähän on varaa, olisi syytä käyttää kokonaisuudessaan oppilastukeen ja esimerkiksi lähiopetuksen lisäämiseen.

Ammattikoulutuksen uudistuksen myötä, kun vähennettiin lähiopetusta ja uskottiin oppilaiden itseohjautuvuuteen, unohtui yksi äärimmäisen tärkeä oppimisen tavoite ja muoto. Ryhmäytyminen ja ryhmätoiminta. Aiemmin ammattikouluissa syntyi opiskeluporukoita, jotka kulkivat usein koko opintopolun enemmän tai vähemmän yhdessä. Yhteinen porukka toimi vetovoimatekijänä ja loi painetta sille, että tänäkin aamuna mennään kouluun ja nähdään kaverit ennemmin kuin paineta pää syvemmälle tyynyyn itseohjautuvasti. Työpaikoilla on työporukoita, kouluun syntyy opiskeluporukoita, tämä on äärimmäisen tärkeä tajuta ja oppia jo siellä koulussa. Useimmiten työnteko on porukkatoimintaa ja tätä ei opi itseohjautuvasti yksin.

Nyt, kun puuhataan oppivelvollisuuden pidentämistä, tulisi pitää mielessä, että pakollinen koulussa istuminen ja pakkopuuhastelu ei vie näitä nuoria eikä kansakuntaamme piiruakaan eteenpäin. Opiskeluympäristöön ja opetuksen muotoon sekä oppimisen tukeen olisi sitä vastoin suunnattava lisää resursseja. Tämä ei itse asiassa oikeastaan ole edes joko-tai -kysymys. Maailma on muuttunut menneistä vuosista ja koululaitoksen tulisi seurata aikaa ja tarjota järkeviä tukipalveluita niille, jotka lisätukea tarvitsevat. Valtaosa koululaisista käy edelleen koulupolkunsa enemmän tai vähemmän ongelmitta, mutta niiden oppilaiden lukumäärä, joille koulupolulla tulee mutkia matkaan, on nykyajan muuttuneessa virikempäristössä lisääntynyt. Heille tarvitaan lisäresursseja ja tukea. Mielelläni pitäisin kaikki mukana yhteisessä kelkassa, siten että kelkkaan haluttaisiin kyytiin, ei pakolla.

Paras tilanne olisi se, että opiskelijat haluaisivat lähteä aamulla kouluun, oli lähtemisen syy sitten kavereiden tapaaminen, kaveriporukan luoma ryhmäpaine tai aito kiinnostus oppiainetta kohtaan läsnäolevat opettajan johdolla, joka sitten myös auttaisi opiskelijoita ohjautumaan entistä paremmin itsenäisesti. 17-vuotias tarvitsee lähitukea itseohjautuvuudessa ja tätä vastuuta ei voida siirtää heittämällä opiskelijat itseohjautumaan työpaikoille oppimaan ammattitaitoja ja työnteon vaatimaa itseohjautuvuutta.

Lopuksi vielä yksi oleellinen kysymys. Mitä tässä uudessa "koulupakossa" tekisimme niille, jotka eivät pakosta huolimatta pidennettyä oppivelvollisuuttaan haluaisi täyttää? Poliisit ovelle hakemaan aamulla kouluun? Sisäoppilaitokseen tai ammattikoulukotiin tai johonkin muuhun pakkolaitokseen täyttämään oppivelvollisuus vaikka virkkauksen ja muiden puhdetöiden parissa? Pakkohan se on laissa määrätty velvollisuus jotenkin täyttää, jos ei muuten, niin vaikka vartijan vieressä virkkuukoukun kanssa. Jos laissa määrätään joku velvollisuus tai sääntö, pitäähän sille myös seuraamus olla, jos sääntöä ei noudata, muuten lailla ei ole merkitystä. UGH! Olen puhunut!

Jussi Halla-aho on nostanut paljon muitakin tärkeitä kysymyksiä tähän aihepiiriin liittyen omassa kirjoituksessaan ja tämä blogiteksti syntyi suurelta osin hänen ajatustensa innoittamana. Kannattaa myös hänen Facebook-kirjoituksensa lukaista ja pysähtyä miettimään, mistä tässä oppivelvollisuuden iän nostossa on oikeastaan kysymys.