torstai 30. huhtikuuta 2020

Nyt on kiire


Kiire takaisin kouluun


Päätöksenteon kiire


Kiireessä syntyy vain sutta ja sekundaa. Turha hätiköinti ja kiire tuntuu leimaavan Suomen koronapäätöksiä. Ensin hätäiltiin hengityssuojain kaupoissa ja nyt hötkytään kiireessä koulujen avaamisen kanssa. Kun koulut suljettiin, oli koronatartuntojen määrä Suomessa yhteensä 40 kpl. Nyt uusia tartuntoja ilmenee 100 kpl joka päivä ja kokonaistartuntojen määrä on noin 5000, kuolleitakin on jo yli 200. Nyt jostain syystä onkin sitten kiire avata koulut kahdeksi viikoksi, "koska lapset eivät tartuta" ja samaan aikaan kouluissa pyritään välttämään kokoontumisia ja suuria ryhmäkokoja. Koulujen kaksi viikkoa ei tule olemaan normaalia koulunkäyntiä vaan silkkaa uuteen epänormaaliin totuttautumista. Nyt järki päähän ja koulut edelleen kiinni.






Ensin oli kiire sulkea koulut ja Uudenmaan rajat. Sitten tuli kiire avata Uudenmaan rajat ja koulut. Välissä oli myös kiire tilata hengityssuojaimia ja maskeja, koska ensin ei ollut kiire. Sitten kiireessä tilattiin mitä sattuu ja syytettiin kiireessä valittuja tavarantoimittajia ulosottovelkaiseksi pikavippihuijariksi ja talousrikoksista tuomituksi huithapelikauneusalanyrittäjäksi. Kiireessä jäädytettiin kiireisesti tilattujen sekundatavaroiden toimittajille maksetut varat ja annettiin kiireessä vähän potkujakin.

Sitten olikin jo kiire löytää syyllisiä ja saada lisää päitä pölkylle. Virkamiehet, kunnat, ministerit, tiedeyhteisö, THL, STM, HVK, FBI, CIA, FNL, PLO, IRA jne. THL toimitti kiireessä totuudenmukaista ja vaihtelevaa tietoa koronauhasta, mutta totuuden ja ennusteiden sisältö vaihteli pilvisyyden mukaan. Ensin korona ei kosketa kuin Kiinaa, sitten ei ainakaan Eurooppaa, sitten ei nyt ainakaan Suomea, sitten ei ainakaan Kainuuta, koska siellä ei ollut ilkeää virusta vielä tavattu.

Nyt Kainuu on väkilukuun suhteutettuna yksi Suomen pahimmista taudin leviämisalueista. Sitä ennen kuitenkin piti sulkea Uusimaa, jottei Länsi-Pohjaan ja Kainuuseen mökille haikailevat uusmaalaiset tartuta paikallisia.

Yllä kuvattu kertoo siitä, kuinka vaikeaa täysin uudenlaiseen uhkaan on varautua, vaikka varautumissuunnitelmia onkin tehty jo vuosikausia etukäteen. Kiire tuli silti ja varautumissuunnitelmat piti laatia uudestaan. Kaiken piti olla kunnossa, mutta kiire tuli kaikille. Yhden kiire johti toisen kiireeseen ja, kuten tunnettua, kiireessä ei synny kuin sutta ja sekundaa. Kiireessä virheiden määrä kertaantui kuin koronatartunnat konsanaan.

Kiireessä sitten alkoi syyttävä sormi osoitella joka puolelle ja noitia alettiin vainota. Laitettiinpa pomoja roviolle ja ministerien tuolit alkoivat tutista. Tämä johti ikävään syyttelyn kierteeseen ja lisääntyvään hätäilyyn juuri silloin, kun kaikkien päätöksiä tekevien ja päätöksenteolle tärkeää tietoa tuottavien tahojen olisi pitänyt huokaista kerran ja edetä rauhassa… Mutta kun nyt on kiire! Kiireessä syntyy vain…

Olisi hauska hypätä parinkymmenen vuoden päähän lukemaan historioitsijoiden tulkintoja vuonna 2020 raivonneesta koronapandemiasta ja sen seurauksista päätöksenteolle ja päätöksenteon perusteille. Mitä historiankirjat kertoisivat tästä ajanjaksosta silloin?

Koulusta kiireesti mummolaan


Koulut ja päiväkodit piti sulkea kiireellisesti maaliskuussa, kun koronatartuntoja Suomessa oli 10.3. kaikkiaan 40 kpl. Tähän perustuen alettiin valmistella etäopetukseen siirtymistä 17.3. alkaen. Tätä ennen senioriväestöä oli jo kehotettu noudattamaan karanteeninomaista eristäytymistä ja oli hallituksen taholta annettu esityksiä massakokoontumisten välttämiseksi.

Jostain syystä nyt huhtikuun lopulla, kun Suomessa on 4995 tartuntaa, sairaaloissa hoidettavia 187 ja kuolleita 211, onkin jo kiire avata koulut ja päiväkodit, koska lapsiin korona ei kiireellisesti tulkittuna tartu, ja jos tarttuukin, niin he eivät varmaan ainakaan tartuta. No ei sitten, jos THL ja ministeri niin sanoo.

Kun aikuiset eivät seniorivanhempiaan saa käydä ilostuttamassa, niin lapsethan sinne voi sitten lähettää ilostuttamaan isovanhempien arkea, vaikka suoraan koulunpenkiltä jo kotimatkalla. Kouluthan ovat siksi turvallisia, kun korona ei lapsia kosketa. Tähän olisi tietysti kiva saada sovellusohje. Mikä olisi sopiva ikäraja, jota nuoremmat eivät ole koronariskejä? 12 vuotta? Sehän on sellainen sopiva alakoululaisen ikäraja; ovat lapsia vielä. Mutta mitä jos täyttää 13 ennen kuin kesäloma alkaa? Mitä jos kiireessä sovittaisiin näin alkuun, että kolmosluokkalaiset ovat turvassa ja sitä vanhemmat harmaavyöhykettä. Mustan surman raja kulkee tiukasti sitten yläastetta käyvien kohdalla.

Sovellusohjeeseen tulisi kirjata myös hyvät perustelut sille, miksi luokkakoot puolitetaan ja koulun ruokalassa käydään vain pienryhmissä, kun lapset eivät tartuta. Eskarissa ja päiväkodeissa meno jatkuu ennallaan 14.5. alkaen, kuin koronaa ei koskaan olisi ollutkaan, koska niin pienet lapset eivät... Niin.

Hei hulinaa!


Nythän on niin, että varmaankin opettajat katsovat omaan napaan. Korona taisi viedä kansankynttilöiden solidaarisuuden ja moraalin, kun näin yllättäin nyt vastustavat parin viikon kouluspurttia. On niillä häpyä väittää, että kahden viikon lähikoulusta ei ole hyötyä, ennemminkin haittaa, mokomat opettajanlaiskimukset ja vätykset.

Vielä eilen ylistettiin opettajia, jotka joutuivat sopeutumaan ja sopeuttamaan koko opetustilanteen koululuokasta etäyhteyden varaan. Alkukankeuksien jälkeen homma lähti toimimaan hyvin ja kiitosta on lopulta sadellut niin opettajakunnasta, oppilailta kuin suurelta yleisöltäkin.

Nyt pitää kiireesti päästä kahdeksi viikoksi takaisin koulun penkeille ja siirtää nyt jo miltei rutiiniksi muodostunut väliaikainen turvallisuussyistä tapahtuva etäopetus taas luokkatilaan. Minä opettajan roolissa työskennelleenä uskallan kaikessa kiireessä väittää, että 14.5. alkaa viikon pari kestävä hälinäkausi, kun kouluissa ei kuitenkaan voi palata normitilanteeseen; normiopetus normiluokassa normiryhmissä normiruokailujen ja normivälituntien säestämänä.

Nyt ei olla kahdeksi viikoksi palaamassa uudelleen normaaliin, vaan taas uuteen epänormaaliin, kun kukaan (ei rehtorit, opettajat eivätkä oppilaat) tiedä miten koulupäivät järjestyvät. Rankimmaksi tämä käy varmaan opettajille, jotka pyörittävät nyt etäkoulua ja samaan aikaan joutuvat alkaa jo suunnittelemaan uuden pari viikkoa kestävän epänormaalin järjestämistä. Hulinaa ja vilskettä tiedossa siis. Järjettömyyden tässä kruunaa se, että viimeisellä kahdella viikolla ei ole juuri mitään merkitystä arvosanojen kannalta. Ne on jo suurelta osin päätetty.

Ihan jo lastensuojelullisistakin lähtökohdista pitää kaikki oppilaat ennen kesälomia kuitenkin kerätä kasaan vielä kerran ja kysyä koulussa, että mitenkäs rakas Liisa-Petteri jakselet. Hakkaako faija ja vetääkö mutsi viinaa? Päästään sitten katsos juttelemaan lastensuojelun kanssa. Ai niin… kesäloma alkaa kohta. No palataan asiaan sitten syksyllä. Varataan vaikka kuraattorille aika.

Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on tuhottava, sanoi Rooman senaattori Cato aikanaan jokaisen senaatissa pitämänsä puheen päätteeksi. Minulla ei ole mielipidettä Karthagon tuhoamisen suhteen, mutta muuten olen sitä mieltä, että jätettäisiin kiireessä tehdyt hölmöt päätökset tekemättä.

Nyt on kiireessä hötkytty suuntaan jos toiseen ja tehty kiireellisiä päätöksiä kiireessä kerätyn epävarman tiedon varassa. Ei Donald Trumpin lääketieteellinen neuvonantaja Anthony Fauci, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kuin Sanna Marin tai koulujen avaamisen puolesta raivoava opetusministeri Li Anderssonkaan tiedä koronaviruksen sielunelämästä vielä juuri mitään. Siksi kaikkien näiden tahojen olisi paras pitää suu supussa ja välttää kiireessä hätiköintiä. Parhaiten tässä tuntuu onnistuneen Trumpia suitseva Fauci.

Mukavaa eristysvappua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia