lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kun mieli järkkyy...






Elämme kiinnostavia aikoja, korona hämmentää taloutemme lisäksi myös mieliämme ennen näkemättömällä tavalla. Meiltä on viety työmme ja harrastuksiemme lisäksi vapautemme liikkua vapaasti; vapaus, jonka arvoa emme ole juuri miettineet aikaisemmin. Se on ollut meille yksi itsestäänselvyys muiden joukossa. Nyt sitä rajoittamalla joudumme jokainen tahoillamme miettimään, kuinka selvitä arjessa.

Me suomalaiset olemme siinä mielessä vielä toistaiseksi kai jopa onnekkaita, että saamme edelleen liikkua ulkona vapaasti ja yhteiskunta pyörii vieläkin tavalla, jota hieman ihmettelen.

Meitä rajoitetaan, mutta meitä ei ole vielä suljettu sisälle, kuten monessa muussa maassa on jouduttu tekemään taudin etenemisen hillitsemiseksi. Saamme lähteä oireettomina halutessamme ulos, jos siltä tuntuu. Uskaliaimmat kiertävät vieläkin ostoskeskuksissa ilman huolen häivää. Kun kotona ei jaksa olla ja seinät tuntuvan kaatuvan päälle, niin moni lähtee mökille muihin maakuntiin, Lappiin hiihtämään tai Hankoon kävelemään autioita hiekkarantoja pitkin. Moni ei mieti, että juuri nämä itsekkäät teot johtavat pahimmassa tapauksessa siihen, että tämä kaikki pahenee entisestään ja meillä on seuraavaksi nämä maailmaa ja ihmismieliä ravistavat ulkonaliikkumiskiellot päällä. Olisiko aika luopua jo minäminä-ajattelusta?

Ihmistä ei ole tehty elämää häkissä, vankilassa, eikä oman kodin vankina. Ulkonaliikkumiskiellot ympäri maailmaa ovat äärimmäinen keino rajoittaa elämäämme.  Se on raaka ihmiskoe. Vain vahvimmat selviytyvät ilman suurempia traumoja ja haavoja. Moni luovuttaa, moni pinnistelee äärirajoilla ja vielä useampi tulee vaipumaan epätoivoon ja pahimmassa tapauksessa lopulta masennuksen syövereihin kriisin ohi mentyä. Ketään meitä ei ole luotu tuijottamaan seiniä itsekseen tai perheenä kokeilemaan jaksamisen äärirajoja. Olemme tottuneet, että meillä on harrastuksia, omia menoja ja perheenä ei olla koko aikaa yhdessä.

Tämä korona tulee näkymään rajuna piikkinä itsemurhatilastoissa, perheväkivallassa, masennustilastoissa ja mielialahäiriöiden kasvussa, avioeroissa, alkoholin kulutuksessa, lasten ja nuorten ahdistuksena sekä lastensuojelussa valtavana työmääränä tulevaisuudessa. Osa ongelmista näkyy jo nyt, mutta vielä enemmän valitettavasti on tuloillaan. Kun ihminen on ajettu taloudelliseen ahdinkoon ja/tai pakotettu sisälle ilman sosiaalisia kontakteja niin jokainen meistä tietää, ettei se tule näyttämään hyvältä millään muotoa. Muutokset eivät tule ilmi heti, moni reagoi vasta kriisin ohi mentyä. 

Kukaan ei mieti, mitä kriisin jälkeen? Onko resurssit kunnossa näille apua tarvitseville ihmisille? Pääseekö kuka tahansa tarvittaessa terapiaan vai lyödäänkö ihmiselle vaihteeksi pilleripurkki käteen? Tajutaanko meillä Suomessa, että tässä hajoaa talouden lisäksi myös ihmisen mieli? 


IHMISEN MIELI


Meillä jokaisella on oma sietokykymme ja rajamme mielen järkkymisen suhteen. Toinen kestää enemmän kuin toinen. Emme todellakaan reagoi näihin asioihin samalla tavalla tai edes samalla voimalla.

On yksinäisiä, perheellisiä ja yhtä monta tilannetta kuin on yksilöitäkin. Sekin vaikuttaa, oletko yksin, kaksin vai perheesi kanssa tässä tilanteessa. Kestätkö täyseristyksen yksin, kaksin tai perheesi kanssa, jos se kestää viikon tai jopa kaksi kuukautta - on ehkä se suurin kysymys, jota meidän jokaisen tulisi miettiä ihan tosissaan nyt.

Moni ajattelee, että mies vituttaa entisestään sohvalla ja lähtee kävelylle, jotta vältyttäisiin isommalta perhekriisiltä. Toinen taas lataa Tinderin vaimonsa selän takana ja miettii, etteihän siitä nyt pahaa voi seurata, jos mitään ei tapahdu eikä vaimo saa tietää. Yhtä taas vituttaa jatkuva kotikoulu ja kirkuvat lapset, joille saa olla keksimässä tekemistä koko ajan, mutta sitten tulevat yksinäiset. Muiden introverttien tapaan tämä ei sinällään vielä ole vaikuttanut minuun juurikaan. Minä pääsen halutessani ulos kävelemään ja hengittämään raikasta ilmaan. Mutta sosiaalisimmille yksinäisille ei ehkä pelkkä ulkoilu riitä, kun kaikki muu on jo viety. Ruvetaan hajoamaan jo näilläkin jutuilla kotiin.


MUTTA…


Jos nyt jokainen meistä ei tajua tilanteen vakavuutta ja ota maailmalta kantautuvia esimerkkejä tosissaan niin meitä odottaa paljon pahempi kuin Uudenmaan sulku. Meidät lukitaan perheinä, pareina, yksinäisinä koteihimme määräajaksi, joka voi olla ihan mitä vaan viikosta kuukausiin. Siinä vaiheessa voit vaan haaveilla niistä lenkeistä. Se tosiaan tarkoittaa sitä, että istut onnekkaana pihallasi, vähemmän onnekkaana parvekkeellasi tai erittäin onnettomana sisällä ilman noita parvekkeita linkkinä ulkomaailmaasi. Sitten sinulla on toivottavasti älylaitteesi turvanasi, millä niillä saat ympäröivästä maailmasta tietoa, kuulet ystäviesi ääntä ja yrität selvitä seuraavaan päivään.

Siinä vaiheessa sinulta on mennyt se lopullinen vapauskin. Olet oman kotisi vankina ajatustesi kanssa. Yksi saattaa ajatella, olisipa seuraa ja toinen saattaa ajatella, että ottaa eron lapsista ja puolisostaan heti koronan jälkeen. Moni haaveillee niistä asioista, jotka toiselle on painajainen. 

Tässä kriisissä ei ole hevillä voittajia, häviäjiä kylläkin. Tässä koetellaan ihmismieliä tavalla, joihin vain erityiskoulutetut sotilaat ovat aikaisemmin koulutettu vaativien esihaastatteluiden perusteella. Nyt peli on muuttunut, kaikkia koetellaan ja se olisi nyt hyvä jokaisen tajuta. Edes sinä et säästy, vaikka tämä olisikin ensimmäinen kriisisi elämäsi aikana.

Vaikka nyt sinällään kiellot ovat vielä aika nättejä rajoituksia Suomessa, niin olisiko aika pysähtyä miettimään vähän nokkaa pidemmälle. Tajuta, että tässä pelissä ei löydy voittajia, jokainen meistä saa osuman. Jotta niistä osumista tulisi mahdollisimman siedettäviä ja kestoltaan pieniä niin lopetetaan itsekkyys ja pysytään mahdollisimman vähissä kontakteissa. Luovutaan hetkeksi asioista, jotka ovat meille olleet itsestäänselvyyksiä. Kriisin jälkeen on aikaa ottaa menetetty aika takaisin ja tehdä muistoista vielä ikimuistoisempia.

Henkilökohtaisesti en haluaisi menettää viimeistä vapauttani, ulkona liikkumista, mutta siihen mennään, jos ihmiset rynnii pitkin Prismoja ja Cittareita ilman minkäänlaista suojautumista tai järjen hiventä päässään. Ollaan kuin maailman omistajia, ei se naurettava tauti minulle tule-ajattelulla, lopettakaa jo panikointi. Ja jos tulee, niin mitäpä yhdestä pikkuflunssasta. Hohhoijaa, niinhän sä luulet.

Voit sitten miettiä uudestaan arvojasi ja itsekkyyttäsi, kun sinä istut kotisi vankina viinipullo seurana pari kuukautta. Kuinka pääsi kestää? Sekoatko vai näetkö joskus mahdollisesti avautuvan maailman uusilla silmillä? Vai uhmaatko edelleen sääntöjä ja kehotuksia omien itsekkäiden tavoitteidesi takia?

Yleisesti on tiedossa, että pitkän rikoskierteen päätteeksi vankilassa istutun ajan jälkeen on vaikea sopeutua normielämään, edestään löytää aina uusi ongelmia ja haasteita. Sama tullaan näkemään nyt. Vaikka maailma lähtisikin pyörimään niin kriisin aiheuttamat piilo-ongelmat sekä vaikutukset tulevat olemaan mukanamme pitkään. Emme ole robotteja, meillä on tunteet ja inhimilliset tarpeet, joita korona nyt koettelee moukaroimalla inhimillisyyden perustuksia kovalla kädellä. Tulemme käsittelemään näitä tunnemyrskyjä vielä pitkään jokainen tahollaan. Me olemme pelissä tahtomattamme mukana ja ulospääsystä emme voi olla varmoja, kunnes jokainen itsekäästi ajatteleva tajuaa, että nyt on pystyttävä kotona mahdollisimman paljon.

Meillä suomalaisilla on tosiaan vielä vapaus liikkua, vaikka monilla hajoaakin pää jo ajatuksesta, ettei pääse mökilleen rajan yli tai baariin vetää kännejä. So what? Istu kotona ja odota, ehdit kyllä mökille. Eikä ne kalsarikännitkään ole paha vaihtoehto. Siivoa kotisi, tee asioita, joita olet lykännyt. 

Koronan jälkeen ehdit tehdä kaikkea, mistä olet aina haaveillut, mutta olet jättänyt tekemättä ne aina kiireeseen vedoten tai muuhun ihanaan tekosyyhyn tukeutuen. 

Ehdit rakastua, rakastaa, erota ja ihan mitä ikinä itse haluat, vain taivas on rajanasi. Nyt aika on pysähtynyt ja menettänyt merkityksensä. On vain tyhjää ajaksi kutsuttua aikaa, joka olisi hyvä käyttää jotenkin hyödyksi, palata juurilleen ja periarvoilleen. Miettiä, mikä on loppupeleissä tärkeää. Koronan jälkeen, kun maailma on valmis, voit ottaa ensiaskeleesi toteuttaaksesi näitä asioita, joista haaveilit seinien sisällä istuessasi. Älä enää sitten jarruttele, tee ne kaikki ja vähän lisää. Ennen kaikkea tee ne muuttuneena, parempana ihmisenä. Älä ota mitään enää itsestäänselvyytenä, koska semmoista asiaa maailmassa ei ole.

Vielä ei ole aika toimia, on tehtävä pirun hyvä suunnitelma järkeen tai tunteeseen perustuen ja luoda perustuksia tälle kaikelle hyvälle, mikä sinua odottaa koronan jälkeen. Koronassakin on paljon hyvää, se pitää vain nähdä. Ja sillekin pitää olla kiitollinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saatat tykätä myös näistä

Blogit löytyy jatkossa

 Olen pitkälti siirtynyt kirjoittamaan blogia omaa nimeä kantavalle alustalle. Www.miiaautero.fi  Terkuin, Miia