Korona heiluttaa laivaa

Nyt vellova epävarmuus koronaviruksen aiheuttamasta kasvun loppumisesta ja jopa ajautumisesta taantumaan ei ole täysin perusteetonta. Koko talousjärjestelmämme on rakennettu loppumattoman kasvun ajatukselle, mikä rajallisella maapallolla on jo syntyessään ollut kuolemaan tuomittu ajatus. Nyt pelko virustartunnasta on ajanut ihmiset koteihinsa ja kulutus (kasvu) on pysähtynyt. Tilanne on pelottava ja todennäköisesti heiluttelee maailmaa, mihin olemme tottuneet, pahemman kerran. Megaluokan talouslaman uhka pelottaa varmaan enemmän kuin itse virustauti, eikä syyttä.

 

Kasvun talous

Teollisen ajan alkaessa ja myös ennen sitä lähdimme liikkeelle melko tyhjästä maailmasta. Koko maapallon väkiluku kasvoi vuosisatoja, itse asiassa vuosituhansia, hyvin maltillisesti ja pysyi pitkälti alle miljardissa aina 1800-luvun alkuun asti, ja sen jälkeen se onkin alkanut ennennäkemättömän ja yhä kiihtyvän kasvun, niin että 8 miljardin asukkaan raja saavutetaan nykyarvioiden mukaan vuonna 2023.

Saa sitten nähdä onko koronaviruksella tai muilla taudeilla tähän jotain sanottavaa, tuskinpa suurta, sen aika näyttää. Joka tapauksessa taudit ovat toimineen maapallon väestönkasvun ehdottomasti tehokkaimpana rajoittajana, siitäkin huolimatta, että olemme viime vuosisadalla kokeneet kaksi tavattoman tuhoisaa maailmansotaa, lukuisan määrän muita pitkäaikaisia sotia ja useita tuhoisia kansanmurhia.

Esiteollisen ajan maailma oli kuitenkin varsin tyhjä meistä ihmisistä ja tavaroistamme. Nyt se on aika täynnä ihmisiä ja tavaroitamme. Väkimäärä on 1800-luvun alusta pian 8-kertaistunut ja tavaramäärä… Niin, se taitaa olla vähän enemmänkin kuin kahdeksankertaistunut.

Kasvulle on länsimaisessa ajattelussa ollut perinteisesti koko ajan tilaa ja olemme vallanneet uusia alueita, jos vanhoilla on koettu ahtautta. Tämä ajatus muovannut ajatteluamme ja kulkenut perintönä myös edelleen nykyaikaan. Amerikan itärannikon väkimäärän lisääntyessä lähdettiin länteen uusille ”tyhjille” alueille. Eurooppalaiset tehostivat siirtomaapolitiikallaan raaka-aineiden hankintaa, tuotantoaan ja myös tuotettujen tavaroiden myyntiä. Maailman talous kasvoi jatkuvasti ja räjähdysmäinen kasvu alkoi itse asiassa toisesta maailmansodasta ja sen jälkeisestä jälleenrakennuksesta.

Omalla tavallaan jopa USA:n tarjoama Marshall-apu oli vain hyvä investointi amerikkalaisten yritysten markkina-alueiden kasvattamiseksi. Sota ei ollut koskettanut Yhdysvaltoja muulla tavalla kuin, että sen talous oli lähtenyt ennennäkemättömään kasvuun 30-luvun lamavuosien jälkeen sotateollisuuden valtavan kysynnän vuoksi. Palkat juoksivat ja yhteiskunta rullasi. Sodan päätyttyä kannatti saada Eurooppa mahdollisimman nopeasti kuntoon, jotta kysyntä nousisi muuallakin kuin kotimarkkinoilla. Näin saatiin taas ”uusia alueita” vallattavaksi. Tämä johtikin 50- ja 60-lukujen aikana läntisen maailman ennennäkemättömän kasvun aikaan ja nosti elintasoa nopeasti kaikkialla.

Tyhjästä nyhjäistyä kasvua

Kasvu oli pitkään ns. geneeristä, eli se perustui aitoon kasvuun. Kymmenellä vehnäsäkillä sai ”kaksi hopearahaa” ja hopearahojen arvo oli niiden arvo hopeassa. Näin oli sovittu. Kun väkimäärä kasvoi, piti tuottaa kaksikymmentä säkkiä vehnää ja siitä sai tietysti sovitun mukaisen tuplakorvauksen. Kaikki tuotannon kasvu oli siinä mielessä vastikkeellista ja rahaakin käytettiin sen oman arvonsa mukaisesti.

Nykyään tilanne on toinen. Toki todellinen asioiden kehityskulku on monimutkaisempi kuin tässä esitän, mutta yksinkertaistettuna lopullinen suuri muutos tapahtui vuonna 1971, kun USA päätti siirtyä kultakannasta ns. FIAT-järjestelmään (lat. fiat = olkoon näin). Aiemmin jokaisen dollarin arvolla sai vastaavan määrän kultaa ja maailman suurin kultavarasto Kentuckyn Fort Knoxissa vartioi dollarin vastiketta eli kultaa. FIAT-järjestelmässä valtio sai itse päättää, kuinka paljon rahaa markkinoille painetaan ja mikä on rahan arvo.

Kultakannan lopettamiseen vaikutti Yhdysvaltain öljyntuotannon kääntyminen laskuun, minkä seurauksena tuontiöljy olisi siirtänyt vähitellen kaiken Yhdysvaltain kullan öljynviejämaihin. Lopettamalla kultakannan Yhdysvallat antoi öljystä vastineeksi ”tyhjästä nyhjäistyä” paperirahaa, ei fyysistä varallisuutta, ja säilytti näin taloudellisen valta-asemansa. Nyt maailma on täynnä tyhjästä nyhjäistyä rahaa. Eikä tässä vielä kaikki, jos tilaat heti, kuten TV-shopissa sanottaisiin. Kun rahan todellinen vastikkeellisuus heitettiin roskakoriin, ovat valtiot voineet painaa tarpeen mukaan omaa rahaa. Toki tähänkin on syntynyt oma kansainvälinen pankkijärjestelmä, joka suhteuttaa eri valuuttojen arvoja. Rahan ja etenkin osakkeiden arvo perustuu nykyään odotuksiin.

Korttitalo uhattuna

Esimerkiksi öljy- ja kaasuyhtiöiden markkina-arvoista keskimäärin yli 50 prosenttia perustuu yli 10 vuoden kuluttua tuloutuviin kassavirtoihin. Tämä kertoo paljonkin maailman rahamarkkinoiden luonteesta. Osakkeiden arvo perustuu tuotto-odotuksiin, ei todelliseen arvoon. Tästä seuraa, että erilaisten uhkatekijöiden realisoituminen voi muuttaa suurestikin tuotto-odotuksia, mikä puolestaan heijastuu osakkeiden arvoon. Jos taivaalle ilmaantuu tarpeeksi suuria pilviä, se johtaa nopeastikin epävarmuuteen osakemarkkinoilla ja edelleen osakkeiden arvon laskuun. Loogista, koska sijoittajat haluavat järjestään maksimoida tuottonsa.

Nyt koronavirus on heilauttanut maailmanjärjestystä ja pelottanut sijoittajat. Eikö kulutus jatkukaan enää entiseen malliin? Eikö maailmantalous jatkakaan loputonta kasvuaan? Korttitalosta uhkaa kaatua pari korttia, eikä kukaan halua olla niitä kaatamassa. Vielä pahemmaksi tilanteen tekee, että kaikesta maailmalla liikkuvasta rahasta 97 % on velkaa ja vain 3 % rahasta perustuu todelliseen aitoon kasvuun.

Rahoituslaitokset ovat kasvaneet niin suuriksi, että niiden ei voi antaa kaatua, muuten kaatuisi kaikki. Raha, mikä on pankkitililläsi, on siellä ja sillä saa sen mitä saa, koska näin on sovittu. Jos velkasopimusjärjestelmä romahtaisi, romahtaisi kaiken rahanumeerinen arvo. Koska koko järjestelmä perustuu kasvulle, kuin suuri pyramidihuijaus, on kasvun jatkuttava koko ajan. Olemme tavallaan pakkoavioliitossa kasvun kanssa, halusimme tai emme. Tämä tietysti johtaa siihen, että meillä ei yksinkertaisesti ole realistisia keinoja puuttua esimerkiksi ilmastonmuutoksen synnyttäviin tekijöihin, koska kasvun pitäisi pysähtyä tai jopa supistua. Tämä suurella todennäköisyydellä romahduttaisi talousjärjestelmämme Sorry folks!

Se, että minä ja kaverini ja heidän kaverinsa yhtäkkiä alkaisimme syödä vegeburgereita, myisimme automme ja alkaisimme kulkea junalla ja pyörällä, ei oikeasti maailmaa muuttaisi. On oikeastaan lähes naurettavaa ajatella niin, jopa siinäkin tapauksessa, että koko Suomen kansa tai Pohjoismaat, tai Eurooppa tekisi näin. Tokihan hiilidioksidipäästömme alenisivat, mutta samalla ajaisimme maailmantalouden hämmennykseen ja miltei romahduksen partaalle. Muu maailma todennäköisesti jatkaisi entiseen malliin ja Eurooppa ajautuisi ikuiseen taantumaan.

Vastaus liittyy koko arvomaailmamme muutokseen. Nyt ehdotettu ja osin myös toteutettu heinäsirkkojen syöminen, papuburgerit ja sähköautoilu ovat oikeastaan vain silmänlumetta ja todistelua itselle ja muille, että minäkin osallistun ilmastonmuutoksen torjuntaan ja olen siis hyvä ja moderni ihminen. Tämä palvelee ennen kaikkea omaa egoa ja toimii oman elämäntyylin mainoslauseena.

Yleensäkin onnellisuuden jahtaaminen kulutuksen kautta on johtanut siihen, että läntinen yhteiskunta on muuttunut äärimmäisen kilpailuhenkiseksi. Kilpailemme muiden kanssa ja tavallaan myös itsemme; koko ajan pitää jonkin olla paremmin, isompi TV, parempi auto, mikään ei riitä. Itsekeskeisyyden vuoksi olemme paljolti kadottaneet yhteisöllisyyden. Vain minä merkitsee ja hukumme yksilöllisyyden mereen. 

Nykyään joudumme tappelemaan äärettömän vähäisestä luonnonvarasta, menestyksestä ja vallasta. Koulutamme itseämme saavuttaaksemme paremman aseman ja tienataksemme enemmän. Koronakriisin yhteydessä poikkeus on alkanut vahvistaa sääntöä. Yhtäkkiä ns.matalapalkka-alat ovatkin niitä tärkeimpiä. Monesti näillä aloilla työskentelevien pontimena olekaan raha vaan työtä tehdään usein sydämestä. Kyse on tietenkin hoitohenkilökunnasta, siivoojista, roskakuskeista, päiväkodin henkilökunta, you name it. 

Kansallisesta ja henkilökohtaisesta kilpailukyvystä on tullut uuden vuosituhannen mantra. Jo pieniin lapsiin aletaan iskoistaa ajatusta, että maailma on eloonjäämistaistelu, jossa eniten leluja saanut on voittaja. Bisnesoppaiden ja yritysvalmentajien huonosti piilotettu sanoma on, että olemme mukana kilpailussa, jossa emme kuitenkaan koskaan tule saamaan tarpeeksi rahaa, arvostusta, voittoja, kauneutta ja seksiä. Silti koko järjestelmää kannatteleva ajatus on, että juuri minun pitäisi saada enemmän namuja kuin muiden. 

Tälläinen kilpailuasetelma ei kuitenkaan sovi kaikkeen ja lopulta kaadumme omaan nokkeluuteemme. Koko ajan puhutaan työn tuottavuudesta ja syyllistetään ammattitaitoisia ihmisiä siitä, että he tulevat kansantaloudelle liian kalliiksi. Ihmisiä arvioidaan ja pisteytetään ja toisaalta olemme koneiston rattaissa puuttuneet henkilötunnukseksi, sarjaksi numeroita ja ihminen numeroiden takana on kadonnut jonnekin; inhimillisyys katoaa numerosarjan mukana. Kaikkea ei kertakaikkiaan voi kilpailuttaa. Meillä tuntuu olevan vallalla ajatus, että jopa valtion jäänmurtamisen pitäisi olla kannattavaa. Tästä on logiikka kaukana. 

Arvokasta kulutusta

Ei kulutusta tarvitse lopettaa, mutta kannattaa miettiä olenko minä se mitä ostan ja puen päälleni. Ei kannata piilottaa minuutta ostetun kuorrutuksen alle. Luultavasti kaikkien meidän sisältämme löytyy lähimmäisiään tärkeänä pitävä ja rakastava ihminen.

Jos kulutukseen liittyvä yleinen arvopohja murrettaisiin ja palattaisiin lähemmäs aitoon lähimmäisenrakkauteen ja välittämiseen, niin samalla palaisimme todennäköisesti ihmisenä olemisen ja elämisen ydinolemusta. Tämä todennäköisesti tosin kaataisi nykyisen taloudellisperustaisten arvojen maailman korttitalosta muutaman kortin sieltä täältä ja niin mukavalta ja turvalliselta tuntunut korttitalo alkaisi huojua pahemman kerran, voisi jopa kaatua. Luulen, että monikaan meistä ei haluaisi romahtaa talon mukana ja alkaa uudestaan rakentaa maailmaa raunioista käsin.

Nyt kannattaa pitää maltti mielessä, järki päässä ja olla tappelematta vessapaperista 😉. Kukaan meistä ei halua alkaa keikuttaa laivaa, joka on hörppinyt jo vettä. Huominen tulee yhtä varmasti kuin eilenkin. Tuntuu hassulta ylempänä kirjoittamani jälkeen sanoa, että koittakaa nyt myös ainakin vähän kuluttaa. Haluamme kuitenkin varmaan, että lähikauppamme, tuttu ostarimme ja Kampaamo Lissu ovat auki vielä kesäkuussakin.

Pienyrittäjyys on maamme selkäranka ja kenties tärkein arkista elämäämme myös virkistyttävä asia. Naapurin R-kioskia tai ostarin pullantuoksuista pikkukuppilaa ei välttämättä aina huomaa, mutta silloin huomaa ainakin, kun sitä ei enää ole. Kannetaan yhdessä vastuu myös yrittäjien olemassaolosta ja mahdollisuudesta olla jatkossakin värittämässä arkeamme.