sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Luoja armahtaa, pankki ei




Suomessa oli noin 400 000 luottohäiriöistä vuoden 2019 lopulla. Asiakastiedon mukaan Suomessa on nyt siis 8,1 prosentilla aikuisista maksuhäiriömerkintöjä. Niiden määrä on kasvanut yli 70 000:lla viime vuosikymmenellä. Eniten maksuhäiriömerkintöjä on 25–44 -vuotiailla miehillä. Tässä joukossa maksuhäiriöisiä on yli 15 prosenttia. Yleensäkin ongelmallisin ikäryhmä ovat kolmikymppiset, jotka ovat myös aktiivisimpia kuluttajina. Myös eläkeikäisten maksuhäiriöt ovat lisääntyneet.
Suomessa luottohäiriömerkintä johtaa koko elämän merkittävään hankaloitumiseen. Et saa asuntoa, et saa puhelinliittymää, et sähköliittymää etkä vakuutuksia. Tätä listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kun luottomerkintä tahraa paperisi et lähtökohtaisesti saa juuri mitään. Tai saat, jos maksat kaiken etukäteen. Luottoa et tietenkään saa kaiken etukäteen maksamiseen, et vaikka olisit jo menneet velkasi hoitanut. Luottohäiriömerkintä nimittäin laahaa kuin rikosrekisterimerkintä ihmisen mukana vähintään kolme vuotta.
Hyvän uuden työpaikan haku saattaa tyssätä loppumetreillä negatiiviseen luottomerkintään. Moni työnantaja nimittäin tarkistaa tämän pohtiessaan, onko henkilö luottevaa sorttia. Se joka raha-asiansa on sössinyt, syystä tai toisesta, omasta tai jonkun muun syystä on saanut epäluotettavan ihmisen leiman otsaansa. Tätä leimaa, kuten yllä totesin, kantaa Suomessa noin 400 000 kakkosluokan kansalaista. Tätä henkilökohtaista epäkelvon ihmisen stigmaa ei moni kehtaa paljastaa edes lähimmille ystävilleen, sen verran rankasta asiasta on kysymys, vaikka kysymys onkin vain rahasta.

Pidemmät seuraamukset kuin rikoksesta

Rikostuomion saatuasi, sovitat tekemäsi rikoksen ja jatkat elämääsi. Harvemmin kukaan edes kyselee rikosrekisterin perään (poikkeuksina esim. lasten ja nuorten parissa työskentely, ilmailuluala).
Kun ihminen joutuu ensimmäistä kertaa tilanteeseen, missä lopulta pitkänkin pyristelyn jälkeen lopulta menettää luottotietonsa, epäonnistumisen tunne on usein äärettömän suuri. Moni tekee kaikkensa, ja vähän enemmänkin, että pystyisi säilyttämään kasvonsa. Tämän vuoksi moni myös pahentaa tilannettaan. Otetaan luottoa maksamaan luotot ja viimeisessä hädässä saatetaan jopa turvautua hyperkalliisiin pikavippeihin ja kulutusluottoihin. Tällöin tilanne on jo usein karannut täysin käsistä ja ihminen on ajautunut pahoihin taloudellisiin ongelmiin, pahempiin kuin, jos olisi ottanut iskun vastaan jo “ensimmäisessä erässä”. Usein tässä tilanteessa ajaudutaan tekemisiin kruununvoudin kanssa, eli ulosottomies alkaa kolkutella ovelle.
Jos ihminen joutuu alkaa selvittelemään ulosottoviraston kanssa velkojaan ollaan usein ajauduttu jo toivottomuuden toiselle puolelle. Useimmissa tapauksissa ulosottovirasto alkaa periä kolmasosan nettopalkasta. Velallisella ei yleensä ole mitään sanomista sen suhteen, mitä velkoja sitten lyhennellään. Usein järkevintä olisi hoitaa yksi laina kerrallaan, mutta näin ei yleensä tapahdu. Jos yhden lainan saisi kerralla hoidettua niin se ei kerryttäisi enää korkoja, koronkorkoja, käsittelykuluja, ulosottokuluja jne. Tämän jälkeen voitaisiin keskittyä seuraavan lainaan. Nykyään tilanne on kuitenkin se, että normaalipalkkainen ihminen ei ulosottokierteestä eroon helpolla pääse.
 Lainsäädännöllistä estettä Suomessa henkilökohtaisen konkurssin tekemiselle ei ole, konkurssilainsäädäntö tarjoaa tähän mahdollisuuden. Ruotsissa henkilökohtainen konkurssi onnistuu ja käytännössä se tarkoittaa, että kyseisen henkilön omistuksista ja veloista tehdään yhteenveto, realisoidaan omaisuus velkojen maksuun ja maksetaan ”pesänhoitajan” johdolla se mitä pystytään velkojien kesken. Tämän jälkeen ihmisellä on uusi alku edessään ja elämä ei sittenkään ole ikuisen velkahelvetin vuoksi pilalla hamaan loppuun saakka.
Norjassa systeemi on hieman enemmän suomalaista mallia muistuttava, mutta luottohäiriömerkintä katoaa sillä sekunnilla, kun velat on maksettu ja ihminen saa uuden alun. Suomessa raha-asiansa sössinyt kantaa toisen kansalaisen leimaa mukanaan ihan kuin kostoksi vielä monta pitkää vuotta ja saa kärsiä pitkän tuomion. Velkasaneeraus on Suomen malli veloistaan eroon pyrkivälle. Se kestää 5-vuotta jonka jälkeen seuraavan 5-vuoden kuluttua nimesi poistetaan julkisesta luottorekisteristä.
Otetaan vertailukohta ihan oikeisiin rikoksiin. Kuinka vakava tehdyn rikoksen on oltava, jotta siitä seuraa kymmenen vuoden pituinen rangaistus? Jos normituloinen ihminen ajautuu taloudellisiin ongelmiin ja sen seurauksena saa luottotietomerkinnän, maksaa ulosoton kautta velkojaan takaisin, elää voiden käyttää nettotuloistaan vain kaksi kolmasosaa, eli pihistelee kaikesta ja saa lopulta viiden vuoden kärsimysnäytelmän jälkeen maksettua velkansa. Mitä sitten tapahtuu? Pahimmillaan seuraavat viisi vuotta hän kantaa otsassaan jälkirangaistusta, eli sitä samaa luottohäiriömerkintää, mikä on jo hoidettu ja kuitattu. Jää siis edelleen vakuutukset, puhelinliittymät ja osamaksuautot hankkimatta, puhumattakaan omistusasunnosta tai vaikkapa yrityksen perustamista. Vaikka perustaisit osakeyhtiön, ei juuri yksikään pankki avaa luottohäiriöiselle yritystilejä, joten riihikuivan rahan kanssa käteiskaupoilla siis yrittämäänkin.
Systeemin toinen ongelma on vähintään yhtä vakava. Kyseessä on velkojen vanhenemisen estävä velkojen osto ja myyntitoiminta. Kun perintätoimistot ostavat ja myyvät toistensa saatavia, ne pystyvät estämään velkojen vanhenemisen. Ulosotossa olevien velkojen saaja muuttuu ja velkamäärä usein vain kasvaa kulujen ja korkojen vuoksi, vaikka maksisitkin sen 1/3 palkastasi.

Velkaorjuus altistaa kalliille ongelmille

Taloudelliset huolet ovat suorassa yhteydessä mielenterveysongelmiin. Kuinka moni itsemurha Suomessa on kytköksissä henkilön taloudellisiin ongelmin? Tai kuinka moni iltapäivälehtien etusivuille päätynyt perhetragedia oltaisiin voitu välttää, jos taloudellisten kulissien ylläpitäminen ja pelko kasvojen menettämisestä sekä perikatoon joutumisesta olisi pienempi ja vähemmän stigmatisoiva? Onko meissä jotain vikaa? Olemmeko oikeasti niin katkeria naapurillemme, että köysi ja silmukka on paras ratkaisu, kun taloudellinen perikato uhkaa?
On kiistatta selvää, että kun ihminen kamppailee tuulimyllyjä (kasvavaa laskupinoa) vastaan ja miettii, miten pärjätä ensi palkkapäivään saakka on sillä vaikutusta omaan jaksamiseen. Moni hyvätuloinen ei ehkä ymmärrä, kuinka taloudellinen ahdistus ajaa ihmisiä epätoivon partaalle. Ollaan kuin strutseja, työnnetään pää maan alle piiloon, kun nähdään, kuinka valkoisia kirjekuoria tippuu postilaatikosta päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen. Kielletään todellisuus jopa itseltä ja siirretään ongelmaa taas eteenpäin, koska ei vain jaksa enää avata niitä pirun valkoisia kirjekuoria. Onko mahdollista, että aika moni masennuslääkepurkki jäisi avaamatta, jos osaisimme olla armollisempia itsellemme ja toisillemme taloudellisten ongelmien kohdatessa?
Moni syrjäytyy entisestään, kun ei ole rahaa tehdä mitään. Jäädään sitten kotiin nyhjöttämään ja katsomaan telkkaria. Kavereille ei voi myöntää, ettei rahaa ole. Olen itse todistanut, kun ystäväni muutama vuosi sitten auttoi omaa 90-luvun laman yhteydessä velkaantunutta ja luottotietonsa menettänyttä isäänsä selviytymään yli 20 vuotta vanhoista veloistaan. Jälkipolven tiedossa oli, että eläkkeellä olevalla isällä oli aina tiukkaa. Hän ”menetti” omaisuutensa (omakotitalo ja säästöt) ja siksi asui kaupungin vuokra-asunnossa. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, että hän koko ajan yritti maksaa alun perin noin 100 000 markan suuruisia velkojaan takaisin. Reilussa parissa vuosikymmenessä velan määrä koronkorkoineen ja kuluineen oli kasvanut lähemmäs 100 000:a euroa, vaikka velkaa ei otettu penniäkään lisää. Ystäväni selvitteli asiaa isänsä puolesta viranomaisten kanssa, velkamäärä kohtuullistettiin ja sovittiin 3 vuoden maksuohjelma, minkä puitteissa hänen isänsä pääsi velasta eroon ja tästä kolmen vuoden kuluttua viime syksynä Suomi sai takaisin yhden uuden ykkösluokan kansalaisen… yli 20 vuoden velkahelvetin ja -orjuuden jälkeen. Kuinka kauan vanhoista rahankäyttöön liittyvistä virheistä, ei rikoksista, pitää maksaa? Mikä olisi kohtuullista?
Tässä yhteydessä on hyvä ottaa esiin 90-luvun itsemurhatilastot. Se antaa itseasiassa hyvän kuvan siitä, millaisella vakavuudella Suomessa suhtaudutaan velkaantumiseen ja siihen, ettei veloista selviydytäkään. Moni 90-luvulla velkaloukkuun jäänyt ei itse asiassa välttämättä itse ollut siihen syypää. Pankkeja romahti, pankkitukia jaettiin yltäkylläisesti luottotappioiden peittämiseksi ja silti pankit perivät asiakkailtaan samat luotot toiseen kertaan takaisin. Näihin luottotappioihin pankit olivat itseasiassa saaneet velanmaksun jo valtiolta pankkitukien muodossa, mutta perivät ne vielä toiseen kertaan asiakkailtaan. Koko tämä ruljanssi johti siihen, että itsemurhatilastot kokivat suunnattoman piikin 90- luvun lamavuosina.
Tänä vuonna voimaan astui velkojen vanhentumista koskeva laki, minkä seurauksena vuonna miekka ja kirves päivätystä velasta voi lopulta päästä eroon. Tilanteet muuttuvat ja ihmiset muuttuvat, velat eivät… eivät tätä ennen. Kuten ylempänä totesin, velkojen osto- ja myyntitoimintaa koitetaan suitsia tällä tavoin. Tämän seurauksena velkakin voi joskus vanhentua, aivan kuten rikos.
En itse tiedä mistä meille suomalaisille kumpuaa kateus menestyviä (tai kuvitellusti menestyviä) ihmisiä kohtaan. Vielä vähemmän tiedän mistä meille on noussut aivan omaksi ja erityislaatuiseksi ominaisuudeksi katkeruus ja miltei vihamielinen suhtautuminen niitä kohtaan, joille on elämä tuonut eteen ratkaisemattomia taloudellisia ongelmia. Näitä ihmisiä on Suomessa, kuten aivan alussa totesin, jo lähes 400 000, eli ei aivan mitätön määrä. Määrä on edelleen kasvussa. Jotain pitäisi siis tällekin asialle tehdä. Voitto olisi jo pelkästään se, ettei meidän tarvitsisi todistaa enää yhtään lisää talousongelmista johtuvaa itsemurhaa tai perhesurmaa.

Nyt kysymyksessä on melko suuri, vielä onneksi, vähemmistö. Perussuomalaisia moititaan usein populismista ja siitä, että he eivät tuo vähemmistön etuja ja auttamista tarpeeksi esiin. Tässä meillä on nyt aito kotimainen vähemmistö, jonka eteen pitää tehdä paljon töitä. Meillä ei ole varaa menettää näin suurta vähemmistöä ongelmien suohon ja pois työmarkkinoilta ihan vain sen vuoksi, että he ajautuivat selvittämättömiin taloudellisiin ongelmiin. Autetaan heidät yhdessä ylös tästä suosta ja annetaan heille vielä mahdollisuus, ei lyödä lyttyyn. Jos tämä vähemmistö putoaa pois työmarkkinoilta ihan sen vuoksi, että työnteko ei kannata, kun ulosottaja käy palkkapussilla niin roisilla kädellä, olemme menettäneet varmasti paljon osaamista ja motivaatiota Suomen työmarkkinoilta. Tähän meillä ei ole varaa. 

Pannaan kotipesä ensin kuntoon! Se, jolla menee itsellään hyvin, pystyy auttamaan myös muita. Vielä yksi merkittävä pointti tämän vähemmistön tilan korjaamisessa ja heidän auttamisessaan on, että, jos koko tämä vajaan 10 % vähemmistö kärvistelee velkojensa ja niiden takaisin maksamisen kanssa ulosoton kautta niin merkitsee tämä myös merkittävästi pienempää verokertymää valtiolle. Nyt puhutaan tuloverosta, mutta ennen kaikkea välillisistä kulutukseen liittyvistä veroista. Tämän suuruinen vähemmistö nimittäin ei ole enää mitätön, jos heidän kulutuksensa on poissa kotimaisesta kulutuksesta.
Toivon, että tähän asiaan paneuduttaisiin jo lähitulevaisuudessa kunnolla. Kun meillä Suomessa on tapana perustaa selvitystyöryhmiä - ja komiteoita vaikka minkälaisille keksityille ja todellisille ongelmille, niin tämä asia mielestäni ansaitsisi perusteellista pohdintaa, vaikka sitten ihan jo oman selvitystyöryhmän. Toivoisin aidosti, että myös taloudellisen katastrofin itselleen ja  usein samalla myös lähimmilleen aiheuttanut ihminen voisi edes joskus saada armon. Olkoon armahtaja sitten luoja tai pankki… mieluiten kuitenkin joku maallinen taho 😊.


2 kommenttia:

  1. Ei aivan pidä paikkaansa kirjoituksen väite siitä, että "velat maksettuaan ei minkäänlaista merkintää jää mihinkään". Tota noin... Henkilöhistoriaan jää koko elämän mittainen henkilöhistorian negatiivisuudesta kertova velkatuomio- merkintä, -vaikka kaikki olisi jo hoidettu ja sovitettu. Ei välttämättä herätä luottamusta jos joku vaikka keksii tarkistella tietoja. Niin... Voihan luvattomasta tietojen tonkimisesta saada suomessa peräti "Huomautuksen". Ei pidä paikkaansa että saisi mitään muuta (ellei sitten joku myy niitä tietoja esim. lehdistölle).

    VastaaPoista
  2. Kiitos täsmennyksestä. Tämä lisäkorostaa pointtiani. :)

    VastaaPoista

Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia